tiistai 15. lokakuuta 2013

Arjen helmi

Ripustin iltasella pyykkejä. Valo oli jo väsynyt, eikä olisi viihtynyt lattialla sekuntiakaan. Mies ei ollut kotona ja pyysin esikoista apuun: "Voitko viihdyttää Valoa, pliis!" Esikoinen rymisti huoneeseen djembe-rummun kera. Ja siitä alkoi musiikkitunti. Ensin hän soitti malliksi: "Kuuntele Valo, mä soitan rumpua." Ja Valo kuunteli ja hymyili suu korvissa. Sitten seurasi opetusosuus: "Avaa tää käsi Valo, avaa vasen käsi." "Hienoa Valo, voi kun sä oot taitava!" "Nyt lyö sillä avatulla kädellä rumpua. Ei, älä laita takasin nyrkkiin. Avaa käsi, Valo, avaa käsi."
Voi sitä pinnan kestävyyttä ja isoveljen hellyyttä hänen opettaessaan Valoa. Ja voi sentään Valon motivaatiota! Tarkkaa kuuntelua, keskittymistä ja mieletöntä yritystä saada oma kroppa tottelemaan niin kuin isoveli pyytää.
Kun esikoinen tajusi, että rummun lyöminen avoimella kämmenellä on Valolle liian haastavaa lattialla makoillessa, hän muutti taktiikkaa. "Kuuntele Valo, mitä muita ääniä tästä rummusta tulee. Tää vois olla sateen ropinaa ja tää ruohon kahinaa..." Sitten oli Valon vuoro. Ja Valo soitti, rapsutteli rumpukalvoa sormillaan esikoisen kehuessa vieressä. Se ylpeys ja yhteys, jonka luin molempien lapsieni olemuksesta, oli jotain niin kaunista.
Itse ripustin pyykkejä hiljaa sivussa, silmäkulmista tilannetta vilkuillen. En halunnut mennä väliin, rikkoa sitä hetkeä. Toivoin vain, että minulla olisi ollut joku hokkuspokkuspiilovideokamera. Onneksi hetki tallentui mielen sopukoihin, antamaan voimaa niihin päiviin, kun elämä näyttää synkeältä.

24 kommenttia:

  1. Monta peukkua tälle jutulle! Ja rummutellaan, kun nähdään ;)

    Nina

    VastaaPoista
  2. Ihana kuvaus! Kiitos, kun jaoit sen meille! Siinä olisi meille ammatti-ihmisille paljon opittavaa veljeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se, miten hienosti lapset pystyvät mukautumaan erilaisuuteen, on kaunista katseltavaa. Joka kerta. Itse herkistyin tilanteesta, sillä monesti tuntuu, että esikoinen viuhtoo menemään, eikä kiinnitä huomiota siihen, mitä touhuan Valon kanssa, saati sitten jaksa kuunnella ja seurata, kun kerron, miksi Valon kanssa tehdään näin ja noin. Ja sitten kuitenkin sieltä löytyy tuollaista taitoa, tuollaista pitkäpinnaisuutta, tuollaista mukautumiskykyä muuttuvaan tilanteeseen. Ihmeellistä, kerta kaikkiaan!

      Poista
  3. pystyn hyvin tavoittamaan tuon tunteen, kerrot sen niin kauniisti :)

    Itsekin joskus pysähtyy katsomaan sisaruksia, kuinka toinen osaa ihan itsestään virittää itsensä taajuudelle jolla erityisen kanssa toimitaan... huomaamattomasti koskettaa olkapäähän "varovasti" tai puristaa kädestä "hienosti". Heillä on jotain sellaista, jota itse katson vain vierestä, minulla ei ole ollut erityistä sisarta, ja kaiken minkä erityisyydestä tiedän olen "opetellut" en ole siihen kasvanut kuten meidän tavis lapsi on.

    Ei sillä ettei hän välillä kapinoisi rooliansa erityislapsen sisarena, mutta toisaalta hän on sitten kuitenkin niin sydämestään mukana opettamassa ja ohjaamassa, tulkkaamassa ja avaamassa asioita niin että he voivat jakaa ne yhdessä. Eikä häntä ole kukaan tähän opettanut, elämä on mennyt niin että hän sen osaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi lohdullista, että vaikeasti vammaisen pikkuveljenkin kanssa voi kehittyä vahva side ja suhde, sellainen, jossa molemmat ymmärtävät toisiaan ja josta molemmat saavat irti. Paljon olen surrut sitä, että esikoinen "jäi vaille sisarusta" tietyllä tapaa.
      On kiinnostavaa sitten joskus, kun esikoinen on aikuinen, kuulla hänen mietteitään lapsuudestaan ennen ja jälkeen Valon syntymän ja siitä, miten hän on kokenut Valon erityisyyden ja sen mukana muuttuneen arjen.

      Poista
  4. Voi että. Ihan herkistyin tätä kirjoitusta lukiessa. Tuollaisista hetkistä saa niin paljon. Iloa ja Valoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Iloa ja valoa, sitä niistä saa. Sitä niin tärkeää polttoainetta elämän aallokoihin.

      Poista
  5. voi pojat <3 jopa oli ihanaa luettavaa! halitukset molemmille muruille <3
    -Hanna :)

    VastaaPoista
  6. Todellakin arjen helmi! Ja voi kun olisi sellainen arjen videokamera, välittömästi käynnistyvä ja aina mukana oleva, jolla nuo hyvät hetket voisi taltioida. Haastetta seuraavalle Newkialle? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoraan aivotoimintoihin kytketty "telepatiavideokamera" on takuuvarmaa tulevaisuutta!
      Se on ainakin taattua, että kun yrität taltioida jotain kameran kanssa, niin tilanne lysähtää kasaan saman tien. :)

      Poista
  7. Ihana ja liikuttava hetki, joka varmasti säilyy sydämessäsi. Ja tuo voimaa arkeen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on tapana liittää muistoja osaksi jotain pysyvää, konkreettista asiaa (esinettä, tuoksua jne.), niiden merkitys korostuu ja ne pysyvät paremmin mielessä. Esim. kuuhun on talletettu upeita muistoja, jotka valtaavat mielen kun katselen kuuta. :)
      Tämä hetkikin tallentuu tuollaiseen erityisen tärkeään paikkaan, jotta en unohda sitä. :) Ja tallentuihan se tänne blogiinkin!

      Poista
  8. En ole ennen tänne mitään kommentoinut vaikkakin ahkerasti lukenut...
    Mutta nyt on pakko kommentoida =)
    Meidän keskimmäinen oli 1v2kk kun erityinen pikkuveli syntyi ja ei elämästä ennen pikkuveljeä tiedä mitään. Nyt kolmevuotias osaa tulkata kaksivuotista pikkkuveljeä kuin vettä vaan, onphan tulkki aina mummulassakin mukana, eipä moni tulkki osaisikaan tulkata pelkkiä "ymähdyksiä" =)
    Kesken leikkienkin saattaa lastenhuoneesta kuulua
    - äitiii, tosikko vibran Liinuksen käteen niin se muistaa käyttää sitä tms =)
    Se että omistaa eritysen sisaruksen on hyvin erityinen rakkaus, varmasti yksi opettavaisempia elämän kouluja.

    Mukavaa syksyä teidän koko perheelle!!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kommentoit! :)

      Erityislasten sisarukset kyllä saavat paljon eväitä elämänsä varrelle sisaruussuhteestaan. Herkkyyttä ja kykyä ymmärtää erilaisuutta, katsoa maailmaa laajemmalla perspektiivillä. Jotain hyvääkin siitä, että joutuu niin usein taipumaan ja sopeuttamaan elämäänsä erityissisaren tarpeisiin.

      Mukavaa syksyä myös teidän perheelle! :)

      Poista
  9. Aivan ihana juttu!
    Sisarukset saavat toisiltaan paljon sellaista mitä vanhemmat eivät pysty antamaan. Puolin sekä toisin! En usko, että erityislapsi on aina saavana osapuolena, vaan kyllä hänkin antaa paljon sisarukselleen.
    Ihania hetkiä teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista! :) Varmasti erityislapsi antaa sisarelleen paljon, kunhan tämä vain jaksaa hidastaa vauhtinsa erityislapsen tasolle.. :) Tai se on meillä ainakin suurin ongelma sisarusten välillä, esikoinen ei monestikaan meinaa muistaa hiljentää Valon kanssa touhutessaan. Hetket, joissa molemminpuolinen yhteys on käsin kosketeltavissa, ovat kaunista ja herkkää seurattavaa.

      Poista
  10. Mä palaan lukemaan tätä juttua uudestaan ja uudestaan. Tulen tästä niin hyvälle mielelle, ihana sisarusten välinen hetki! Ja parasta on, kun tuollaiset jutut kehkeytyvät yhtäkkiä keskellä arkea, yllätyksenä vähän kaikille. Arjen helmiä, niin totta!

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että juttu kosketti. :) Joskus minäkin onnistun näpyttämään tänne jotain positiivista synkkien mietteideni keskeltä. :)
      On totta, että tällaisia tilanteita ei tilaamalla saa, vaan ne tulevat yllättäen kulman takaa ja sitten niistä on vain osattava nauttia.

      Poista