Kiitän jokaista suruvalittelunsa lähettänyttä. Ne on kaikki luettu ja itketty kauniiden sanojen äärellä. Taitaa olla niin, että varsinaisia lohdun sanoja ei ole, mutta jokainen osaanotto kuitenkin koskettaa.
Siitä on nyt viikko ja kaksi kokonaista päivää kun tapasin aamulla herätessäni sängystä elottoman Valon. Tiesin sen heti, sen näki silmistä, sielu oli poissa, Valo ei ollut enää siinä. Vain tyhjä kuori.
Se edeltävä yö oli levoton. Valo ei saanut millään unen päästä kiinni. Jokin sai minut nostamaan hänet muutaman kerran syliini ja painamaan rintaani vasten. "Mennään aamulla lääkäriin Valo, mutta koeta nyt nukkua", sanoin. Otin jopa hänet hetkeksi viereeni sängylle ja nukuimme siinä vierekkäin. Kunnes heräsin kolmelta aamuyöllä ja peittelin hänet omaan sänkyynsä. Kun neljän tunnin päästä heräsin, Valo oli lähtenyt pois.
Tuli ambulanssi. Tuli poliiseja. Tuli kaksi miestä, avasivat säkin... Muistan huutaneeni olohuoneessa, että he laittavat lapseni muovipussiin kuin roskan. Sanoivat, että voin antaa Valolle mukaan hänen lempilelunsa. Ja sitten jäljelle jäi vain tyhjä sänky.
Päivät sen jälkeen ovat olleet pitkiä. Toisinaan en saa tehdyksi mitään. Toisinaan itken. Toisinaan ei tunnu miltään. Toisinaan hymyilen ja naurankin. Yritän pysyä kiinni elämässä, tehdä ruokaa, liikkua. On mukavaa käydä kävelyllä keskustassa, jossa elämä jatkuu ympärillä entiseen tapaansa.
En olisi ikinä selvinnyt tähän asti ilman minulle rakkaita ihmisiä. Minusta on pidetty huolta, katsottu että syön ja nukun. Minun ei ole tarvinnut viettää aikaa yksin. Olen saanut apua hautajaisten järjestämiseen ja mihin vain olen pyytänyt. Ja esikoinen, hän on antanut syyn jatkaa arkea.
Eilen sain puhelun poliisilta. Ruumiinavauksessa ei löydetty selittävää tekijää kuolemalle. Ovat ottaneet näytteitä analysoitavaksi ja ehkäpä syy joskus selviää. Tai sitten se jää arvoitukseksi, niin kuin moni muukin asia Valon elämässä. Vaikka ymmärrän, että Valon oli aika lähteä, niin ikävä on sellainen, ettei sille löydy sanoja. Olen samaan aikaan iloinen siitä, ettei Valon tarvitse enää koskaan kokea kipua - tai kuten hänen puheterapeuttinsa asian tiivisti - ettei hänen tarvitse enää koskaan sanoa "au". Sillä niin hän sanoi kymmeniä kertoja päivässä refluksin vaivatessa. Sylini on vain kovin tyhjä nyt.
Lämpimiä voimahalauksia lähetän päivittäin Sinulle! Ja voimia Äidin suurimpaan suruun.
VastaaPoista"Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa. Nyt syttyy tähtöset pienet. Ne oottavat taas läpi yön loistaen, läpi yön loistaen.
VastaaPoistaHyvin hiljaa, hyvin hiljaa, nyt sammuu keijujen äänet. He liitävät taas ylös luo tähtien, ylös luo tähtien."
Joka päivä olen ajatellut teitä; Sinua ja Valoa. Eikä ole sanoja ollenkaan lohdutukseen. Suurin suru on sanaton. Onneksi on rakkaat ihmiset ympärilläsi tukemassa ja kannattelemassa Sinua. Voimia päivään jokaiseen.
Voi että, tähän tilanteeseen on vaikeata löytää mitään lohduttavia sanoja. Hyvä että sinulla on ystäviä jotka pitävät huolta sinusta. Toivon kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi, ja kauniita hetkiä Valolle missä ikinä hän onkaan. Toivottelee Memmuli
VastaaPoistaLuin tekstisi yhä uudestaan ja uudestaan..en voi pidättää kyyneliä..olen niin pahoillani..jokainen lohdun sana kuulostaa kompelöltä..toivon teille voimaa,kauniita muistoja ja onnen hetkiä tulevaisuuteen..toivon että jaksat tulla kirjoittamaan meille edelleen..
VastaaPoistaJoskus luin jonkun viisaan sanoja kuolemasta ja sen tuomista tuntemuksista... Olen pohtinut asiaa paljon ja kehittänyt ajatusta hiukan edelleen... Minulla on kaksi ystävää, jotka ovat menettäneet lapsensa, olen siis seurannut tunteiden vuoristorataa läheltä.
VastaaPoistaLäheisen kuoleman tuoma tuska on kuin musta möykky, joka imee valoa ympäriltään.
Läheisensä menettäneen ihmisen elämä lähtee kiertämään spiraalina tuon möykyn ympäri. Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä kauemmaksi möykystä pääsee. Siellä se kuitenkin on, elämän keskellä.
Vuoden parin kuluttua, se ei enää syö elämästä kaikkea valoa. Elämä kirkastuu pikkuhiljaa, muut asiat vievät ajatuksista suuremman osan, mutta siellä se tuska edelleen on, onneksi nyt jo kauempana. Joskus elämä, muisto, uusi tapahtuma vie suoraan yli spiraalin keskikohdan, silloin vihlaisee taas, mutta paluu ulkokehälle on kuitenkin nopea.
Luin tekstisi ja ajattelisin sen perusteella, että olet jo löytänyt lohdun siemenet. Valon ei tarvitse enää kärsiä. Valon on nyt hyvä olla, hänen kehonsa vajavuudet ovat poissa ja hän saa juosta, nauraa ja nähdä niinkuin vain lapset voivat.
Sinulla ja läheisilläsi on edessä vielä pitkä tie. Ystäväni, jotka ovat menettäneet lapsensa, ovat molemmat kertoneet siitä, ettei ympäristö anna tarpeeksi aikaa surulle.
Sinun elämäsi ei muutu helpoksi vielä muutamassa kuukaudessa, puhutaan vuosista. Toivon lämpimästi lähellesi ihmisiä, jotka jaksavat kulkea rinnallasi koko pitkän matkan. Toivon että kukaan ei koskaan sano sinulle 'Mitä sä vieläsuret, johan siitä on aikaa'.
Anna itsellesi aikaa tarpeeksi, elämä voittaa vielä.
Olette olleet mielessä eilisestä asti, silloin luin suru-uutisen.
VastaaPoistaMenetin aviomieheni ja lasteni isän odottaessani toista lastamme, hän kuoli nukkuessaan. Muistan edelleen sen tunteen kun heti tiesi ettei toinen enää ole oikeasti siinä.
Mua lohdutti silloin suunnattomasti Claes Anderssonin runo:
"Sitä, mitä kaipaamme,
emme menetä koskaan.
Sitä, jota rakastamme,
kaipaamme aina."
Voimia ja lämpöisiä ajatuksia täältä.
Osanottoni ❤️Voimia hetkeen kerrallaan.
VastaaPoistaOlette olleet mielessä joka ikinen päivä. Te tuntemattomat,teitä minä ajattelen. En halua mitään kliseistä sanoa.
VastaaPoistaAnnika
Olette olleet ajatuksissa täälläkin koko viikon. Kuten sanoit, nyt on Valon hyvä olla. Ikävä on varmasti kova. Onneksi Valo sai vielä tuona yönä olla Äidin hoidettavana. Paljon voimia teille surunne keskellä! <3
VastaaPoistaItkien luen sanojasi joihin en kykene vastaamaan. En löydä sanoja suuren surusi edessä, kun kaikki kirjaimet tuntuvat merkityksettömiltä.
VastaaPoista- Mantelin äiti
<3
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että onneksi valo sai lähteä kotona. Paljon voimia teidän koko perheelle <3 <3
VastaaPoistaTuli itku. Halaan omaa viisivuotiastani tänä iltana tiukasti, tiukasti.
VastaaPoistaValo sai kauniin lähdön ja sinä teit Valon koko elämästä niin hyvän kuin mahdollista. Kuuntele itseäsi ja voimiasi. Anna surullesi tilaa.
t. Sari
Lämmin osanottoni. Voimia tuleviin päiviin.
VastaaPoistaMeidän viisivuotias menehtyi päivää myöhemmin...
- Meemu
Osanottoni
PoistaRiitta
Lämmin osanottoni ❤
PoistaOlen käynyt satunnaisesti vilkuilemassa tätä blogia, oppinut paljon uutta Valon kautta omaan tulevaan työhöni erityisopettajana. En voi uskoa tätä lukemaani todeksi... Totta se sinulle kuitenkin on. Osanottoni.
VastaaPoistaOnneksi Valo pääsi äidin syliin ja viereen nukkumaan. Kaikkea hyvää
VastaaPoistaRiitta
Silmät kyynelissä haluan kirjoittaa lämpimän osanottoni sinulle Valon äiti. Olen seurannut teidän yhteisiä monenlaisia tunteita esiintuovia hetkiänne ja sinun "leijonaäidin" taistelua arjessa selviämiseksi. Voin vain aavistella millaisia ajatuksia sinulla nyt liikkuu mielessäsi, vaikka olen itsekin menettänyt yhden lapsistani vain parin päivän ikäisenä. Sinulle on jäänyt paljon ihania muistoja vuosien ajoilta. Olet saanut olla tärkeä ja rakastava äiti Valolle pitkään. Kirjoitan tänne viimeiset säkeet runosta, jonka kirjoitin muutama vuosi pienen Vesamme kuoleman jälkeen:
VastaaPoista"En uskonut auringon nousevan
enää koskaan.
Ja kuitenkin sinä
pieni poikani,
olet opettanut minua näkemään
auringon -
pilvenkin läpi.
Sinun lyhyt elämäsi
oli minulle kuin auringonnousu:
Olen oppinut elämään täydemmin!"
Lämmin osanottoni äidin ja perheen suurimpaan suruun! Valolle kirkasta ja valoisaa taivasmatkaa. Onnesi on ystävät ja perhe lähellä, suru ja kaipaus on luonnollista kun on rakastanut paljon. <3
VastaaPoistaOlen aloittanut tätä kirjoitusta jo ties kuinka monta kertaa ja pyyhin kaiken aina pois. En osaa kirjoittaa mitään, tyhjää vain. Halusin palata kirjoituksissasi kaiken alkuun, ja vaikka mennyttä ei saa takaisin, niin Valon elämä hoidossasi ja suojeluksessasi oli niin hyvä, kuin se vain voi olla. Sinä annoit Valolle kaiken, mitä hän tarvitsi, ja teit kaikkesi helpottaaksesi hänen elämäänsä.
VastaaPoistaVoimia näihin päiviin. Anna kyynelten virrata, anna kaikkien tunteiden tulla. Nuku, lepää, muista syödä.
Anu, taas
Otan osaa järjettömän suureen suruunne. Mitään tällaista ei kukaan vanhempi saisi koskaan joutua kokemaan. Valo on nyt ikuinen, ikuinen Valo. Voimia koko perheellenne.
VastaaPoistaLämpimät osanottoni. Ajattelin Valoa usein, ja pohdiskelin miten voisimme jutella sillä kommunikaatiokansiolla ja pelata sitä peliä, josta Valo piti, jos kävisi niin että joskus tapaisin Valon. Nyt voin vain toivottaa voimia suureen suruun.
VastaaPoistaVoi pieni Valo. Voi sinä urhea, urhea äiti. En edes pysty kuvittelemaan surusi todellista määrää mutta jonkinlaisen kalpean aavistuksen sain tekstiäsi lukiessani. Olen itsekin erityislapsen äitinä seurannut Valon vaiheita alusta asti, kommentoinutkin joskus, vaikken nyt vähään aikaan. Vaikken teitä oikeasti tunne, tekstiesi kautta tuntuu kuin tuntisinkin. Tunnen sinun ja perheesi kanssa suurta surua enkä oikein taida osata sanoa mitään kovin lohduttavaa, sellaisia sanoja ei olekaan.
VastaaPoistaMutta sen sanon, että nämä lapset ovat niin valtavan tärkeitä ilon, valon, pyyteettömän rakkauden, ihmisyyden ja ymmärryksen tuojia. Osa meistä pääsee osalliseksi siitä ihmeestä, kaikki valitettavasti eivät, vaikka se jokaiselle tekisikin hyvää. Onneksi sinä olet Valon äiti, sillä kaikesta kirjoittamastasi käy ilmi että Valo sai täällä maailmassa ollessaan kokea sinun taholtasi niin suurta rakkautta ja hellää hoivaa, että monista vaivoistaan huolimatta hänen ei varmasti tarvinnut koskaan hetkeäkään epäillä, etteikö häntä olisi rakastettu täydestä sydämestä. Hän varmasti tiesi aina, että äiti pitää hänestä huolen, tuli mitä tuli.
Voimia ja lämpimiä ajatuksia. Toivottavasti sinusta pidetään nyt huolta.
Tiina
Olit ja olet Valolle paras mahdollinen äiti! Lämmin osanotto ja paljon voimia suureen suruun!
VastaaPoista