keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Tänään suunnittelin hautajaisia








Lähetän sinut matkaan
Tunne en tulevaa.
Aavista en, minne polku
sinua johdattaa.

Tiesi on vamistettu.
Pelkoa tunne en.
Jumala ohjaa tiesi
jokaisen askelen.
(Anna-Mari Kaskinen)


18 kommenttia:

  1. Kyyneleet vierii. Kauniita kuvia. En pysty sanomaan mitään muuta kuin että olette jatkuvasti mielessä. Toivon mahdottomasti voimia suureen suruun ja kiitos, kun jaksat kaiken keskellä muistaa meitä lukijoita.

    VastaaPoista
  2. Olette mielessäni jatkuvasti, sinä ja Valo! Emme ole koskaan tavanneet toisiamme mutta silti ajattelen teitä lakkaamatta. Mitään sanoja ei tähän tilanteeseen ole, kaikki tuntuvat ja näyttävät kirjoitettuina niin kovin latteilta. Voimia sinulle maailman ihanimman Valon urhea äiti! Lohtua toivotellen lukijasi syksystä 2012 saakka, jolloin oma poikani sairastui vaikeahoitoiseen epilepsiaan.

    VastaaPoista
  3. A-M Kaskinen osaa kiteyttää monta asiaa. Varmasti Valon käsi on turvallisesti jonkun kädessä ja hänen on hyvä kulkea. Silti ikävä nostaa kyyneleet silmiin. Olette ajatuksissa joka päivä <3
    Nina

    VastaaPoista
  4. Valo pitää nyt äidistä huolta. Lähettää taivaasta voimia <3 Kiitos ihanista kuvista <3

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia teistä ❤ ~Memmuli~

    VastaaPoista
  6. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
    Hänt' ihana enkeli kotihin vie.
    Oi, laps' ethän milloinkaan ottaakaan vois
    sä kättäsi enkelin kädestä pois.

    Ihana Valo ! Hyvää matkaa.

    VastaaPoista
  7. Saako kysyä oliko Valolla silmät kiinni vai auki kun hän kuoli?

    VastaaPoista
  8. Suljen sinut ja koko perheen rukoukseen ❤ Noora

    VastaaPoista
  9. Tea, vakilukijahelmikuuta 24, 2016

    Lämmin osanottoni.

    Äiti, minun täytyy jatkaa.
    Joku kutsuu kulkemaan.
    Täytyy taittaa taival matkaa,
    vaikken tietä tunnekaan.

    Siellä missä toisiansa
    aallot vievät tansseihin,
    siellä, veden loiskinassa,
    siellä olen minäkin.

    Siellä, missä korkealla
    siintää pilvi sulavin,
    siellä, sinipilven alla,
    siellä olen minäkin.

    Äiti, katso, kuinka kasvan !
    Kuule, kuinka kohisen !
    Minkä kasvoin viime vuonna,
    tänään kasvan ohi sen.

    Avara on taivaan syli.
    Tuulen teitä purjehdin.
    Pääsky lentää pääsi yli,
    siinä olen minäkin.

    Älä pelkää. Tulen kyllä.
    Tulen kyllä takaisin.
    Iltatuulen hyväilyssä:
    siinä olen minäkin.
    Anna-Mari Kaskinen

    VastaaPoista
  10. "Somewhere over the rainbow,
    way up high.
    There's a land that I heard of,
    once in a lullaby.

    Somewhere over the rainbow,
    skies are blue.
    And the dreams that you dare to dream
    really do come true."

    Valolle hyvää matkaa, maailman kauneimman ja värikkäimmän sateenkaaren tuolle puolen.

    Annoit pojallesi kaikista tärkeimmän; rajattoman rakkauden. Olet mielessä, sydämessä, ajatuksissa. Voimia tulevaan. <3

    VastaaPoista
  11. Olet usein ajatuksissa ja niin kauniita kuvia teistä.♥
    Voimia paljon.♥

    VastaaPoista
  12. Minulla ei ole sanoja, mutta Arvo Pärtin Für Alina tuntuu jotenkin sopivan tähän. Kaunista, lempeää ja kaihoisan mystistä pianomusiikkia.

    Olen seurannut blogiasi muutaman vuoden, ja tiedän miltä tuntuu kun ydinperheen jäsen on yhtäkkiä poissa. Silloinkaan minulla ei ollut sanoja, mutta musiikkia onneksi oli. Kun elämää ei ymmärrä, kun se jättää noin vain kuin nallin kalliolle, vaikka teki mitä hyvänsä se tuntui vaativan. Silloin ei voi kuin odottaa, mitä aika sille tekee.

    Kerron vielä sen, miten selvisin takaisin elämään, jos siitä vaikka olisi apua jollekin. Kuuntelin itseäni: jos oli pienikin asia, joka helpottaisi oloani juuri sillä hetkellä, tein sen. Söin suklaata. Nukuin. Itkin. Valvoin. Piirsin, kirjoitin, lauloin kovaa. Nauroin tyhmille vitseille. Nauroin kunnes itkin taas. Hakkasin metsissä puita kepeillä. Itkin lohduttomasti ja kauan, pidättelemättä, milloin missäkin asennossa. Tuijotin vain kattoa. Katsoin miten kellon viisarit etenivät. Silitin kissaa. Värjäsin hiukset. Puhuin valokuville. Katselin pilviä. Tärkeintä: en vaatinut itseltäni juurikaan muuta kuin sen että menin päivästä toiseen. En kyseenalaistanut miten reagoin traumaan. Sureminen oli minun suremista, minun näköistä, ei välttämättä sellaista kuin muilla perheenjäsenillä.

    Minä myös pelkäsin ensin, miten rikki menen tapahtuneesta. Mikä minä enää pystyn olemaan tämän jälkeen. Muutunko toiseksi ihmiseksi. Sitten huomasin, että suru tuli aaltoina, jotta sen kestäisi. Jotta ei katoaisi siihen lopullisesti. Kokoajan ei sattunut, ja hyvä niin. Välillä sai nauraa -ja sitten taas romahtaa. Elämästäni oli tullut hullua, mutta päätin että se ei tekisi minusta sellaista. Aallokko kesti kauan, mutta lopulta se rauhoittui. Selviydyin. Uskon että sinäkin selviät.

    Voimaa sinulle! Ja kiitos blogistasi. Rauha Valolle ja hänen läheisilleen.

    P.s. mainitsen vielä että menetyksestäni tulee pian kymmenen vuotta. Se on vain numeroita, mutta ehkä kuitenkin aiheellista mainita.

    VastaaPoista
  13. Hyvää matkaa Valo <3 Olet Mira ajatuksissani, voimia jokaisen päivän jokaiseen hetkeen. Mari

    VastaaPoista
  14. Suloinen poika <3 Jokaisesta kuvasta paistaa lämpö ja rakkaus. Pidä hyvistä muistoista kiinni pimeimpinä hetkinä. Paljon jaksamista kaikkeen, voin vain kuvitella tunteiden vuoristorataa <3
    P

    VastaaPoista
  15. Yritin mobiilisti jo aiemmin saada kommentoitua, mutta kerta toisensa jälkeen viesti katosi bittiavaruuteen.

    Mielessäni soi teitä ajatellessa kaksi Anna-Mari Kaskisen laulua, jotka haluan jakaa kanssasi.


    Eilenhän vasta katselin lasta,
    haurasta kasvavaa.
    Näin siivet hennot,
    näin ensilennot,
    odotti kaunis maa

    Taivaaseen lensit valoa päin,
    huoneeseen yksin pimeään jäin.
    Siivin haavoittunein sinä lensit luo Jumalan.

    Mureni taika,
    mitä on aika,
    missä on perhonen?
    Tiedämme täällä, levon sait päällä
    Jumalan kämmenen.

    Taivaaseen lensit valoa päin,
    huoneeseen yksin pimeään jäin.
    Siivin haavoittunein sinä lensit luo Jumalan.

    Perhonen pieni valaisit tieni,
    aina jäät sydämeen.
    Päivämme kiitää,
    aika pois liitää,
    kohtaamme uudelleen.

    Valossa kylpee Jumalan maa,
    jokainen siivet eheät saa.
    Sinä taivaaseen lensit,
    jo siellä odotetaan.



    Toisesta laulusta en muista kuin yhden säkeistön, joka kuuluu näin:

    Esineetkin kertovat lapsen leikeistä,
    tyhjä huone huokuu eilistä.
    Muistot kauniit kantavat päiviin menneisiin,
    voimaa tuovat hetkiin vaikeimpiin.

    Minä uskon hänen asuvan
    maassa Taivaan, luona Jumalan.
    Lapsen pieni, lyhyt elämä
    jätti meihin jälkensä.


    Toivon sinulle voimia jokaiseen päivään ja jokaiseen hetkeen. Sinun matkasi jatkuu, Valo on jo perillä!

    VastaaPoista
  16. Yötä vasten vaikka lähdet
    jatka vain vaikka on
    se suuri suunnaton.
    Kohti valkeata rantaa
    laivaan mun laulujen
    sä kuljet tietäen.

    Ettet pelkää enempää
    siel on monta kynttilää.
    Ja viimein sun matkaan
    ei pääse saattajatkaan

    Ethän pelkää pimeää
    siel on monta kynttilää.
    Nuku vain jos väsyttää
    vielä valvon vierellä.

    Ja viimein sun matkaan
    ei pääse saattajatkaan.
    Ja lohtu on mulle
    että siellä on kaikki sulle.

    Osanotot suureen suureen suruunne <3. Niin kaunis pieni poika, niin paljon joutunut kärsimään, mutta äidinrakkautta saanut osakseen yllinkyllin.

    VastaaPoista
  17. jos sua ei ois ollut
    niin olisin keksinyt sut
    ois susta samanlainen tullut
    mitään en ois muuttanut

    ohikulkijat luulee
    minun seinille puhuvan
    tyhjyyteen he sanovan mun kuulee
    sua aina rakastan

    tahdon susta kiinni pitää
    vaikken sua oikeasti enää nää

    en tahdo irtikään päästää
    taas ilmestyt vierellein
    on pakko itseään säästää
    sen velkaa sulle jäin

    olet joka ikinen yön ääni
    kukkamerestä poimin sut
    hyvä ajatus sisällä mun pääni
    kun elämä on suuttunut

    oot valona mun tiellä
    silloin kun on vaikeaa
    hullummaksi olisin tullut vielä
    jos sua ei ois ollutkaan

    jos sua ei ois ollut
    niin olisin keksinyt sut
    vuoteeseeni kuvitellut
    sulle kadulla puhunut

    hiljaisuutena öissä
    ääriviivoissa pihakoivun
    ilman sua oon kuin vöissä
    ilman sua lakastun

    saanhan susta kiinni pitää
    vaikken sua oikeesti enää nää

    en tahdo irtikään päästää
    siis ilmestyt vierellein
    on pakko itseään säästää
    sen velkaa sulle jäin

    olet jokaikinen yön ääni
    kukkamerestä poimin sut
    hyvä ajatus sisällä mun pääni
    kun elämä on suuttunut

    oot valona mun tiellä
    silloin kun on vaikeaa
    hullummaksi olisin tullut vielä
    jos sua ei ois ollutkaan

    ei sua minusta voi erottaa
    jäät osaksi mieleni maisemaa

    kiitos
    kun olit totta hetken
    nyt mun täytyy tästä jatkaa
    vierelläni teet loppuretken
    vaikka se ois kuvitelmaa

    olet jokaikinen yön ääni
    osa lempeää valon kajoa
    kesäsateena saavut elämääni
    en kuivuuteen hajoa

    oo valona mun tiellä
    silloin kun on vaikeaa
    hullummaksi olisin tullut vielä
    jos sua ei ois ollutkaan

    VastaaPoista
  18. Luin vasta tänään pitkästä aikaa teidän blogia.

    En edes tiedä mitä sanoa. Otan osaa sydämeni pohjasta <3

    Anu

    VastaaPoista