perjantai 8. marraskuuta 2013

Menneiden luotaamista

Lueskelin vanhoja blogikirjoituksiani. Huomasin, että monet teemat pyörivät päässä edelleen kehää, samat tunteet vellovat, enkä edelleenkään tiedä, mitä ajatella niistä, vaikka palaan niihin teksteissäni jatkuvasti. Onneksi jotain on toisinkin. Olin esimerkiksi jo ehtinyt unohtaa, kuinka yksinäiseksi alkuun tunsin itseni. Ympärilläni oli ihmisiä, mutta sisälläni suuri hätä, jota en osannut käsitellä sellaiseen pisteeseen, että olisin pystynyt kohtaamaan sitä kovinkaan relevantisti muiden ihmisten kanssa. Tuntui, että kukaan - edes oma aviomieheni - ei voisi ymmärtää, miltä minusta tuntui. Lähipiirin herääminen Valon ongelmiin tapahtui kullakin omaan tahtiinsa. Minä painoin paniikkinappulaa varhain ja uskallan väittää, että ongelman laajuus ja se, mitä se merkitsee, alkoivat hahmottua minulle paljon aikaisemmin kuin muille.
Oli hyvä huomata, että enää en tunne itseäni yksinäiseksi. Mietin, missä vaiheessa se helpotti, mutta en keksinyt. Se on varmasti ollut monen asian summa ja tapahtunut hiljalleen. Jaksoin etsiä vertaistukea. Jaksoin kirjoittaa läpikäymääni yhä uudestaan julkiseksi ja sain sitä kautta perspektiiviä tapahtumiin ja tunteisiini. Jossain vaiheessa ihmiset ympärilläni heräsivät ja alkoivat ymmärtää, että ehkä en olekaan täysin hullu, vainoharhainen akka.

Viimeiset kolme vuotta ovat olleet minulle valtavaa ihmisenä kasvun aikaa. Olen oivaltanut ja oppinut ihmisyydestä ja sen arvosta, suvaitsevaisuudesta, inhimillisestä hädästä, elämän peruspilareista ja ennen kaikkea nöyryydestä.
Olen iloinen, että minulla on ollut aikaa olla Valon kanssa kotona ja kohdata tämä uusi elämäntilanne kasvoista kasvoihin. Se on ollut intensiivisyydessään raadollistakin, mutta olen hyvin kiitollinen tästä polusta, jonka olen kulkenut. 
Vielä alkuvuodesta tunsin paljon häpeää Valon vammaisuuteen liittyen ja julkisilla paikoilla liikkuminen vaati aina oman tsemppauksensa. Käytin liikaa energiaa sen miettimiseen, hoksaako joku, että Valo ei ole normaali / terve. Nyt koen lapsestani pääsääntöisesti ylpeyttä, kun liikumme ihmisten ilmoilla. En enää mieti, tajuavatko ohikulkijat ja bussissa matkustajat, koska se ei ole olennaista. Ihan sama, ajatteleeko joku, että olen huono ihminen, kun minulla on vammainen lapsi. Ihan sama, mitä joku ylipäätään ajattelee vammaisista lapsista. Minulla on yhtä ihana lapsi kuin kaikilla muillakin. Rehellisyyden nimissä myönnän, että toisinaan tietysti tunnen edelleen sosiaalista häpeää lapseni vammaisuuden äärellä. Se tuntuu olevan hyvin sisäänrakennettua. En usko, että se on sisäänrakennettua biologiselta näkökannalta katsottuna, vaan ennemminkin yhteiskunnallisesta näkövinkkelistä. Perua siitä, miten yhteiskunta ja läheiset ihmiset (alitajuisesti) ohjaavat meitä suhtautumaan vammaisuuteen - kuten esimerkiksi siten, että se on hyvä piilottaa ovien taakse. Se, että voin nyt pystypäin kulkea lapseni kanssa kaupungilla, on valtava helpotus. Tunsin paljon ahdistusta siitä, etten pystynyt.

Blogikirjoituksissa oli kohtia, joista ajattelen nykyään toisin. Kohtia, joista mietin, että onpa tullut kirjoitettua nolosti. Hätkähdytti silti tajuta, kuinka paljon samat asiat pyörivät edelleen päässä. Pääseeköhän niistä ikinä eroon? Tarvitseeko niistä päästä eroon?

***
Valon vointia miettiville kerron, että ukkeli voi jo paljon paremmin. Räkä valuu ja keuhkot rohisevat, epi ja refluksi kiusaavat, mutta voimat ovat palanneet.
Ja täällä pakataan laukkuja ja mietitään, millaisia kissanhoito-ohjeita jätetään naapurille. Suunnitellaan viikonloppumenyytä niin, että jääkaappiin ei jäisi mitään pilaantuvaa. Suunnitellaan pyykinpesukoneen pyörittämistä niin, että meille riittää viideksi päiväksi puhdasta vaatetta. Oi kyllä! Ensi viikon syömme napamme täyteen valtion laskuun ja ehkä siinä välissä vähän virkistymme ja kuntoudumme, tapaamme muita samassa tilanteessa eläviä. Viikkoon on siis turha odotella postauksia, mutta palaan myöhemmin kera kuulumisien!

11 kommenttia:

  1. Silmiini nousi kyyneleet ja vahva tunne,samanlaista polkua olen tarponut.Emme kumpikaan ole olleet ainoita maailmassa.Olemme antaneet ja saaneet nin paljon.Äidin tunne ja vaisto oman lapsen voinnista on jotain huimaa.Suurensuuri lämmin halaus.Mukavaa viikkoa koko perheelle!
    T.Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoitit kauniisti. Vertaistuella on ollut minulle suuri merkitys. Internetistä sitä saa helposti, mutta myös toisten tapaaminen oikeassa elämässä on äärettömän tärkeää. Olen tosi iloinen, että pääsimme tuolle ensi viikon kuntoutuskurssille! Erityisen iloinen olen siitä, että vertaistukea on luvassa myös miehelle ja esikioiselle, jotka ovat tähän asti olleet jonkilaisessa vertaistukityhjiössä.

      Poista
  2. Oon joskus kuullut jonkun viisaan sanovan, että kellekään ei anneta enemmän kuin jaksaa kantaa :) se varmaan sopii hyvin tähänkin elämän kohtaloon.. Oikein mukavaa kurssia teille! Meitäkin kutsuu Ranska, vaikka meillä ei lääkärin kunnollista siunausta reissulle olekaan, kun on ne rokotukset ottamatta..(ja mukaan pakataan myös pussillinen homeopaattisia helmiä ja ravintolisiä)

    P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen joskus miettinyt tuota sanontaakin... Olisi kelvannut vähän vähempikin, nääs. :) Ennen kaikkea Valolle olisi saanut tulla vähän pienemmät taakat kannettavaksi elämän polulle...

      Ranska kuulosta i-h-a-n-a-l-t-a! WAU! Oikein hyvää matkaa teille, eiköhän se suju ilman rokotteitakin! :)

      Poista
  3. Oikein ihanaa viikkoa teille! Toivottavasti saatte paljon voimaannuttavia kokemuksia, tapaatte mukavia ihmisiä ja saatte tehdä yhdessä kivoja asioita.

    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Uskon, että viikosta tulee mahtava! En ole kuullut keneltäkään mitään negatiivista tuosta sopparista, johon olemme menossa. Kaikki tuntuvat poikkeuksetta saaneen sieltä paljon. Innolla siis odotan omakohtaista kokemusta asiasta. :)

      Poista
  4. Supermukavaa viikkoa teille kaikille! Imekää paljon tietoa ja nauttikaa vertaistuesta ja toisistanne ilman normiarjen paineita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! All my back's are packed and I'm ready to go, kuten laulussakin sanotaan. :)

      Poista
    2. Ja vissiin on lähtöhuumassa jo oltu kun noin alkeellinen kirjoitusvirhekin on eksynyt tekstiin.. back's = bag's. Tai jotain vastaavaa.. :D

      Poista
  5. Mahtavaa viikkoa! Olipas hyvä kirjoitus. Komppaan monen montaa kohtaa siitä. Ja mietin yhä, että olisi kiva jos saisi lapsiin sen sellaisen "epäkunnossa" kyltin tietyissä tilanteissa ;)
    : Mari&Trio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viikko oli tosi ihana ja tarpeellinen irtiotto arjen kiemuroista. Eilen tultiin kotiin ja nyt arki rullaa taas.. Mihinkä sitä karkuun pääsisi. :)

      Poista