keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Kylpyhuoneremontista

Reilu vuosi sitten kyllästyin siihen, että lääkärikäyntien ja Valon asioita ja kuntoutusta koskevien palaverien aiheet toistivat samoja teitä ja paljon sovittiin, mutta mitään ei ikinä tapahtunut. Kun palavereja eri tahojen kanssa on paljon, lankojen käsissä pitäminenkin alkaa olla työlästä. Joten otin käyttöön vihon. Perinteisen, sinikantisen ruutuvihon, johon kirjaan joko palaverin aikana, tai sen jälkeen, ne asiat, joista on puhuttu ja mitä on sovittu.

Ennen lokakuun alun kehitysvammapoliklinikan kuntoutusmiitinkiä palauttelin vihosta mieleeni edellisen kokoontumisen asialistaa. Kokouksessa avauduin sitten siitä, että vuosi sitten samalla tuolilla istuessani pyysin meille kylpyhuoneremonttia, sillä kylpyhuonettamme parhaiten kuvaava sana ei suinkaan ole esteetön, vaan ennemminkin Valon kanssa toimiessa ahdas, epäkäytännöllinen ja vaarallinen. 

Meillä on peseytymistä varten kylpyamme, jonka ylle on viritetty suihku. Ja joka kerta kun Valo (siis huom. erittäin vaikeasta refluksista kärsivä, vaippoja käyttävä,  yli 20kg painava ja yli 100cm pitkä poikamme) täytyy pestä, hänet riisutaan ja sitten hänen kanssaan kivutaan kylpyammeeseen, jonka jälkeen hänet pestään käsin samalla kun hän on sylissä. Hän on saippuasta liukas, saa itkupotkuraivarit aina kun pesemme hiuksia ja lisäksi hän saa epilepsiakohtauksia, joiden aikana hänen raajansa lennähtävät yhtäkkisesti, voimalla ja ennakoimattomasti sivulle. Valolla ei ole minkäänlaisia suojarefleksejä sen varalle että sylissä pitäjä liukastuu ja kaatuu pesutilanteen aikana, eikä hän myöskään osaa kannatella itseään saati varata jaloilleen. 
Jos miettii hetkenkään, kuinka monesti itse suihkussa käydessään tarvitsee vapaita käsiä - tarttuakseen shampoopulloon tai kurkottaessaan pyyhettä esimerkiksi - ja miettii sitten, miten tuon kaiken tekisi, jos sylissä olisi kuvatun kokoinen ja taidoiltaan samankaltainen lapsi, ymmärtää ehkä, että suihkuoperaatio ei ole täysin helppo eikä riskitön. 

Osasin alunperinkin varautua siihen, että projekti on hidas ja sen valmistumiseen kuluu aikaa. Ensimmäisen puolen vuoden aikana meillä kävi useampaan kertaan runsas määrä eri alojen ammattilaisia (toimintaterapeutti, rakannusmestari ja urakoitsija mm.), jotka selvittivät kylpyhuoneemme remonttitarvetta. Lopulta päädyttiin siihen, että kylpyhuoneemme täytyy repiä palasiksi ja tehdä kokonaan uudestaan, jotta saadaan tarpeeksi tilaa Valon pesemiseen tarkoitettuja apuvälineitä varten. Sain luvan täyttää kaavakkeen, joka meni Helsingin kaupungin sosiaaliviraston vammaispalveluihin odottamaan siunausta. Nyt sitä siunausta on odotettu puoli vuotta. Ja pikkuhiljaa alkaa ketuttaa. Olenko ollut yhteydessä ja kysellyt projektin ja allekirjoituksen perään? Oi, kyllä! Onko se auttanut? Oho, ei!

Kukas sen sitten korvaa jos minä liukastun ja katkaisen jalkani? Tai satutan selkänikamani pahasti ja halvaannun? Kuka sen korvaa, jos liukastun, kaadun Valon päälle ja aiheutan hänelle kuolettavat vammat? Epäilemättä kukaan ei korvaa mitään, todennäköisesti ei edes korvaansa lotkauta. Varmaan joutuisin tuomiolle kuolemantuottamuksesta. Ja ehdin jo sarkastisesti ja väsyneesti nauraa sillekin, että tämän kirjoituksen jälkeen meidän perässä on varmaan lastensuojelu, joka miettii, tuleeko lapsemme hygienia hoidetuksi tarpeeksi hyvin ja perusteellisesti... ;)

6 kommenttia:

  1. Hei, päädyin blogisi lukijaksi Silmäterä-lehdessä olleen jutun jälkeen ja olen seurannut taustalla perheesi vaiheita. Tuo ruutuvihko olisi kyllä pitänyt itsekin ottaa käyttöön oikojen alussa, oivallinen keksintö. Suututtaa teidän puolesta tuo kylppäriremontin viipyminen. Jatka vaan painostusta kaikesta huolimatta. Voimia!

    VastaaPoista
  2. Moikka! Mukavaa, että olet löytänyt blogin ja upeaa, että olet seurannut sitä jo pitkään! Minun on vaikea hahmottaa sitä, että blogissa oikeasti käy lukijoita (vaikka kyllähän blogger tilastoi niitä, mutta ne nyt vaan on numeroita muiden joukossa) ja iloitsen jokaisesta, joka saa irti jutuistani jotain. :)
    Vihkosta on paljon hyötyä, eikä sen ylläpito vaadi paljoa. Suosittelen lämpimästi!
    Olin alunperin elätellyt toiveita, että remontti ehtisi tälle vuodelle, mutta alan kallistua siihen, että jos se ennen kevättä olisi tehty...

    VastaaPoista
  3. Meillä ratkaistiin tuo ongelma (kun oli käytössä vuokra-asunnon pikkuruinen ammeellinen kylppäri eikä vuokraisäntä välttämättä olisi innostunut muutostöistä) siten, että nikkaroimme itse kylpyammeen päälle napakasti istuvan lavetin kestopuusta, ja sen päällä pidimme pikkulapsille tarkoitettua vanhaa Riftonin kylpyalustaa (lainassa apuvälineyksiköstä) - sillä pärjäsi tosi pitkään, kun alustan pääpuolta sai nostettua ylöspäin vähän aurinkotuolin malliin eikä haitannut vaikka jalat roikkuivat sen ulkopuolella. Olen nähnyt kyllä modernimpia ja isompiakin versioita noista suihkualustoista. Sitten kun taloyhtiön putkiremontin yhteydessä pantiin kylppärit uusiksi ja ammeet poistettiin, neuvoteltiin vuokraisännän kanssa suihkukaapin sijaan suihkunurkka kääntyvillä ovilla niin että saatiin kunnon suihkutuoli mahtumaan sinne. Riftonin alusta palveli sen jälkeen mökillä vielä pitkän aikaa, koska suihkutuolin kuljettaminen sinne kaiken muun kaman lisäksi oli mahdoton ajatus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!

      Meidänkin kohdalla laveriasiaa on mietitty, mutta päädytty siihen, että meidän vanhempien päivittäisen ergonomian kannalta on helpompaa, että tehdään suihkuremontti, jossa Valon voi pestä tuolissa. Se on pitkäikäisempi ratkaisu. Laverisysteemiä olen päässyt ystävän luona kokeilemaan, se oli kyllä ihan ok ja toimiva ratkaisu. Valo vaan alkaa olla jo aika painava, rehellisyyden nimissä esim. lattiatasosta potalta nostaminen on minulle jo aika ponnistus eikä onnistu Valoa ajatellen kaikkein parhaimmalla tyylillä.
      Meillä muutostöille ei ole muuta estettä kuin kaupungin sosiaaliviraston jähmeä toiminta - olemme niin sanotusti omia vuokranantajiamme ja kaikki remonttisuunnitelmatkin on jo tehty. Jospa tämän puolen vuoden odottelun jälkeen sinne paperiin vihdoin löytyisi jonkun ison kihon nimmari, niin saataisiin remontti rullaamaan. :)

      Mutta kiitos vinkin jakamisesta - siitä on varmasti iloa muillekin lukijoille!

      Poista
    2. Joo, oleellinen osa tuossa projektissa olikin juuri se että lavitsan sai ammeen _päälle_, eli sen kanssa ei tarvinnut kyyristellä lattialla. Meidän tyttö oli - hmmm, kuusivuotias? kun päästiin käyttämään suihkutuolia, eli aika kauan se laveri palveli. Mutta kun teillä on tosiaan se remontti noinkin lähitulevaisuudessa tiedossa niin ehkä vinkistä on enemmän apua jollekin toiselle - toivotaan ainakin :-)

      Itse totesin, että kun lasta joutui päivittäin nostelemaan ja kanniskelemaan niin voimat kasvoi siinä samalla. Kieltämättä 36-kiloinen ja 140-senttinen lapsi alkoi tällaiselle 160-senttiselle olla jo vähän hankala nosteltava :-) mutta siitäkin vielä selvittiin aika mukavasti. Tekniikasta se on pitkälti kiinni, miehelle se nimittäin tuotti paljon enemmän vaikeuksia. Eihän se kauhean suositeltavaa ole nostella tuollaisia taakkoja, mutta meillä nyt ei kerta kaikkiaan ollut tilaa millekään nostolaitteille vaikka niitä tarjottiinkin.

      Poista
    3. Haa, toinen hobittiäiti! En ole siis ainut. :) Itse en tosin yllä tuohon 160 senttiinkään... :)
      Meilläkin miehelle tuottaa itseasiassa enemmän vaikeuksia Valon nosto ja kantaminen, kuin minulle. Se on hassua kun ottaa huomioon, että hän on 180 senttiä ja aktiivinen monipuolisten liikuntamuotojen harrastaja. Mutta ilmeisesti kyse on nimenomaan siitä, että minun ja Valon mittasuhteet pelaavat vielä ainakin tällä hetkellä paremmin yhteen kuin mieheni ja Valon mittasuhteet. Kumma juttu! Nostan silti hattua sinulle, 36 kiloa ja 140 senttiä on jo tooooooooosi paljon.

      Poista