torstai 25. huhtikuuta 2013

Paljon kysymys- ja huutomerkkejä

Tiistai-iltapäivänä sain puhelun. Päiväkodin johtaja soitti ja onnitteli; olemme saaneet mova-ryhmästä paikan. Jee! Johtaja sanoi kirjoittavansa päivähoitosopimuksen syyskuusta lähtien ja asia on sillä selvä. Kysyin, muistaako johtaja keskusteluamme, jossa selitin hänelle, että Valo tarvitsee hoitopaikkaa vasta joulukuusta alkaen ja että paikkaa on haettu syyskuulle vain koska se oli ainoa keino saada Valolle erityisryhmäpaikka. Johtaja kertoi muistavansa, mutta totesi, että minun kannattaa vaan tuoda Valo syyskuusta alkaen hoitoon. Kysyin, mitä tehdään sille ihmiselle, joka on sijaisenani työpaikallani ja jonka työsuhde kestää joulukuuhun. Kysyin, mitä me syömme ja millä maksamme asuntolainat ja muut laskut, kun KELA ei maksa minulle hoitotukea koska Valolla on päivähoitopaikka. Kysyin, mahtaako oma työnantajanikaan tykätä siitä, jos olen hoitovapaalla kotona, vaikka lapseni on hoidossa päiväkodissa. Päiväkodin aloittaminen joulukuussa on Helsingin kaupungin varhaiskasvatusvirastolle kuulemma hankalaa. Johtaja sanoi, että hänen täytyy vielä selvitellä asiaa. Mitään päivähoitosopimusta ei kirjoiteta ennen kuin asia on ratkennut.

Kaikki kärjistyy siis kolmeen kuukauteen (joista yhden olisimme joka tapauksessa päiväkodilla harjoittelemassa). Helsingin kaupunki ei voi omasta puolestaan joustaa kolmea kuukautta. Ihan kuin meidän  perhe ei olisi tässä viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana yhtään joustanut. Me ollaan helvetti soikoon joustettu ihan kaikesta!!! Yhteisistä leffapäivistä, metsäretkistä, minun ja miehen kuukausittaisista treffi-illoista, me ollaan tanssittu Valon terveyden ja hyvinvoinnin vaativan pillin mukaan ihan koko perhe. Meidän perhe on lähestulkoon pelkkä tyhjä kuori kaiken tämän päivästä toiseen selviämisen keskellä. 
Mitäpä, jos mennessäsi kauppaan aamupäivällä myyjä tulisi etuovella vastaan ja sanoisi, että nyt ei kannata pitää kauppaa auki, kun se on niin hankalaa ja tehotonta. Tule sitten käymään iltapäivällä uudestaan kun muita asiakkaita on enemmän. Ihan käsittämätöntä asiakaspalvelua päiväkodin puolelta kerta toisensa perään valittaa minulle kuinka hankalaa heille on, että Valo tulee hoitoon. Ei sen pitäisi minun ongelmani olla, vaan heidän! Mitäs sitten tehdään, jos Valo pääsee hoitoon ja minun ja miehen pitäisi pitää vuosilomia? Kertooko päiväkoti meille niidenkin ajankohdat, jotta heidän toimintansa ei mene liian hankalaksi?

Tiedän kyllä, että tämä ei ole kiinni päiväkodin johtajasta ja että hänkin toteuttaa vain ylempiensä määräyksiä. Tiedän, että tässä on kyse siitä, että päiväkotien ryhmien lapsi-henkilökunta -suhdemäärä ei saa näyttää papereilla tehottomalta. Henkilökuntaahan siirrellään päiväkodista toiseen ihan sen perusteella, että yhdessä ryhmässä on lapsi(a) sairaana ja henkilökuntaa näin ollen liikaa. Olisihan se kertakaikkiaan kauheaa jos jollain työntekijällä olisi toisinaan hetki enemmän aikaa yksittäiselle lapselle!
Mikä tätä meidän yhteiskuntaa vaivaa?! Milloin rahasta on tullut itsetarkoitus joka pyyhkii työntekijöiden ja asiakkaiden hyvinvoinnin, palvelun laadun, ympäristön tilan ja ihan kaiken inhimillisen yli? Tiedämme, että pahoinvointi syntyy juuri tästä tehokkuuden vaatimuksesta, mutta silti toteutamme sitä yhteiskunnan rakenteissa mistään välittämättä. Tämäkö on todella se yhteiskunta, jossa haluamme elää elämämme? Rahan orjina.

Hoh-hoijaa. Tätäkö tämä nyt tulee olemaan hamaan loppuun asti? Taistelua ihan kaikissa asioissa ja palveluissa, jotka liittyvät Valoon. Onko tämä ihan oikeasti kaikkien vammaisten lasten vanhempien osa? Tuntuu jotenkin uskomattomalta, että jokaisesta asiasta saa vääntää, kääntää, lähetellä sähköposteja ja soittaa miljoona puhelua, ennen kuin asia on jollain tapaa siedettävällä tolalla. Aloin jo miettiä, että saanko tämän itse jotenkin aikaan... En yritä ikinä olla hankala vain ollakseni hankala. Rupean olemaan hankala vasta kun vastapuoli rupeaa polkemaan lapseni oikeuksia. Mielestäni minulla on siihen oikeus niin kauan kuin voimavarani jotenkuten riittävät siihen. Olen nimittäin todella väsynyt tähän.

Tällä viikolla Valo on ollut kipeänä. Ei kuumeessa, mutta kovassa räkätaudissa, jonka seurauksena ruoka ja uni eivät ole maittaneet. Siitä taas on seurannut aika paljon kiukkua (Valolle) ja hampaidenkiristystä (äidille). Onneksi kevätflunssat kuuluvat yleensä siihen siunattuun sairauskategoriaan, jonka takia ei tarvitse nähdä lääkäriä, joiden vuoksi ei täydy vetää päätä täyteen kolmiolääkkeitä ja jotka helpottavat ihan itsekseen ilman kymmeniä erityislääkärien vastaanotoilla ravaamisia. Onneksi sellaisiakin sairauksia on!

Maanantaina oltiin vielä terveitä. Silloin kävimme puheterapia-arviossa ja se meni muuten ihan loistavasti!

16 kommenttia:

  1. Aloin lukemaan postaustasi ja ehdin jo tuulettamaan - YES, toivottu hoitopaikka! Siihen se tuuletus loppuikin - huoh. Voisinpa luvata, että tuo taistelu byrokratian portaissa loppuu joskus... sen voin sanoa, että se hieman helpottaa-toivottavasti! Minäkään en ole koskaan pitänyt itseäni hankalana ja viimeiset kuusi vuotta on tuntunut, etten muuta osaa ollakaan kuin hankala.

    Koko tämä maailma pyörii niin rahan ympärillä, että välillä ahdistun siitä todella. Millään muulla ei oikeasti ole mitään väliä-ei mitään. Kauniita puheita kyllä osataan pitää, mutta ne ovat vain tyhjijä sanoja ja auta armias, jos uskallat ajatella omilla aivoillasi ja kyseenalaistaa jotain, niin siitä seuraa taistelu, joka uuvuttaa totaalisesti. Olen kovasti miettinyt miten yksilönä voisi tätä kaikkea muuttaa... hankalaa se on, eikä taida olla ihan resursseja ottaa esim. Pohjois-Korean keinoja käyttää, eikä se ehkä ole kovin järkevääkään... ;) mutta jotain pitäisi keksiä-erilaista ja pysäyttävää...
    Voimia sinne! Ja Valolle paljon parantavaa energiaa! <3
    Peukku puheterapia-arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen miettinyt, mitä hittoa tässä tekisi, että esimerkiksi nämä vammaisten asiat tulisivat mediaseksikkäämmiksi ja julkisuuteen. Varsinkin vaikeavammaisuus tuntuu olevan vähän nou-nou jopa mediassa. Se on vielä liian tabu, sitä ei osata käsitellä, joten siihen ei kajota ollenkaan.

      Meidän byrokratiarupeama alkoi jo viime vuoden puolella kun väsättiin kuntoutussuunnitelmaa. Siitä asti on ollut jotain selviteltävää. Toivon, että kaikki virkamiehet tajuavat jäädä juhannuksen jälkeen kesälomille ja tämä rumba saadaan ainakin hetkeksi seis!

      Poista
  2. Minäkään en voi ymmärtää tuota kuntien meininkiä päivähoidon aloituksen suhteen. Meidänkin piti ottaa paikka aikaisemmin vastaan, kuin oli tarkoitus, mutta se ei hetkauttanut tilannetta suuremmin, koska olin jo aloittanut työt ja lapsi oli isovanhempien hoidossa. Mutta en siis voi ymmärtää tuota, sillä lapsethan nyt syntyvät eri aikoihin vuotta ja päiväkotiin meno voi tulla ajankohtaiseksi kesken kauden.
    Voimia ja paranemisia :)

    Nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan käsittämätöntä, että systeemi voi erityislasten kohdalla olla näin joustamaton. Ihan kuin kirjoitit, lapset syntyvät eri vuodenaikoina. Onko se jotenkin yllätys päivähoidolle että näin on? Olisi sitten ainakin reilua laittaa pelisäännöt jokaisen näkyville ja kirjoittaa ihan nettiin asti, että jos haluat erityisryhmäpaikan, sinun täytyy laittaa päiväkotihakemus silloin ja silloin ja olla valmis aloittamaan päivähoito silloin ja silloin.
      Ärh, pakkohan tässä on vaan uskoa, että kaikki menee vielä parhain päin. Ei kauhean hehkeä aloitus yhteistyölle varhaiskasvatusviraston kanssa kuitenkaan...

      Poista
  3. Helsingissä päiväkotipaikan saaminen voi tosiaan olla kiven alla. Oma lapsi meni päiväkotiin normimuksuna, elokuun puolivälissä (eli silloin, kun niitä vapaita paikkoja on eniten) ja silti teki tiukkaa saada paikka omalta alueelta. Onneksi saimme paikan, koska sittemmin tarpeelliseksi käynyt integroitu erityisryhmä on samassa päiväkodissa. Ja tuo päiväkoti on vähiten väärään suuntaan, huomioiden että käymme miehen kanssa töissä naapurikunnan puolella.

    Oletko ollut yhteydessä Vammaispalveluihin? Nimittäin jos pk-paikkaa ei joulukuusta alkaen löydy, niin sitten kaupungin pitää käyttää muita keinoja, esim. tilapäishoitokodit. Ei huono ratkaisu lapsen kannalta, mutta kaupungille todella kallis. Että josko Varhaiskasvatusviraston kannattaisi se pk-paikka teille varata sittenkin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillähän kävi viime viikolla ne vammaispalvelun tyypit. Ihmettelivät kyllä, että miten Valoa edes harkitaan sijoitettavaksi muuhun kuin mova-ryhmään. Tuntuu, että ei kaupungin eri virastojen sisällä olla oikein kartalla mitä toisissa virastoissa tapahtuu. Uskon, että Valolle paikka löytyy, mutta katsotaan, onko tämä kolmen kuukauden tehottomuussäästö todella niin tärkeä kaupungille, että mova-paikka annetaan jollekulle muulle ja Valo laitetaan tavalliseen ryhmään (jolloin tyhjä paikka on hieman halvempi). Hah, se vasta olisi soppa, jos kaupungilla ei olisi antaa paikkaa koska menen "väärään aikaan" töihin!

      Poista
  4. Heippa!

    En tiedä juttelitteko tästä johtajan kanssa, mutta entä jos Valo olisi alkuun sen 3kk vaikkapa osa-aikaisena? Halvemmaksi se ainakin tulisi kuin jos merkataan täysipäiväiseksi?

    En tiedä miten asiat menevät siellä päin, mutta meillä Vantaalla pitää olla vähintään 3kk väliä näiden hoitopäivämäärien sopimusten muuttamisten välillä, joten jos Valo aloittaisi syyskuussa osa-aikaisena, niin joulukuussa voisitte jo vaihtaa sopparin täysiaikaiseksi jos homma sujuu kuten meillä. Meillä siirtyy juuri ensi kuun alussa lapset 5pv -> 3pv ja hinta putoaa kolmisenkymppiä per nokka. Voisitte myös kysellä alkuun lyhyempää päivää tunnillisesti? Paikasta tosiaan kannattaa pitää kiinni jos sellaisen saa.

    Kannattaa myös kysellä miten Valon päivähoidon voisi saada kuntouttavaksi päivähoidoksi, senhän pitäisi kai olla ilmaista?

    Tsemppiä ja kivaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa-aikaisuus ei varmaan silti poista sitä ongelmaa, että en voi olla hoitovapaalla (työnantajan mukaan) jos Valo on vähääkään hoidossa. Kotihoidontukeahan voisin saada osa-aikaisena. Minä olen sanonut johtajalle, että hän voi kirjoittaa sopimuksen alkamaan syyskuusta, no problem, mutta päiväkodin täytyy siinä tapauksessa tehdä selvitys KELAlle tilanteesta (siitä, ettemme käytä paikkaa), jotta kotihoidontuki säilyisi. Me voimme vaikka maksaa päivähoitomaksut tyhjästä paikasta, jos se on ongelman ydin!
      Valo on kai saamassa kuntouttavaa päivähoitoa, mutten ole varma, onko hoito kokonaan ilmaista, vai lasketaanko kuntoutukseen kuuluvan tietty tuntimäärä ja ylijäävistä tunneista laskutetaan sitten normaalin hinnan mukaan.

      Poista
    2. Luulen, että eräs ongelma on se, että osa kotihoidontuesta on Helsingin kaupungin kuntalisää, joka maksetaan Kelan kautta. Ajatus siitä, että kuntalisän maksamista pitäisi jatkaa ja samanaikaisesti pidetään erittäin kallista hoitopaikkaa (varmaan lähemmäs 3000 e/kk) tyhjänä ilman hoitomaksuja ja lähes nollaverotuloilla on kaupungin kannalta mahdoton yhtälö.

      Poista
  5. Tuli vielä mieleen että mahtaiskohan hoitopaikkatakuu toimia tässä tilanteessa? Täällä se on min. 2kk, maksimia en muista, mutta sen ajan hoitopaikka on tavallaan "pausella" ja sinne pääsee tahtoessaan takaisin. Maksua ei peritä tältä ajalta.

    T: edellinen anomuumi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elän siinä käsityksessä, että Helsingissä ei hoitopaikkatakuuta ole?! Googlailin, enkä löytänyt mitään, Vantaalta, Espoosta ja Kauniaisista löytyi paljon juttua hoitopaikkatakuusta. Olettaisin, että hoitopaikkatakuuseen vaaditaan joka tapauksessa sitä, että lapsi on ensin ollut päiväkodissa ennen kuin hänet voi sieltä määräajaksi ottaa pois. Kiitos silti vinkistä, voin kysyä sitä johtajalta kun hän joskus taas ottaa yhteyttä...

      Poista
    2. Hesassa paikan voi laittaa "pauselle" kun lapsi on ollut päivähoidossa väh. 4 kk. Eli ei auttaisi tässä tilanteessa.

      Poista
    3. Minä jo ihmettelin, että miksei Helsingissä ole tällaista mahdollisuutta, mutta ilmeisesti siis on. Juuri niin kuin ajattelinkin, hoitopaikkatakuuta ei voi käyttää jollei hoitosuhdetta ole aloitettu.

      Poista
  6. Mut siis kuka työnantaja vaatii töissäoloa!? Meillä lapsi osa-aikasena hoidossa. Mä kotona hoitovapaalla. Eipä tuo oo työnantaja perään huudellu. Kun syksyyn asti sovittiin hoitovapaasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lain mukaan hoitovapaata saa alle 3-vuotiaan lapsen hoitamiseksi, jolloin työsuhde lepää. Laki ei mainitse mitään , että missä lasta hoidetaan. Sen sijaan kotihoidon tukea ja kuntalisää ei voi saada, jos lapsella on kunnallinen päivähoitopaikka. Jos talous kestää, niin toki kotona voi olla ilman tukia, ja laittaa lapsen päivähoitoon.

      Poista
    2. Mielenkiintoista! Minä ihan aikuisten oikeasti luulin, ettei tällainen olisi mahdollista. Onko ihan oikeasti sellainen porsaanreikä, että voi kotona lonnia hoitovapaalla vaikka lapsi on päivähoidossa? No, me ei ikävä kyllä olla Roope-setiä eikä edes Kroisos Pennosia, joten kuntalisällä ja kotihoidontuella on meidän taloudelle tällä hetkellä oikeasti myös merkitystä.

      Poista