maanantai 6. tammikuuta 2014

Loma summa summarum

Tammikuu on vuoden maanantai. Tylsä, arkinen, loputtoman pitkä. Loppiaisena on pitkin hampain siivottava joulu pois ja alistuttava arkiputkeen. Lomailu sujui rauhallisesti, eikä menoja ollut liikaa. Harmaasta säästä huolimatta panostimme ulkoiluun ja Valo löysi puistosta uuden suosikin: poljettavan karusellin. Superäiti on siis päässyt sulattelemaan suklaakiloja lasten kokoon mitoitetulla, karuselliin kiinnitetyllä pyörällä riittämiin, Valon viittoessa joka kerta vauhdin hiljentyessä "lisää". Onneksi esikoinen on lähtenyt välillä avuksi. :)
Välipäivien parhautta oli se, kun vanhempani tulivat hoitamaan Valoa ja muu perhe pääsi ensimmäistä kertaa Valon syntymän jälkeen yhdessä liikkeelle. Kävimme leffassa ja sen jälkeen, esikoisen toiveesta, syömässä falafelit. Muutaman tunnin ajan kaikki oli niin kuin ennenkin. Tunnelma oli kevyt ja huoleton.
Miehen kanssa ostimme itsellemme lahjaksi uuden sängyn, joskin kotiinkuljetus on vasta tällä viikolla, joten parempia unia ei ole ehditty testailla. Päädyimme siihen, että hyvät yöunet mahdollistava, kunnolla kroppaa tukeva sänky on meidän tilanteessamme se asia, johon kannattaa panostaa.

Epilepsia ja refluksi eivät ikävä kyllä ymmärtäneet lähteä joululomalle. Kohtauksia on tipautellut tasaiseen tahtiin useampi per päivä ja refluksi on ajoittain ärtynyt aika pahaksikin. Viime viikon loppupuolella heräsin yöllä siihen, kun Valo oli tukehtumassa omaan sänkyynsä. Onneksi heräsin. Joka kerta tilanne on yhtä pysäyttävä ja vetää mielet pohjamutiin. Elämä on pienestä kiinni. En halua ikinä joutua elämään sellaisen syyllisyyden kanssa, että lapseni olisi tukehtunut sänkyynsä minun nukkuessani. Siksi Valo nukkuu tiiviisti vieressäni.

Tai nukkuu kun nukkuu. Loman ensimmäiset päivät Valo ilmeisesti nukkui päiväkotielämästä syntynyttä väsymystä pois, mutta sen jälkeen häntä on lähinnä kukuttanut. Mitä pidemmälle lomassa on päästy, sitä absurdimmaksi valvominen on käynyt. Uni ei tule illalla ennen kuin minä menen nukkumaan. Siihen asti Valo nukkuu maksimissaan puolen tunnin pätkissä (kohtaus herättää) ja uudelleen nukahtaminen vie aikaa. Aamuöisin kolmen jälkeen alkaa "haluaisin jo nousta ylös" -show.

Jos mahdollista, tunnen itseni väsyneemmäksi kuin loman alkaessa. Täytyy toivoa, että alaluomien violetti sävy ja kassialmalook tulevat mahdollisimman pian muotiin... 
Tässä juuri piilee lomailun kääntöpuoli. Olin jälleen kerran erehtynyt haaveilemaan lomasta. Siis sellaisesta oikeasta lomasta, jolloin saa rauhassa istua alas, rentoutua, olla vaan. Mutta omaishoitajalla ei ole lomaa. Ei Valo, joka ei osaa itsenäisesti tehdä juuri mitään, viihdy juurikaan itsekseen. Varsinkaan, kun äitivaje oli merkittävä päiväkodissa vietettyjen viikkojen jälkeen. Syliin vonkuminen alkaa suunilleen saman tien kun herran laskee lattialle. Valon terveydentilan tarkkailu, lääkitseminen ja perushoito vievät paljon aikaa. Eikä Valo arvosta rauhassa sohvalla istumista ja oleilua sen enempää kuin kukaan muukaan lapsi.

Tavallaan lomailu vaan lyö suoraan kasvoille sen tosiasian, että oma elämä on niin kaukana monen muun elämästä. Sen tajuaminen sattuu joka kerta. Arkiputkilossa eläminen on sikäli mukavaa, että on tietynlainen lupa olla väsynyt ja kuormittunut. Lomalla pitäisi olla iloinen ja rentoutunut ja nauttia elämästä ja plääplääplää. Tulee epäonnistunut olo kun todellisuus onkin jotain ihan muuta.
Omaishoitajan elämä on loputon arjen jatkumo, joka päättyy vasta kun omaishoitajuus päättyy. Valon kohdalla tilanteen päättyminen on vielä masentavampi ajatus kuin peruspuurtamisen ikuinen jatkuminen.

6 kommenttia:

  1. Ihanaa, että olette päässeet ulos kolmistaan ja vanhempasi olivat Valon kanssa! <3
    Ja tuo loman jälkeen väsyneenä olo on niin tuttua, vaikkakin meillä on jo helpottanut nuo yökukkumiset. Jotenkin tuntuu, että se on sidottu ikään, ei täälläkään nukuttu ennen viime kesää ja monesti olin jo lyömässä hanskat tiskiin... Toivon todella, että Valo oppii nukkumaan aiemmin kuin Hemppa. Voisikohan refluksi herätellä öisin...
    Ja soisin kovasti myös helpotusta siihen refluksiin-onko teillä milloin sillä puolella lääkärikontrollia?
    Lämpöinen voimahalaus ja paljon jaksamista arkeen! Toivottavasti Valoa väsyttäisi päiväkotipäivien jälkeen, niin saisit nukuttua univelkojasi pois. Olette kovasti ajatuksissa ja lupaan soitella sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, minäkin niin toivon, että Valo oppisi nukkumisen jalon taidon vähän aiemmin kuin kolmen-neljän vuoden kuluttua... Vaikka eihän tämä aina ole yhtä tuskaista, väliin mahtuu parempiakin vaiheita. Muuten sitä olisi varmaan käynyt jo jossain pakkoparantolassa vähän lepäämässä...
      Jospa päiväkoti tosiaan verottaisi voimia niin, että nukkuminen olisi helpompaa. Ainakin tänä iltana Valo oli ihan hysteerisen väsynyt (heräsi viideltä aamulla ja nukkui päiväkodissa surkeat päiväunet) ja vaikka onkin heräillyt pitkin iltaa, niin takaisin nukahtaminen on ollut helpompaa.

      Varmasti sekä refluksi että epi haittaavat unen laatua ja katkovat unia. Sehän siinä niin tuskaista onkin kun asialle ei oikein voi tehdä yhtään mitään. Ei kyllä hajuakaan milloin seuraava suolistokäynti on. Harvaa on seuranta, kerran tai kaksi vuodessa vaan.

      Tsemppi- ja voimahaleja teidän arkeen, soitellaan kun ehditään. <3

      Poista
  2. Kirjoitat tärkeästä aiheesta. Väsymys. Minä en ennen tätä uutta arkea tiennytkään mitä väsymys on. Fyysinen väsymys johtuen pirstaleisisti huonosti nukutuista öistä nk. lapsiperheen arjesta on toki väsymystä. Se väsymys yhdistettynä henkiseen väsymykseen ja pelkoon kohtauksista, infektioista, refluksista ja muista epämääräisistä oireista, on väsymystä, isolla V:llä. Positiivisen ihmevaikutuksen tähän väsymykseen tuo oman lapsen hymy tai muu pieni osoitus tai ele hänen hyvästä olosta. On kuitenkin oltava realisti, sekään ei aina riitä. Saa olla väsynyt ja se pitää voida myöntää ja näyttää. Omaishoitaja tarvitsee myös huolenpitoa. Toivon, että te kolmisin saisitte myös enemmän yhteisiä hetkiä, olette enemmän kuin ansainnut ne. Voimia arjen puurtamiseen! t. Liisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentista!

      On nurinkurista, että sama ihminen, joka aiheuttaa kaiken huolen ja väsymyksen, voi myös lievittää sitä. Ja se onkin homman ainoita hyviä puolia. <3 Miten pienelle ihmiselle voi olla vihainen ja katkera edes aamuyöllä kello kolme, kun se on niin söpö? No oikei, aamuyöllä kello kolme söpöyskään ei aina helpota tilannetta... ;)

      On tosiaan tärkeää, että uskaltaa myös ääneen myöntää olevansa väsynyt ja että tarvitsee lepoa. Sitten kun sitä oikeaa apua vielä löytyisi aina jokaiseen tilanteeseen, usein löydän itseni tilanteista, joissa en oikeastaan itsekään enää keksi, miten minua voisi auttaa.

      Poista
  3. tsemppiä "loman jälkeiseen" arkeen! Kirjoitin mukamas kerran jo tänne, mutta mä olen ilmeisen onneton kommentin jättämisen kanssa, koska missään sitä ei näy ;) Tuo on tuttu tunne, että omaishoitaja ei juuri lomaile. Aiemmin itselläkin oli kovat odotukset lomien suhteen. Viime kesänä odotinkin lähinnä kauhulla kesälomaa. 247/7 rallia kuuden pitkän viikon ajan poikien kanssa. Mutta kun odotusarvo oli se, että on raskasta, loma oli positiivinen yllätys; tuli ihan oikeasti otettua loma loman kannalta. Jos ei nyt joka päivä, niin ainakin osan aikaa. Sama nyt joulunaikaan. Tehdään kassialma-lila silmänalus-lookista pop! Samoilla mennään täällä ;) : Mari

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäköhän blogger sekoilee, kun muillakin on ollut ongelmia kommenttien jättämisen kanssa?! Minulla ei ole ollut ongelmia, ei tänne kommentoidessani eikä muihin bloggerin blogeihin kommentoidessa.

      Tuo on hyvä neuvo, että pessimisti ei pety. Kesäloman odotukset ovat siis suunnaton univelka ja omaishoitajan arkea. ;) Varmaan sitä pikkuhiljaa oppii suhteuttamaan elämäänsä ja toisaalta voihan olla niinkin, että kesällä takana on jo niin pitkä työputki, että jo pelkästään arjen kuvioiden muuttuminen piristää jonkin verran ja tuo lomatunnelmaa.

      Joskus mietin, mite kamalan näköisenä sitä ihmisten ilmoilla kulkeekaan. Mutta onneksi täällä pk-seudulla sulautuu massaan, eikä kukaan kauemmin katsele. :) Töissä ois tietysti kiva, ettei näyttäisi ihan tavattoman krapulaiselta... :)

      Poista