Huomenna täytän 25 vuotta. Aika paljon, mutta on tässä ehtinyt jo saada aikaiseksin elämässä yhtä ja toista. Joskus mietin, millaista elämä olisi ilman lapsia ja sitäkin, millaista se olisi ilman Valoa. Olen aina ihmetellyt niitä, jotka haluavat palata takaisin töihin kun lapsi on vielä ihan pieni, mutta pakko myöntää, että välillä ikävöin itsekin työelämää - uskomatonta, mutta totta!
Eilen oltiin Valon kanssa siellä Lastenlinnan neurologisella. Neurologin lisäksi mukana oli tosi kiva fysioterapeutti. Saatiin maksusitoumus fysioterapiaan 2 x viikko ja todella toivon että saadaan mukava ja osaava terapeutti, mielellään tänne kotiin asti. Valolla on kuulemma kaikki valmiudet liikkeellelähtöön, että oikealla "reseptilä" pitäis alkaa tapahtumaankin.
Valon kehityksestä ei oikein tullut mitään kommenttia neurologilta. Odotetaan vaan magneettikuvausta ja toivotaan että siellä selviää enempi. Mietin, että eikö se neurologi vaan halua sanoa mulle, että kuule, nyt ei varmaankaan oo kyse pelkästä näkövammasta vai eikö se oikeasti pysty niiden EEG-nauhojenkaan pohjalta yhtään määrittelemään aivojen tilaa.
Sen verran se nyt ainakin jutteli, että suurin osa ongelmista oli aivojen takaosassa, joitain yleisiäkin, siis koko aivot käsittäviä juttuja oli ollut. Valo menee uudestaan EEG-kokeeseen ensi viikon perjantaina. Yritän kysellä neurologilta näistä asioista tarkemmin kun se soittaa tuloksista.
Ja se magneettikuvaus... No, tällä hetkellä lääkäri lupaili ennen vuoden vaihdetta. Huoh. Että eipä sitä kannata vissiin minään vapahtajana odotella, aika paljon varmaan kertoo esim. Valon puheen ja motoriikan kehitys seuraavan 3kk aikana.
Tällä hetkellä ei edes ahdista hirveesti. Valosta on kuoriutunut ja kouliintunut aika iloinen ja hurmaava pikkumies, niin huolet on vähän jääneet rakkauden jalkoihin. Ajattelen, että entäs sitten jos Valo onkin vaikka kehitysvammainen - on mulla silti mun elämä tallella ja ennen kaikkea oikeus rakastaa Valoa juuri sellaisena kuin se on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti