perjantai 7. marraskuuta 2014

Jee!

Valo oli tänään isin kanssa lomapäivällä. Hän kertoi (auditiivisen askelluksen menetelmällä), että oli ollut kivaa - Valo ja isi olivat syöneet yhtä isot annokset lounasta. :) 
Töistä kotiutumiseni jälkeen Valo valitsi (jälleen auditiivisen askelluksen kautta) puuhakseen kirjojen lukemisen. Näkövammaisten Celia-kirjaston kuukausittaisesta paketista tuli viime viikolla Miisu-kissasta kertova kirja. Se on iskenyt Valoa sinne jonnekin ytimeen, hyvällä tavalla, ja kirjaa on luettu ahkerasti. Esimerkiksi tänään useamman kerran putkeen.

Tarinan iskennän jälkeen siirryimme vaiheeseen "äidin toiveet perjantaille". Koko viikon olen haaveillut korvapuusteista, joten päätimme Valon kanssa leipoa niitä. Laitoin pojan pandatuoliin ja kyselin, mitä hän haluaa tehdä sillä aikaa kun valmistelen taikinaa leipomista varten. Toin Valon eteen muovipussin, laitoin käteni pussin sisään ja rapistelin sillä Valon käsiä kysyen samalla, haluaako Valo leikkiä pussilla. Valoa muovipussilla rapistelu alkoi ilmeisesti kutittaa ja hän rupesi hirmuisesti kikattamaan. Uskomatonta: naurua, jälleen kerran! Yhtäkkiä kikatuksen keskeltä Valo huusi "JEE!". Vastasin takaisin: "Jee!", johon Valo tokaisi uudestaan: "JEEE!". Pitkän, ihanan hetken kikatimme yhdessä ja huusimme vuorotellen "Jee!!"

Joku voi tietysti miettiä, että mitä ihmeellistä on siinä, että kohta neljä vuotta täyttävä poika sanoo "jee". Mutta jos tuo poika on puhumaton ja käyttää vain muutamaa sanaa, eikä "jee" kuulu tuohon repertuaariin, voimme tehdä vain yhden loogisen johtopäätöksen: uusi sana. Valo on oppinut uuden sanan! Sanan, joka kuvaa iloa ja riemua.

Tänään olen kovin kiitollinen kaikesta siitä, mitä minulle on elämääni annettu.

38 kommenttia:

  1. Onnea uudesta sanasta!

    Nyt olen tosi utelias, voisiko teidän lukemanne Miisu-kirja kenties olla tämä? http://koskettelukirjat.blogspot.fi/2012/08/aitikissa-etsii-miisu-poikastaan.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin tuo kirja se on. :) Oletko sinä tehnyt sen? Jos olet, niin sylillinen kiitoksia sinulle!

      Poista
    2. Hei huomasin, että tämän blogin osoitteesta oli käyty minun blogissani ja uteliaana katsoin löytyisikö tämän kautta vaikkapa uusia koskettelukirjan tekijöitä ;) Ja sydän hypähti ilosta, kun luin, että tekemäni Miisu-kirja on "on iskenyt hyvällä tavalla" Otan vastaan tuon "sylillisen kiitoksen" sinulta. Kiitos palautteesta, jota emme tekijät useinkaan saa. Silti täällä Oulun seudulla jatkuu koskettelukirjojen tekeminen innostuneiden vapaaehtoisten kanssa.

      Poista
    3. Miisu-kissa kirjassa on (minun nähdäkseni) monta elementtiä, joista Valo nauttii. Ensinnäkin hän pitää koskettelukirjoista, joissa on kunnon juoni ja liikuteltavia osia (äitikissa). Satu konkretisoituu kun saa itse liikuttaa kissaa ja sen kautta saa hienosti havaintoa siitä, mitä esimerkiksi käsite "läpi" tarkoittaa (kissa vedetään verkkoaidan reiän läpi). Liikkuvan tarinan lisäksi luulen, että Valo tykkää siitä, että päähahmot ovat kissoja - meillä on kaksi kissaa ja tätä kautta eläinhahmo on tuttu. Valo selvästi myös pitää tärkeänä sitä, että äitikissa ei suutu Miisulle ja erityisen paljon Valo tykkää siitä, että äitikissa antaa Miisulle suukkoja - hän liikuttaa itse kissanukkeja vastakkain niin että ne pussaavat oikein monta kertaa. :)
      Itse ihastelin kirjassa erityisesti siiliä - sen piikit tuntuvat kovin aidoilta ja niistä lähtee silitettäessä vähän samanlainen ääni kuin jos silittäisi oikeaa siiliä työhanska kädessä. :) Minä tein aikanaan Valolle kosketuskirjaan siilin, jonka piikit tehtiin tarranauhasta, siitä karkeammasta puolesta.

      Itse haaveilen siitä, että ehtisin tekemään enemmän kosketuskirjoja. Ovat vaan niin isotöisiä, että aikaa ei oikein riitä tai sitten kirjat valmistuvat tosi hitaasti. On upeaa, että Celia-kirjastosta saa kosketuskirjoja lainaan ja kunnioitan valtavasti kaikkia vapaaehtoisia, jotka niitä sinne lahjoittavat. Arvostan sinua. Kiitos, kiitos, kiitos!

      PS. Jos haluat vinkkiä käyttäjänäkökulmasta, niin yksi aspekti, jota minä kosketuskirjoissa usein mietin, on äänimaailma. Yritän saada tungettua monenlaista rapisevaa, kahisevaa, helisevää ja kolisevaa materiaalia kirjan mukaan. Valo ainakin nauttii näistä ääniyllätyksistä suunnattomasti. :)

      Poista
    4. Kiitos perusteellisesta palautteestasi. Se hyödyttää jatkotyöskentelyä. Iloitsen valtavasti että ainakin yksi lukija nauttii tekemästäni kirjasta. Kysynpä lainaksi kirjaa, MISSÄ ON JUKAN SUKKA? Ja jos luette sen olisi kiva kuulla kommenttisi.Sitä kirjaa olen tehnyt useamman kappaleen.
      Tuo äänimaailma on minullakin kehittelyn alla. Pyrin siihen että jokaisessa kirjassa olisi edes yksi äänijuttu. Mutta kehitteillä on muutakin:)
      Otan mielelläni vastaan ideoita aiheista ja toteutuksista, joita välitän ohjataan muitakin vapaaehtoisia. (Oulusta olemme jo lahjoittaneet 60 koskettelukirjaa Celiaan)

      Poista
    5. Kiva että löysitte toisenne! Olen lukenut Vuokon blogia koskettelukirjoista jo pari vuotta, ja ihaillut sitä miten joku jaksaa ja haluaa nähdä niin paljon vaivaa ilahduttaakseen muiden lapsia näin ihanalla tavalla.

      Poista
    6. Vuokko: Kysyn ehdottomasti seuraavan paketin palautuksen yhteydessä Jukan sukka -kirjaa. Ja annan palautetta. Palautteen antaminen on, heh, miten sen nyt muotoilisi, vahvoja puoliani... ;) Jään seuraamaan blogiasi mielenkiinnolla, olen tosi iloinen, että löysin sen!

      Poista
    7. Tahruska: Kiitos vaan yhdistämisestämme. Minäkin nostan hattua ja kumarran syvään tällaiselle hyväntekeväisyyden muodolle. Koskettelukirjojen tekeminen on kyllä tosi hauskaa ajanvietettä jos tykkää näpertää. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Elämän pieniä, mutta niin suuria ihmeitä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Jokainen haluaa olla lapsestaan ylpeä. Tällaiset ovat minulle Valon äitinä erityislaatuisia hetkiä. <3

      Poista
  4. Oi ihana Valo! <3
    Pienistä asioista tulee uskomattoman onnelliseksi.

    t. Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän onni koostuu pienistä palasista. Joten kun niitä tulee kohdalle, ne kannattaa huomata ja nauttia niistä. :)

      Poista
  5. Voiko tähän nyt muuta sanoa, kuin "Jee!". Ihan mahtavaa! :-)

    VastaaPoista
  6. Mahtavaa, kuinka merkittävä sana!

    Johanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi samaa mieltä. :) Valon sanarepertuaari on ollut kovin negatiivinen: ei, en, au jne. Ovathan toki kipu ja se, mitä ei halua, tärkeitä asioita ilmaista, mutta olen iloinen, että kommunikointi on pisteessä, jossa ilokin saa sanallisen ilmaisun. :)

      Poista
  7. Ihan pakko sanoa tähän JEE!!!
    Varmasti ihana hetki teille molemmille.

    VastaaPoista
  8. YEE! hyvä Valo!
    oon lukenu valon blogia n. 2 vuotta :)!
    myös itsellä aivoperäinen näkövamma/kuulovamma/puhumattomuus
    voin siis samaistua :)
    kaikkea hyvää Valolle <3
    toimii myös itselle tosi hyvänä/tärkeänä vertaistukena :)
    <3 Eepu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Eepu ja kiitos kommentistasi, josta inspiroiduin ja innostuin valtavasti. Minulla olisi sinulle noin miljoona kysymytä... :) Kaikkea hyvää myös sinulle! Huippua, että olet viihtynyt blogin parissa noin pitkään.

      Poista
    2. voit pistää postia
      surkuparku@me.com
      t.eepu

      Poista
    3. Voit olla varma, että kirjoitan sinulle. :) Heti kun ehdin, viimeistään viikonloppuna. :)

      Poista
    4. joo :)
      -eepu

      Poista
    5. koska itse oon 23 (eli 19 v vanhempi kun valo) niin voi olla että osaan vastata moniin kysymyksiin :)

      -eepu

      Poista
    6. Hyvä homma - kirjoitan heti kun ehdin istua kunnolla koneen ääreen. :)

      Poista
    7. jos teillä yhtä kiirettä kun meillä niin en yhtää ihmettele ettei kerkee istuu
      koneelle
      yhtä juoksemista meilläki tää elämä taas
      oon flunssassa ja kun oon flunssassa niin katastrofi tila on päällä
      -eepu
      nyt se katastrofi tila on vaa ollu jo yli kuukauden

      Poista
    8. https://www.youtube.com/watch?v=dXmaE0041Y0
      itse en voinu kattoo tuota itkemättä :(
      mutta antaa kyllä paljon ajattelun aihetta IHAN KAIKILLE
      -eepu

      Poista
    9. Kiitos linkin jakamisesta. Kun pääsin yli äklö-usalaisuudesta, niin video oli hieno ja sanoma tietysti myös. :) Lapsia ei tarvitsisi kannustaa suvaitsevaisuuteen jos me aikuiset emme antaisi heille mallia siitä, että ihmiset ovat eriarvoisia.

      Poista
  9. Jee! Hyvä Valo.Mahtava sana oppia ja kuvastaa varmastikkin jotain hurjan mukavaa.
    T.Maarit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tänään oli "jee" kun käytiin metsäkävelyllä. :)

      Poista
  10. Jee! :) Tästä tulin minäkin hyvälle tuulelle, JEE! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, hyvä mieli levitköön joka sopukkaan! :)

      Poista
  11. <3 Jee huudan minäkin :)

    mukavaa marraskuuta

    Anu

    VastaaPoista
  12. no mutta JEE!! mun ykkös muru-jäbäleissonille isomuotoinen halitus isolla JEELLÄ varustettuna <3
    Hanna

    VastaaPoista