lauantai 5. huhtikuuta 2014

Menopelimietteitä

Nyt on viikko varastosta kaivetuilla yhdistelmärattailla kulkemista takana, apuvälinerattaiden ollessa edelleen poissa pelistä. Rattaiden vaihto on herättänyt yllättävän paljon ajatuksia. Oikeastaan en ole aikaisemmin juuri miettinyt, kuinka tärkeä osa arkea rattaat ovat nykyään meille: autottomalle perheelle, jossa on kävelemätön lapsi.  
On raivostuttavaa olla niin apuvälineiden varassa. Kyse on samasta asiasta kuin taannoin kirjoittaessani siitä, kuinka Valon käsittely käy aina vain hankalammaksi. Tunne siitä, että ei pärjää oman lapsensa kanssa, on kamala. Se rikkoo jonkun hyvin olennaisen, mutta vaikeasti sanoitettavan osasen äitinä olemisesta.

Alkuunsa apuvälinerattaisiin vaihdettiin Valon ollessa yksivuotias, sillä perusemmaljungat eivät tukeneet tarpeeksi istuma-asentoa ja olivat kömpelöt. Valinnanvaraa apuvälinerattaisiin ei annettu, vaan Lastenlinnan fysioterapeutti (silloin Valon kuntoutusasiat kuuluivat vielä Linnaan) ja tuote-esittelijä olivat varanneet sovitukseen ainoastaan Ottobockin Kimba Spring -rattaat. Katsottiin sopivat liivit ja remelit ja se oli siinä, ei muuta kuin odottelemaan, että kuljetusfirma kuskaa menopelit meille.

Erityisrattaisiin vaihdettiin saman tien ja yhdistelmävaunut hylättiin kellarin uumeniin. Muistan, että Valo sai silloin apuvälinerattaissa paremman asennon ja jaksoi paremmin hereillä kyydissä ollessaan. Kääntyvät etupyörät olivat taivaalliset.
Nyt, kahden vuoden tauon jälkeen, yhdistelmärattaistakin on löytynyt hyvät puolensa. Valon istuma-asento on tukevampi ja Valo saa rattaiden omilla viisipistevaljaillakin jo hyvän istuma-asennon. Selkänoja tuntuu paremmalta, apuvälinerattaissa niska taittuu taaksepäin ja pään alle täytyy laittaa tyyny hyvän asennon saamiseksi. Erityisesti pidän yhdistelmärattaiden korkeista laidoista kylkien vieressä, apuvälinerattaiden sivut ovat käytännössä avonaiset. Yhdistelmissä istuessaan Valo on enemmän pesämäisessä tilassa ja kuljettaa käsiään innokkaasti laitoja pitkin tutkien rattaita. Hän myös ottaa tukea laidoista. Jousitus rattaissa on mahtava, mukulakivillä ja muilla epätasaisilla alustoilla kulkiessa kyyti on tasaista. Apuvälinerattaat ovat painavat ja jousitusta ei ole, joten jokainen töyssy tuntuu.
Ja kaupassakäydessä yhdistelmärattaat ovat ylivoimaiset: niiden alapuolella on reilusti tilaa kauppakasseille, apuvälinerattaiden kanssa kaiken saa raijata kotiin kasseissa ja repussa kantaen.

On yhdistelmissä puutoksensakin, eikä Valo edes mahdu niihin enää kauan. Jousituksen haittapuoli on se, että rattaat eivät tunnu kovin tukevilta ja bussissa ne huojuvat ja heiluvat ja pelkään niiden keikkaavan, sillä Valo on jo niin painava. Rattaiden painopiste on jousituksesta johuten työntäjään päin ja koska Valo istuu selkä menosuuntaan päin, menee istuma-asento helposti lysyyn Valon ollessa väsyneempi. Yhdistelmien kuomu on lyhyempi, eikä sillä saa auringon häikäisyä estetyksi niin helposti. Rattaat ovat kömpelöt, sillä etupyörät eivät käänny.

Yhdistelmien kanssa kulkeminen on kuitenkin ollut mukavaa. Ehkä kyse on ennen kaikkea vaihtelun tuomasta virkistyksestä, mutta saattaa kyse olla isommistakin asioista. Kuten siitä, että yhdistelmärattaat ovat aivan tavalliset rattaat. Kertakaikkiaan läpikotaisesti tavalliset, terveille pienille lapsille tarkoitetut kulkuvälineet. Apuvälinerattaatkaan eivät varsinaisesti pistä silmään tai näytä muilta kuin rattailta, mutta on siinä silti jotain symblisesti hienoa kuljettaa Valoa niissä rattaissa, jotka hänelle alunperin on hankitukin. Pienen, ohikiitävän hetken Valon nököttäessä rattaissa, voimme leikkiä, että kaikki on ihan hyvin. Kunnes kumarrun kuivaamaan oksennusta kolmevuotiaan takinkauluksesta. Tai pysähdyn silittämään epilepsiakohtauksen saanutta lastani ja kertomaan, että ei ole mitään hätää.

Rattaat ovat nostaneet pintaan myös muiston siitä, kuinka ison mahan kanssa toin ne meille ensikertaa kotiin. Silloin oli vielä niin paljon haaveita ja unelmia tulevaisuudesta. Se vetää hiljaiseksi.

8 kommenttia:

  1. Ettekö ole saaneet vaihtaa rattaita mitkä apuvälinelainaamolta olette saaneet sopivampiin?

    Aaron sai ensimmäisenä rattaat, jotka ei tukeneet yhtään sen paremmin asentoa kuin normaalit lasten rattaat. Sitten saatiin nykyiset Bugit, jotka ovat olleet hoikalle pojalle huomattavasti paremmat, joissa ei ole edes remmejä tarvinnut vielä käyttää, kun rattaat tukevat jo valmiiksi niin hyvin asentoa ja selkänojaa saa säädettyä paljon paremmin.

    Olen samaa mieltä kyllä noista huonoista puolista apuvälinerattaissa. Ei ole tilaa kuljettaa ja jousitus on surkea. Kiristelin itse hampaita lumien sulaessa, kun jalkakäytäville jäi vaan kerros hiekkaa ja rattaat tärisivät työntäessä kuin katujyrä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelma ei ole ollut siinä, etteikö me olisi mahdollisesti voitu vaihtaa rattaita, vaan siitä, että minä en tajunnut, että niin olisi voinut tehdä. Koska apuvälinerattaat olivat aikanaan paremmat kuin perusrattaat, en ole tullut ajatelleeksi, että ne voisivat olla vielä paremmat. Nyt, kun näen Valon yhdistelmärattaissa, tajuan, että pitää ehdottomasti kokeilla muitakin apuvälinerattaiden malleja.

      Talvella kamalinta on huonosti aurattu tie. Semmoisilla isoilla kola-autoilla kolatessa tiehen jää aina muhkuraa ja se on ihan kamalaa apuvälinerattailla kulkea. Kun Valon refluksiongelmat oli toissatalvena out-of-control, me ei voitu juuri kulkea ulkona, kauppaankin lähdettiin bussilla keskustaan, kun sielä oli sulat tiet. Tärinä oli niin paha, että Valo oksenteli kokoajan.

      Poista
  2. meillä selkeästi kulkevat nyt ajatukset ihan samoja polkuja. Itse tuli höpistyä vähän myös siitä, miten mahtavaa on, kun joskus hetken verran ollaan "ihan kuin muut". Eli ymmärrän kuomaseni, ymmärrän täysin yhdistelmien aiheuttamat ajatukset. Ja niiden aiheuttaman luopumisen tuskan myös. <3 Meillä ei vielä ole apuvälinerattaita. Kun nuo kaikki kolme tyyppiä tallaavat omin jaloin. Mutta T:n voidessa huonosti, rattaat ovat paikallaan. Ostin "lisäaikaa" ja tilasin rattaat, joissa voi kuljettaa jopa 37 kg lasta. Linnan kanssa sovittu, että kun nuo jäävät (pituusmitaltaan ensiksi takuulla) pieniksi, huutelemme hep, ja saamme ne apuvälinerattaat. Onneksi tuon ajatuksen voi lykätä sinne pään kansioon "sitten joskus".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin sun kirjoituksen, mutten vielä ole ehtinyt kommentoimaan. :) Mulla on tapana jättää tekstit hautumaan ja oikeasti mietiskellä niitä. :) (Oonkohan hieman kahjo?)

      Ihmisten suhtautuminen ja rattaiden saama huomio varmaan lisääntyy siinä vaiheessa kun lapsi alkaa olla isompi ja rattaat ovat selkeästi isommat ja jykevämmät kuin normirattaat. Sitäkin mietin joskus, että miltä se sitten tuntuu. Nyt me vielä sujahdetaan Valon kanssa aika hyvin joukkoon. Ihmisellä on kyllä kummallinen tarve kuulua laumaan. Minullakin vielä on ihan oma tyylini ja näin, mutta sitten kun kyse on tällaisesta asiasta, niin silmätikkuna oleminen tuntuu pahalta.

      Hei, minkäslaiset ne teidän rattaat on? :)

      Poista
    2. meille hommattiin babyweltin city jotkut (muisti on hyvä, mutta lyhyt). Kolmipyöräiset, hyvä iso kuomu. Ainoa, että ei saa kuljetettavaa muuta kuin kasvot menosuuntaan. Meille tuo vaihtoehto ihan ok, mutta teillä ei taitaisi toimia. Niillä on kyllä helppo lykkiä Topiastakin, vaikka painoa on pojalla jo varmasti reilut parikymmentä kiloa.

      Poista
    3. Juu, meillä naama menosuuntaan ei vaan ole realistinen vaihtoehto. Siksi apuvälinerattaat saatiinkin jo yksivuotiaana (yleensä pitäisi kuulemma olla vanhempi tai sitten niin paha cp-vamma tms., että ei pysty istumaan normirattaissa ilman huomattavia lisävirityksiä). Kaikki vaatimuksemme täyttävät rattaat ovat kumma kyllä vähän kiven alla ns. normimarkkinoilla....

      Poista
  3. Halaus. <3 Toivon, että sinulla ja teillä on yhä paljon haaveita ja unelmia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina. <3 Koskettava kommentti, suorastaan hätkähdin miettimään asiaa. Kyllä niitä on, mutta toisaalta nykyään tuntuu, ettei halua liikaa miettiä tulevaisuutta, että tulkoon sellainena kuin tulee. Ja tuohon ajatukseen sisältyy jotenkin kauhean negatiivinen lataus siitä, että tulevaisuudessa pitää taas selviytyä eteenpäin. Tulevaisuudessa on aika synkkiä uhkakuvia. Minun pitäisi varmaan oikeasti alkaa haaveksimaan enemmän...

      Poista