perjantai 22. elokuuta 2014

Normiperjantai

Aina välillä sitä havahtuu miettimään, miten vääristynyttä meidän arjesta on Valon myötä tullut. Kuten esimerkiksi tänään. On ihan normaalia, että meidän perjantai-iltaan kuuluu se, että kun aloitellaan illallista, Valo rupeaa yrjöämään jotain, mikä näyttää epäilyttävästi päiväkotilounaalta. Ja sitten minä vaan rutinoituneesti pidän huolen, että kaikki oksennus päätyy ruokalappuun, josta sen on kätevä siirtää viemäriputkiston kuljetettavaksi. Ja sitten me pyyhitään vähän kuolaa ja rippeitä pois ja aloitetaan illallinen. Ilman, että kukaan on menettänyt ruokahaluaan yrjöepisodin vuoksi. 
Ja sekin on ihan normaalia, että Valo meinaa tukehtua useamman kerran ruokapöydässä ruokaansa ja että poikaparan aivoissa on käynnissä melkoinen sähköinen perjantaidisko. Valon omituisuudet nivoutuvat saumattomasti osaksi sitä ehkä hieman tavanomaisempaa arkea, jossa äiti joutuu vääntämään epäilyttävästi esimurkkuikää kohti hiipivän esikoisensa kanssa siitä, miksi hän ei syö tv:n vaan ruokapöydän ääressä...

Tuli vaan tänään ylläkuvattua eläessäni mieleen, että joku voisi oikeasti saada noista ruokapöydän tapahtumista aikaan tosi dramaattisen facebookpäivityksen tai blogikirjoituksen. Sellaista se nimittäin on välillä, kun lukee normielämästä täältä erityiselämän syövereistä. Ei voi välttyä ajatukselta, että oikeasti, jaksaako noi valittaa tuostakin tai kamoon, miksi toi on huolesta sairas tuollaisen pikkujutun takia, tekee kärpäsestä härkäsen. Ja miten onnellisia suurin osa ihmisistä onkaan, kun heidän murheen ja huolen aiheensa ovat loppupeleissä varsin mitättömiä! Ottaen huomioon, että minäkin voin, kaiken tämän kummallisen elämäni keskellä, olla ihan onnellinen ja tasapainoinen. Ihminen on kummallinen kapistus - sopeutuu varsin helposti vallitseviin olosuhteisiin. Elämä on sellaista, jona sen ottaa vastaan.  

8 kommenttia:

  1. Näinhän se on, meinaan tuo sopeutuminen. Ja vastaavasti myös se, että sen hetken huolet, mitä eletään on sillä hetkellä isoja.

    Nyt meidän murheet on mielestäni pieniä verrattuina aikoihin, kun Saana on ollut tosi huonossa kunnossa. Kuitenkin, jos en aina muista miettiä menneitä, niin pidän nykyisiä huolia raskaina.

    Siskoni perheessä huolet ovat nyt sivullisen silmään ehkä pieniä, vaikka ne nyt tuntuvat heille suurilta. Oli kuitenkin aika, kun huolet, joita heillä nyt on, olisivat tuntuneet pieniltä. Perheen Isä oli todella vakavasti sairas. Ja kuolemanpelkokin oli realistinen.

    Näin siis aika muuttaa ja toisaalta on kyllä onnikin, ettemme aina kykene kaikkea mennyttä muistamaan. Välillä on kuitenkin itsenikin hyvä pysähtyä muistelemaan, että asiat ovat meilläkin olleet paljon huonomminkin.

    Tällaisia ajatuksia tällä kertaa! :-)

    Aurinkoista viikonloppua!

    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että oma elämä antaa mittasuhteet omille murheille. En usko, että kenellekään tekee pahaa välillä ottaa etäisyyttä omiin murheisiinsa, liittää niitä osaksi isompaan kontekstiin ja miettiä, kannattaako jotain asiaa murehtia tai kannattaako siitä ottaa niin paljon stressiä kuin ottaa. Tottakai jokaisella on myös oikeus kokea murehtimismielialaa juuri niistä asioista kuin haluaa. Elämässä pitää olla surullisia hetkiä, jotta siinä voi olla iloisia hetkiä myös.

      Poista
  2. On minulla pikkuhuolia edelleen, vaikka kotona on yksi erityishoidettava. Edelleen ottaa aivoon esimerkiksi pihalta pöllitty pyörä tai pilalle pesty paita, vaikka eri tason ongelmia ne on lapsen sairauden rinnalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai ottaa. Kyllä minuakin otti tänään aivoon, kun pääsimme kotiin asti myöhemmin kuin normaalisti ja koko ilta oli härdelliä ja väsytti/väsyttää hemmetisti. Mutta olen opetellut pysäyttämään itseäni ketutuksen äärellä, olen kokenut hyväksi tavaksi, että pysähtyy hetkeksi pohtimaan, kannattaako tilanteessa x oikeasti olla niin kireä kuin on, vai voisko hengittää syvään ja ottaa iisimmin.

      Poista
  3. Ihana Valo teillä :) taidan liittää lukijaksi! Meidän matkaamme trisomia 18- tytön vanhemmiksi voi seurata blogissani ajatustenihuonossaseurassa.vuodatus.net

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkkivinkistä, täytyy tutustua!

      Poista
  4. Samoja ajatuksia on tullut joskus mieleen ;)

    Kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi oikein mukavaa sunnuntaita ja alkusyksyä :)
    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anu, hyvää uutta viikkoa sinnekin! :)

      Poista