perjantai 10. toukokuuta 2013

Arvioita

Alkuviikosta olimme kuulemassa 2½-vuotisarvion tuloksia Lastenlinnassa. Olipahan paska reissu näin suoraan sanottuna! Arvioivan fysioterapeutin kanssa väännettiin Valon fysioterapiakerroista. Niitä ei nyt onneksi kuitenkaan vähennetä. Taisivat itsekin tajuta, että jos kerran ovat kirjoittaneet Valon fysioterapiatavoitteisiin marraskuussa, että asennosta toiseen siirtymisiä ei ole refluksin takia tarkoituksenmukaista harjoitella, ja että tavoitteet liittyvät vartalon hallintaan, istuma-asennon parantamiseen ja käsien käytön monipuolistamiseen, niin silloin ei voi kertoja refluksin perusteella vähentää.  Kun kyselin perusteita koko tälle jupakalle ja sille, miksi he ylipäätään kuvittelivat vähentävänsä kertoja, fysioterapeutti mumisi jotain, että hän oli kuvitellut refluksiasian ratkeavan eikä olettanut sen näin pitkittyvän. Niin, reflukseillahan on tapana parantua kuten muutkin vatsataudit... No, pääasia, ettei kertoja vähennetty.

Muistaako kukaan, kun kirjoitin, että meidän puheterapia-arvio meni tosi hyvin? No, niinhän minä luulin silloin. Valo näytti puolen tunnin ajan kaikki taitonsa, joita ollaan harjoiteltu puheterapiassa. Viittoi, kommunikoi auditiivisella askellus -menetelmällä (valitsi useasta lelusta kysymysten perusteella vastaamalla "joo"), käytti kommunikaationappia laulamisessa ja pyytämällä lisää. Puheterapeutti on ehkä haaveillut omiaan tämän terapia-ajan, sillä hänen mielestään koko terapia-arviointi perustui äidin haastatteluun ja Valon kanssa vaan vähän leikiskeltiin. Puheterapialle ei ole ajateltu minkäänlaista jatkoa, vaikka Valo on ihan selvästi osoittanut höytyvänsä puheterapiasta ja vaikka Valo on jo saavuttanut 15 kerran aikana osan niistä puheterapiatavoitteista, joita olemme asettaneet koko vuodelle. Valo on ruvennut SANOMAAN "ei". Valon puheterapeutti on sanonut, että ne kommunikaatiojutut, joita teemme Valon kanssa, sellaisia hän harjoittelee yleensä Valon tasoisten lasten kanssa kun he ovat 5-6 vuotiaita. Valolla siis selvästi on potentiaalia oppia kommunikaatioasioita pidemmälle!
Mutta ei. Lastenlinnan puheterapeutti kehtasi väittää mulle päin naamaa, että kuntoutussopimuksia ei voi muuttaa kesken kauden. Vaikka hän istui Lastenlinnan fysioterapeutin vieressä, jonka kanssa olimme juuri keskustelleet Valon fysioterapiamäärän vähentämisestä refluksin vuoksi! Lopulta neurologi ilmoitti, että he haluavat vielä tavata Valon terapeutit, että voidaan vielä keskustella heidän kanssaan näistä kuntoutusasioista. Mitään perusteluja he eivät tälle halulleen esittäneet. Kunhan haluavat lörpöttää lisää, vissiin! Voihan turhuuden palaverit, ei se ikuinen puhuminen ketään auta jollei siitä seurtaa tekoja.

Jouduin todella hillitsemään itseni, että pystyin käyttäytymään järkevästi ja puhumaan painokelvollisesti. Mies nauroi minulle jälkeenpäin, että mitä enemmän suutuin, sitä kirjakielisempää ja oikeaopillisempaa puheestani tuli. :D 
Suoraan sanottuna minulla valahti tuon sairaalan puheterapeutin myötä usko hänen ammattitaitoonsa. Tuntuu, että neurologi ja arvioivat terapeutit kuvittelevat pelkästään heidän asemansa kuntoutuksen määrääjinä tekevän heistä päteviä siihen hommaan. Ei pelkkä nimike ja status auta, pitää olla aika hitsin laajalti kykyä ja näkemystä, rautaista tietotaitoa, joka karttuu tekemällä ja kouluttautumalla. Ei voi jämähtää jos on noin ratkaisevassa asemassa säätelemässä sairaiden lasten kuntoutuksia! Ei voi kuitata vanhempien esittämää kritiikkiä vain toteamalla että he kiukuttelevat koska heillä on paha olo lapsensa sairauden vuoksi.
Joka kerta kun käyn näissä "tuomionluentatilaisuuksissa", minulle tulee vahvemmin ja vahvemmin se olo, että sairaalassa ei todellakaan osata arvioida näkömonivammaisen lapsen taitoja. Se on todella masentavaa. Kun Valon sairausvyyhti alkoi paljastumaan, olin iloinen siitä, että asumme Suomessa, jossa hoidon taso on loistavaa ja lääkärit ammattitaitoisia. Uskoin, että lapsellani on sama ihmisarvo sairauksistaan huolimatta ja että hänestä halutaan pitää huolta. Tuo usko on näiden kahden vuoden aikana ropissut alas - ja lujaa.

10 kommenttia:

  1. Olen sanaton, mutta valitettavasti en yllättynyt. Tosin meillä ei ole koskaan ollut tuollaisia "kuulemistilaisuuksia", vaan kerran vuodessa on neurologi määrännyt samat terepiat kuin aiemminkin. Ja nyt kun olemme olleet tarpeeksi hankalia ja meillä ei ole enää edes sitä neurologia, niin Helmin lastenlääkäri kirjoittaa kuntoutussuunnitelman.
    P..ka mikä valta voi noilla ihmisillä olla. Ja heidän toimiaan ohjaa ainoastaan raha. Itse potilaalla ei oikeaasti ole mitään väliä... eivätkä he usko, että kehitysvammainen voi kehittyä. Itseasiassa he jopa tuntuvat toivovan, ettei niin kävisi: silloinhan tämä kuluttaa yhteiskunnan varoja vielä enempi, ja kun koskaan tuskin tulee maksamaan veroja, niin kallistahan sellainen! Arghh! Kylläpä taas kiukuttaa.
    En voi muuta sanoa (taaskaan) kuin voimia ja jaksamista! Sinun ja miehesi on vaan pakko jaksaa taistella Valon puolesta, ei sitä kukaan toinenkaan tee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapseni on tuottamaton yhteiskunnan jäsen, sen olen saanut tuta! Kuten senkin, että kehtaan vaatia vaikeavammaiselle lapselleni puheterapiaa. Tuntuu, että tämä neurologi ja sairaalan puheterapeutti eivät ymmärrä, että Valollakin voi olla sanottavaa, ihan ihka oikeaa ajatustoimintaa.
      Noista kuulemistilaisuuksista ei enimmäkseen ole mitään iloa. Arvionsa aiemmin tehneet puheterapeutit kertaavat lyhyesti terapia-arvion kulun ja sitten kertovat, heruuko terapiaa vai eikö heru. Minusta on jotenkin niin törkeää, miten vähän vanhempien tuntemukseen omasta lapsestaan luotetaan ja heidän arvioitaan pidetään toissijaisina. Vaikka he viettävät ehdottomasti eniten aikaa lapsensa kanssa ja näkevät niin huonot kuin hyvätkin hetket lapsessa yhä uudestaan ja uudestaan.
      Huoh, saa nähdä milloin tuo uusi palaveri saadaan järjestettyä. Lastenlinnalle ei sopinut kuin yksi aika ja sitten kun kaikki muut osapuolet olivat raivanneet tilan vapaaksi kalentereistaan, Lastenlinnasta peruttiinkin tuo aika, joka heille sopi, koska se ei sopinut heille enää. Ihme pelleilyä!

      Poista
  2. Apua. Olet (valitettavasti) niin oikeassa. Sen suhteen, ettei Linnassa tunnu olevan mitään rajaa rimanalituksilla, joita tekevät näkövammaisia lapsia testatessaan. Meillä ongelmat pienempiä kuin teillä, kokemukset samanlaisia: Pojan kontrastinäkö on olematon. Lukee papereissa, asiasta myös muistamme aina mainita esim. niissä aloituskeskusteluissa. No, eiköpä puheterapeutti aloita sessiotaan piirtämällä pojalle kuvina suunnitelmaa tehtävistä, jotka on tarkoitus tehdä. Siis a) piirtää Pojalle, jolle kaikki näönvarainen hahmottaminen vaikeaa, ja joka puhetta ymmärtää - hyvin. b) käyttää tuherrukseensa kovaa lyijykynää harmahtavalle ruutupaperille huonossa valossa. Siis mit-vit?!

    Tyhmiä tarkistuskysymyksiä: tekeehän teidän ihana oma pute palautteensa kirjallisena ja perusteellisena noille Linnakeikoille? Vaadithan niitä perustelemaan eriävät näkemyksensä/osoittamaan, että ovat edes lukeneet ne palautteet? Meillä esim. yksi omista terapeuteista on tosi kauan alalla ollut konkari, joka joskus vaan soittelee palautteensa arvioiville terapeuteille, jotka tuntee vuosien takaa, ja hommat sujuu aina tosi hyvin. Mutta auta armias jos "vastakkain" on nuori epävarma tyyppi joko Linnassa tai meillä omana terapeuttina, niin johan kaikki pitää olla kirjattuna, jottei asoita oleteta asiakkaalle epäedulliseen suuntaan... Tehdäänkö teille ne hienot GAS-tavoitteet, joiden seuraamisen pitäisi olla helppoa ja yksiselitteistä?

    Määrien säätäminen kai on mahdollista kesken kaudenkin, mutta meillä se on esim. tarkoittanut fysioterapian (jota silloin oli pal-jon) muuttamista toimintaterapiaksi (josta loppui kerrat kesken) koska se kaikille osapuollle sopi. Tuolla logiikalla Valokin voisi satsata puheterapiaan, jos fysioterapia ei refluksin takia suju.

    Meillä Linnakeikka on edessä loppuviikolla. En ollutkaan asiaa jaksanut vielä ajatella, tämä taas viritti sopivasti oikeaan mielentilaan. Viimeksi välitsekkauksessa (joka oli buukattu puoli vuotta aiemmin), meinasi homma kaatua siihen, ettei terapeuteilla sitten oikeastaan ollutkaan meille aikoja. Kun niin pyytämättä ja yllätyksenä paikalle pamahdettiin.

    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin toimintaterapeutti testasi nyt olleella jaksolla Valon näköä mustavalkoisten kontrastikuvien kanssa. Vaikka silmälääkäri on todennut sokeaksi, niin ei, pakko sitä on testailla. Ja kuvitteli vielä, että Valo katsoi sitä. Minun oli pakko keskeyttää se homma ja sanoa, että kuule, ei se lapsi näe mitään, vaikka sen silmissä ei olekaan vikaa ja ne voi näyttää siltä, että Valo näkisi. Jotenkin niin turhauttavaa! Saati sitten, että osattaisiin antaa näkövammaiselle aikaa tehdä pyydetyt asiat. Kun ei näe kunnolla, asioihin reagoiminen on paljon hitaampaa.

      Valon puheterapeutti oli tehnyt nelisivuisen arvion Valosta ja siitä, miten terapia on sujunut, erittäin kattavan ja hyvän. Harmittaa hänen puolestaan, että koko arvio ohitetaan ihan täysin ja halutaan meidän käyttävän yksi viimeisistä puheterapia-ajoista Lastenlinnan kanssa jaaritteluun.
      Ja hienot GAS-tavoitteetkin meillä on, koko vuodelle asetettuina ja osa niistä jo alle 15 kerran jälkeen saavutettuina! Mutta se ei tunnu paljon Lastenlinnan kupissa painavan, valitettavasti.
      Mutta älä pelkää, en minä niitä helpolla päästä. :) Jos Valolle ei puheterapiaa myönnetä, niin saavat perustella sen kyllä todella hyvin; minä kirjaan kaiken ylös ja lähden sitten niiden kommenttien pohjalta selvittämään, että voiko näin oikeasti tehdä. Siis evätä terapian ihmiseltä, joka selvästi hyötyy siitä.

      Meillähän oli nyt se puheterapian "kokeilujakso" (15 kertaa) ja marraskuussa vakuuteltiin, että saadaan pitää kerrat tiiviisti ja keväällä sitten tässä arvioinnissa annetaan lisää, jos Valo on hyötynyt terapiasta. Heh, vähän eri sävelet oli nyt, mitään tällaista ei ikinä ole luvattu ja voivoi kun ollaan pidetty jo melkein ne kaikki 15 kertaa.

      Onnea teille Linnaan, sitä tarvitsette! Toivottavasti ette joudu saman puheterapeutin arvioitaviksi...

      Poista
  3. Nonni. Suutuspäissään tärkeätkin asiat unohtuu: Hyvää Äitienpäivää! <3

    T

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Myöhästyneet onnittelut myös sinulle! <3

      Poista
  4. Kun viimeisen kerran Lastenlinnasta lähdimme, kehitysvammadiagnoosin kera, päällimmäinen tunteeni oli että 'onneksi tänne ei tarvitse tulla enää koskaan'.

    Tuo T:n mainitsema Lastenlinnan terapeuttien aikojen puute kuulosta niin tutulta :( Näin jälkikäteen ajateltuna kolme kierrosta Lastenlinnassa oli lähinnä omaishoitajien kiusaamista, oman lapsemme olisi voinut siirtää heti ensimmäisen käynnin jälkeen Vammaisneuvolan (nykyinen Vammaispoliklinikka) asiakkaaksi, samat terapiapuollot Kelaa varten sieltä olisi saanut tunnin konsultaation jälkeen vs. Lastenlinnan puolentoista viikon sirkus...

    Pysy lujana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, minähän olen siirtämässä Valoa ihan oma-aloitteisesti sinne vammaispoliklinikan puolelle. Ei ne ole Linnasta meitä sinne laittamassa, itse otin silloin alkuvuodesta yhteyttä sossutäteihin ja siirto on nyt työn alla. Saa nähdä, mitä Linnassa tuumataan asiasta, sitten kun se heille valkenee. Toivottavasti ei paljon mitään, vai tarvitseeko minun vielä rautalangasta vääntää, että joo, haluan siirtyä, koska haluan että lapselleni myönnetään hänelle kuuluvat terapiat ja että hän saa edes etäisesti asiantuntevalta vaikuttavaa palvelua.

      Kuulostaa uskomattomalta, että vammaispoliklinikalla terapioiden saamisen ei tarvita tätä viikkojen arviointishowta! Todella odotan, että pääsemme asiakkaiksi. Toivottavasti viimeistään syksyllä, niin että seuraava kuntoutussuunitelma tulisi heidän laadittavakseen.

      Poista
  5. voi osaan niin kuvitella tuon palaverin ja nuo tunnelmat kun itsellä pinna kiristyy...

    Olemme olleet vuosia Linnan asiakkaita. Lapsi laitettiin sinne alunperin tietyn epäilyn poissulkemiseksi. No, jo ensimmäisellä osastojaksolla oli selvää että epäily on turha. Silti vasta kolmen osastojakson (joka vuosi 1-2 viikkoa osastohoitoa lapselle, vanhemmille palaveria ja häsellystä, moniammatillisia palavereita ja paljon turhaa puhetta) jälkeen saimme "lähtöpassit" tältä osastolta. Toiveeseeni saada diagnoosin mukainen hoitava taho suhtauduttiin loukkaantuneen oloisesti "eikö meidän osasto ole hyvä?". Kohokohtiin tällä polullamme kuuluu ehkä itkevä psykologi sekä se ettei meidän annettu lukea mitä lapsesta on meidän sanomana kirjattu (ei ole tapana kuulemma). Nyt lapsi on ollut vuoden jonossa psykologille, mutta aikaa ei ole antaa koska jonot ovat pitkät. Kunnallinen psykologi taas ei lasta tutki, koska hänellä on hoitokontakti muualle.

    Terapiat on meillä pyörineet hyvin, tosin kertoja on koko ajan vähennetty ja nyt kun lapsi ei enää sairasta niin paljon kuin pienenä niin ne loppuvat kesken kauden... Päiväkoti-ikäisenä ei taidettu koskaan saada kertoja täyteen räkätautien, korvien ja vatsaflunssien vaivatessa alvariinsa.

    Myös hyviä kokemuksia on Linnasta, osa henkilökunnasta on todella osaavaa ja motivoitunutta, eikä pienistä pelästy :) Vaihtuvuushan siellä on melkoista, joten ei taida olla niitä helpoimpia työympäristöjä viihtyä.

    tsemppiä teille! ei varmaan vääntämättä pärjää tuolla, joten hyvä että sinulla on jo valmiiksi taistelutahtoa :)

    VastaaPoista
  6. Suututtaa aina vaan kuulla, kun muillakin on huonoja kokemuksia Linnasta. On se kumma, että hommaa ei siellä saada toimimaan! Tuskin heillä kuitenkaan aikomuksena on toiminta, joka syö ihan liikaa vanhempien voimavaroja.

    Lastenlinnan työympäristöä olen minäkin paljon miettinyt. Kerran video eeg:ssä, joka on koko päivän mittainen aivosähkökäyrä tutkimus, oli aikaa kuunnella heidän jutteluitaan sivusta. Aika kauhealta työilmapiiriltä se vaikutti, enimmäkseen puhuivat pahaa niistä, jotka eivät olleet paikalla ja valittelivat työolosuhteitaan.

    Minulle paras muisto Linnan puolelta on jäänyt ensimmäisestä kontaktistamme, se oli se perus neurologinen vastaanotto, josta aloitetaan, kun ei vielä tiedetä mitään diagnooseista sun muista. Neurologi oli mukava, yhteistyökykyinen ja kuunteli vanhempia. Saimme omahoitajan, joka vastasi meidän asioista ja puhelinnumeron hänelle.

    VastaaPoista