sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Pessimismiä vai realismia?

Tutkin lauantaiaamuna aamupala-aikaan sanomalehden menovinkkejä. Päässä syttyi lamppu. Huikkasin miehelle olohuoneeseen:
"Hei, mennäänkö tänään tonne Kaapelitehtaan näyttelyyn? Kerrankin joku juttu, josta koko perhe vois saada jotain irti! Kai tuolla pääsee liikkumaankin kohtuuttoman esteettömästi."

Mieskin innostui: "Aaa, vau, mennään vaan!"

Esikoinen teki lähtöä omille teilleen eteisessä. Kiikutin lehden kymmenvuotiaan nenän eteen ja osoitin menovinkkiä.
"Lue toi. Kiinnostaisko lähteä?"

Esikoinen katsoi minua hieman säälien: "..... Eeeeeehkä. Mut ei just nyt! Heippa!"

Tuijotin nenän eteen lämättyä ulko-ovea ja käänsin askeleet takaisin olohuoneeseen. Valo kitisi pandatuolissaan keittiössä. Käperryin hetkeksi miehen kainaloon.

"Noooo.. Voidaanhan me mennä vähän myöhemmin... Iltapäivällä?"
"Mhhh, niin voidaankin"
"..... Tai.... Mitä jos.... Mitä jos... Jos sittenkin... Ajattelepa. Jos siellä onkin paljon väkeä. Rattailla on hankala liikkua. Kun me päästään perille, niin Valolla on salee nälkä ja joudun ettimään jonkun hiljasen nurkan, jossa voin syöttää sen. Ja sen tunnin aikana, jona syötän Valoa, te kierrätte näyttelyn. Ja sit kun mä oon valmis, niin esikoinen ei enää jaksa ja mä kierrän sen näyttelyn yksin kuunnellen sitä, kuinka kova nälkä herra kymmenenveellä on. Niin että... Mitä jos vaan mentäis, mentäis ihan kahden. Ens viikonloppuna kun saadaan pojat hoitoon. Kierrettäis se näyttely kahdestaan, käsi kädessä. Ja keskityttäis vaan siihen näyttelyyn. Ja toisiimme."
"Sopii mulle. Kuulostaa täydelliseltä, beibe."


11 kommenttia:

  1. Kuulostaa tutulta, varsinkin jos extempore-lähtöä suunnittelee. Sitten jos päättääkin jonnekin lähteä niin sitä stressaantuu siitä kaiken tarpeellisen pakkaamisesta ja vaatteiden pukemisesta ja mahdollisista vaipan vaihdoista ennen lähtöä. Taitaa olla aika realismia vaikeavammisen lapsen perheissä..ellei visiitin pituus jää alle kahteen tuntiin, jolloin ei välttämättä nälkä ehdi yllättää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Reissaaminen Valon kanssa suoraan sanottuna ottaa enemmän kuin antaa tai siltä se useimmiten tuntuu. Mukaan täytyy pakata vaipat, vaihtovaatteet ja ruuat - pureskelemattomalle ja ruokavalioltaan rajoittuneelle lapselle kun ei mitkään kahvilasapuskat kelpaa. Ja kun lapsi ei osaa syödä itse, niin liikkeellä ollessa syöminen tarkoittaa aina totaalipysähdystä.
      Ja entä jos iso hätä yllättää kesken reissun? Valo osaa tehdä kakat pottaan, mutta ei tietenkään osaa istua normipotalla tai pöntöllä, vaan omassa erityisessä wc-tuolissaan. Sellaistakin on tullut tehtyä, että yritän jollain ilveellä vängätä itseni Valon taakse pöntöllä ja pidellä kiinni että toinen saa tehtyä tarpeensa. Edestä päin asennon kannattelu on liian raskasta, Valo on niin painava ja kropan hallintansa niin heikkoa, etten jaksa tehdä sitä.
      Oma lukunsa on se, kuinka esteettömästi reissukohteessa pääsee liikkumaan. Viime vuoden lopulla vein pojat (esikoista ajatellen) Tekniikan museoon ja robottinäyttelyyn. Siellä näyttelytiloihin oli toiseen lyhyet portaat, joista rattaat oli pakko kantaa ylös (Valo plus apuvälinerattaat painavat n.45kg) ja toiseen näyttelyyn pääsi vain museohissillä, johon rattaat onneksi juuri ja juuri änkeämällä mahtuivat... Joten esim. kahdestaan poikien kanssa ei oikeastaan kannata juuri mennä mihinkään, vaan aina täytyy olla toinen aikuinen mukana kantamisia sun muita varten.
      Ehkä siinä selitystä tarpeeksi sille, miksi meidän perheen extempore-reissut on aika harvalukuisia... :D

      Poista
  2. Ah miten ihanan tuttua! Suuret on suunnitelmat moneen otteeseen. jotenkin kummasti viikonloput typistyvät niihin perus kauppa- ja puistokeikkoihin. Mutta: elämä on. Toivottavasti pääsette kahdestaan, käsikädessä kiertelemään näyttelyä. Kuulostaa tosi hyvältä. Itseasiassa valitsisin sen vaihtoehdon heittämällä sen koko perheen keikan sijaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vaan välillä kauhea moraalimorkkis siitä, että koska lähteminen on hankalaa, niin perheen tekemiset on tosiaan vähän rajoittuneita ja samaa toistavia. Ja itseänikin toi kahden kesken lähteminen houkuttaa ihan liikaa tai siis että ajatus tuntuu ihan mahtavalta ja sitten poden huonoa omaatuntoa siitä, etten ota poikia mukaan. Että voi ihminen tehdä elämästään itselleen hankalaa... :) Kaipa sitä parhaansa tässä kaiken keskellä tekee ja aina ei tarvi olla niin täydellinen.

      Poista
    2. No ei tarttekaan! Ja hei; ollaan me muutakin, kuin äitejä. Ainakin toivoakseni :D

      Poista
    3. Ei se haittaa, vaikka joistain asioista nauttisikin enemmän ilman perillisiä :D

      Kivaa näyttelyä
      Anu

      Poista
    4. Juu, ei päästy näyttelyyn kun miehellä meni perjantain treeneissä niskat. :( Mutta menihän ne vapaatunnit kotonakin lojuessa, ei sekään tehnyt yhtään pahaa. :)

      Poista
  3. Sympaattinen kuvaus, puhekieliset keskustelut väritti kirjoitusta kivasti. Hmmmm. Realismia ehkäpä...? Et vaikuta niin pessimismiin taipuvaiselta kirjoitusten perusteella. Perusvire jää aina positiivisen puolelle. :) Oli pakko vielä kommentoida, tässä nyt tiuhaan tullut heiteltyä näitä kommentteja, että ootko tästä kuullut:

    http://yle.fi/uutiset/a2-kehitysvammais-ilta_sai_kannatusta_netissa_yksi_ilta_kehitysvammaisille_itselleen_ei_todella_ole_liikaa/7728066

    Itse odotan suurella mielenkiinnolla sekä tämän hetkisen työpaikan vuoksi (kehitysvammaisten ryhmäkoti) että erityispedagogisen osaamisen syventämän luokanopettajuuden vuoksi (paperit ovat pian kädessäni).

    VastaaPoista
  4. Onnittelut tulevasta valmistumisesta! Uskon, että sinulla on alalle annettavaa. :)
    En ollut aiemmin kuullut teemaillasta, nyt se täytyy laittaa korvan taakse. Toivottavasti asiaa uskallettaisiin käsitellä freesillä tavalla ja pitäydyttäisiin kaukana kliseistä. Itseänikin alkoi kieltämättä vähän innostamaan tuo ohjelma, joskus a2 -teemaillat on olleet todella hyviäkin.

    VastaaPoista
  5. Hei!

    Ajattelin lähestyä muutamia suosituimpia lapsiblogisteja.
    Hallitus aikoo maksaa 80 milj. euroa(Hs 22.1)siitä etteivät perheet vain saisi päättää, miten lapsia hoidetaan ja voi kauhistus jos äiti haluaisi olla kotona yli 1,5v. Feministit holhoavat! Itselläni ei enää pikkulapsia, mutta te voisitte halutessanne herätellä perheitä, perheet lapsineen eduskunnan istuntoon tms. Tällä valtava vaikutus Suomen perheisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Olen otettu, että luet minut "muutamiin suosituimpiin lapsiblogisteihin" - toisaalla, en ole kyllä yhtään katsonut, mihin muihin blogeihin olet viestin laittanut. :)
      Itse aiheesta ajattelen näin: Perheet tietävät itse parhaiten, miten haluavat vanhempainvapaansa jakaa. Yhteiskunnan ei tulisi rajoittaa ihmisten valinnanvapautta säädöksillä liiaksi, koska yhteiskunta on olemassa ihmisiä varten eikä toisinpäin. Maksimoitu taloudellinen hyöty ei välttämättä tarkoita onnellisempia ihmisiä. Toisaalla ajattelen myös, että ihmiset usein vastustavat kaikkea uutta ja joskus totuttujen ajatusrakennelmien ravistelu ja uudelleen arviointi tekee itse kullekin ihan hyvää. Itse olen hoitanut omasta valinnastani molempia lapsiani 3 vuotta kotona ja tämä on sopinut myös miehelleni.

      En kuitenkaan aio lähteä agitoimaan asiaa blogini kautta, sillä agendasi liittyy blogin aihemaailmaan vain löyhästi. Pidän asiaa tärkeänä, mutta tämä taistelu ei ole enää ensisijaisesti minun taisteluni (lapsiluku täynnä) ja aion käyttää energiani ja voimavarani toisenlaisten asioiden kanssa painimiseen.

      Poista