tiistai 6. tammikuuta 2015

Versiot

Loma hujahti. Voisin kirjoittaa siitä kaksi versiota. Ensimmäisessä Valo virkistyi ja nautti lomailusta niin, että uni ei meinannut tulla enää lainkaan päivällä tai illalla. Päivinä, jolloin mies oli töissä ja superäiti poikinensa kotona (toinen pälätti taukoamatta ja toinen inisi, ähisi ja narskutteli hampaita) naama saattoi jossain vaiheessa olla näkkärillä ja ketutuskäyrä korkealla.
Valon vointi kääntyi laskuun suunnilleen nanosekunti sen jälkeen kun olin kirjoittanut tänne, että Valo on voinut hyvin. (Näitä asioita ei pidä ikinä hehkuttaa ääneen). Refluksi ärhäköityi, tavaraa nousi ylös. Mahalaukun täystyhjentymisiä todistettiin puolentoista kuukauden rauhallisemman vaiheen jälkeen. Joinain iltoina valvottiin Valon vuoteen vierellä ja odotettiin vatsakramppien päättymistä. Epikohtauksia sateli ja nekin (tottakai) voimistuivat refluksin ärhäköitymisen myötä (ensin tulee iso spasmi, joka vetää yläraajat voimalla sivuille ja salpaa keuhkot, sitten määrittämättömän ajan pientä nykinää koko vartalossa).
Valo ei halunnut loman aikana juuri tehdä mitään, istua vain äidin sylissä. Joinain päivinä häntä ei saanut laskea mihinkään eikä itsekään juuri liikkua. Joka kerta kun aamulla oli äidin vuoro jäädä löllimään sänkyyn ja isi nousi Valon kanssa, Valo käynnisti parkushown, joka ei loppunut ennen äidin ilmestymistä kuvioihin. Tätä "terrorisoin perhettä huudollani kunnes saan tahtoni läpi" -kikkaa Valo käytti ja käyttää muutenkin ahkerasti. Mm. joulusaunassa rentouduttiin huutokonsertin siivittäminä. 
Välipäivinä jonottelin Kelan puhelinpalveluun kysellen kuntoutuspäätöksen perään, vanha kuntoutussuunnitelma kun umpeutui vuodenvaihteessa ja terapioita ei nyt ennen tuota Kelan uutta päätöstä ole. Saatoin jättää myös viestejä kaupungin sosiaaliviraston vammaispalvelun lomailevien työntekijöiden vastaajiin kysellen kylpyhuoneremontin perään (tai ehkä ne eivät ole oikeasti lomalla, vaan numeroni on vaan ohjattu automaattisesti suoraan vastaajaan :)).

Mutta.

Toisessa versiossa emme nousseet yhtenäkään aamuna ennen kahdeksaa. (Valo kyllä yritti, mutta äiti oli peräänantamaton.) Kotona oloa, sukulaisia ja ystäviä mahtui lomaan juuri sopivassa suhteessa. Molemmat poikani olivat ihania, höpsöjä, fiksuja ja maailman söpöimpiä. Katsoimme miehen kanssa useampana iltana leffan, kokonaan, nukahtamatta sohvalle kesken kaiken. Minulla oli aikaa syödä suklaata, jumpata ja venytellä - niin monena päivänä, etten pysy edes laskuissa mukana. Mies ja minä kävimme kahdestaan ravintolassa ja esikoisen kanssa elokuvissa. Jouluksi tuli talvi, läheinen kenttä jäädytettiin ja esikoinen pääsi luistelemaan. Valo oli innoissaan joulupaketeistaan. Yhteen pakettiin tontut olivat pakanneet soivan laulukirjan, jossa on pianosäestykset viidellekymmenelle lastenlaululle. Olemme hoilanneet ja hauskaa on ollut. Meillä ei kertaakaan loman aikana ollut kiire mihinkään.

Huomenna kello soi jälleen 5.15. Torkutan liian monta kertaa, seison höyryävässä suihkussa unen ja valveen rajamailla liian kauan. Suoritan lentävän lähdön pakkaamalla eväät, nostamalla Valon ja pukemalla hänet, tunkemalla Valolle aamudoupit naamaan ja juoksemaan bussipysäkille juuri ajoissa klo 6.43. 
Mutta ensi kertaa pitkään aikaan tunnen oloni levänneeksi. Lomassa oli aineksia lomaan, pitkästä aikaa. Uskon ja toivon, että se kantaa seuraavaan hengähdystaukoon asti.




8 kommenttia:

  1. Onko se niin että asenne ratkaisee? Kaikkea hyvää ja edelleen sitä rohkeaa ja positiivista asennetta uuteen vuoteen!
    Marsa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Asenne ratkaisee" oli aikalailla se, mikä oli kirjoituksen sanoma. Lähinnä, että jos me voidaan saada lomafiilis aikaan vaikeiden sairaskohtausten, hengenvaarallisten tukehtumistilanteiden ja loputtoman yrjötaudin valtakunnassa, niin kyllä siihen pystyy muutkin. :)
      Rohkeus ja positiivisuus on niitä asioita, joita arkeen tarvitsee ja joita ilman päivä kääntyy huonoksi. Rohkeutta lopettaa riita, vaikka tekisi mieli tölväistä ja jatkaa, rohkeutta jakaa hali ja suukko sen riidan tilalle. Rohkeutta kyseenalaistaa ja avata suunsa silloin kun huomaa, että oman lapsen oikeuksia meinataan talloa. Positiivisuutta, jolla saa itseään potkittua perseelle kun herää naama kurtuissa. Niitä minäkin toivon!

      Poista
  2. Kiitos, että kirjoitat! Ja että avaat elämääsi ja ajatuksiasi meille. Ja että ravisutat meidän viitekehyksiämme. Minulla oli etuoikeus saada tutustua teihin lyhyesti sillä yhdellä sopeutumisvalmennuskurssilla. Olin ohjaajana/hoitajana Valon kurssikaverille. Viikon aikana taidettiin vaihtaa muutama sana lähinnä aiheesta, olemmeko tavanneet jossain aiemmin, kun kovasti vaikutettiin tutuilta puolin ja toisin. Vaan eipä sitä yhteyttä löytynyt koskaan. :) Valosta jäi erityisesti mieleeni hetki, kun istuimme minun kaverini kanssa kasvotusten Valon ja hänen hoitajansa kanssa. Valo oli väsynyt ja flunssainen, mutta varovasti päätettiin yrittää herätellä yhteistä leikkiä. "Minä tömistän, minä tömistän, minä jaloillani tömistän..." ja Valo alkoi hymy suunpielissä polkea jalkojaan vuorotahtiin. Jatkoimme laulua. Ensin oli kaverin vuoro, sitten taas Valon. "Valo tömistää, Valo tömistää...". Ja joka kerta laulun loputtua Valo hymyillen viittoi "lisää". Suloinen tyyppi! Oli ilo tutustua myös mainioon isoveljeen. Kerro terveisiä ohjaajalta, joka kävi koululaisten kanssa keilaamassa. :) Talviterveisin, Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kyllä sinut, Saara, ja terveiset on kerrottu perille! :) Tiedätkö, että tuosta leikistä lähti liikkeelle Valon oivallus siitä, että hän voi musiikin tahdissa tanssia kun polkee jalkoja vuoron perään sylissä ollessaan. Joten se oli Valon elämässä iso juttu. Kiitos siitä teille! :)

      Poista
  3. Superkurjaa tuo Valon refluksi ja epi. Ajan ne talven jalkoihin ja toivon parempaa eloa.

    Superihanaa, että olette myös lomailleet. Koko perhe, aikuiset keskenänne ja myös isoveljen kanssa. <3 Kyllä Valokin vielä oppii nukkumaan, usko pois. Minäkin luulin että hautaan asti herätään neljältä aamuyöllä, mutta niin vaan revimme neidin väkisin hereille kello 9.30 joulun aikaan. :)
    Hyvää arkea teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut loppiaisesta asti vieraana räkis ja meno sen mukaista. Pläääääääh. Ei jaksaisi niin millään!

      Mutta loma oli hyvä ja sen turvin jaksaa valvoa yöt ja tehdä päivät töitä tai jotain sinnepäin. :))))

      Poista
  4. Hmmm katosikohan vastaukseni bittiavaruuteen...? Vastasin suoraan sinun vastaukseesi, klikkasin sitä "vastaa"-nappia, mutten näe viestiäni missään. Uusi yritys: Onpa ilo kuulla! Hyvä Valo! :) Yleensä Iiriksestä on tarttunut lasten matkaan joku laulu tai laululeikki, sen verran paljon siellä tykätään laulaa. Aamupiirissä, päivän aikana lasten kanssa ja viimeiset laululeikit vielä kurssin päätöskahveilla. "Liukuportaita metroon ja metrolla Iirikseen". Saara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogger kadottelee vastauksia toisinaan tai ei anna kommentoida ollenkaan. Pahoitteluni siitä.
      Laululeikit tuntuvat viihdyttävän lähes kaikkia lapsia. Niissä on taikaa. :) Olen ajatellut, että Valon viehtymys musiikkiin on varmaan aika paljon myös viehtymystä estetiikkaan. Samalla tavalla kuin itse katsoo silmillään mieluummin jonkinnäköistä harmoniaa ja järjestystä ennemmin kuin kaaosta, Valo, jonka tärkein aisti kuulo on, varmasti kuuntelee mieluummin musiikkia, jossa äänillä on logiikka, kuin kaoottista meluavaa ympäristöä. Toki näin on omallakin kohdalla, mutta itselleni näköaisti on tärkeämpi kuin kuulo ja kestän kaoottista äänimaailmaa paremmin kuin täysin kaoottista ympäristöä.

      Poista