Hyvää joulua!

Olemme laskeutuneet lomalle. Herätyskello kilkuttaa kello 05.15 seuraavan kerran vasta loppiaisen jälkeen. Saattaa tulla tarpeeseen, ottaen huomioon, että vuoden viimeisen työpäivän kunniaksi nukuin lahjakkaasti pommiin ja turvauduin loppupeleissä taksiin ehtiäkseni edes joten kuten ajoissa työpaikalle.

Olemme tehneet Valon kanssa sopimuksen, jonka mukaan lomalla ei nousta sängystä ennen aamu kahdeksaa. Piste. Se olkoon aamuäreän omaishoitajan ainut lomatoive. Muutoin olen psyykannut itseni ymmärtämään, että lomani ei ole loma, vaan "loma". Valo täytyy edelleen pestä, ruokkia, lääkitä, pukea, venyttää, hieroa ja viihdyttää. Kun yhteen ruokailuun kuluu aikaa karkeasti arvioiden tunnin verran, niin suuri osa lomasta kuluu siihen, että lappaan lusikalla ruokaa Valon suuhun. Muun ajan kaksi kättäni ovat tehokkaasti varattuja muille perushoidollisille tehtäville. Ja miksi juuri minä? Kenties siksi, että miestäni ei ole siunattu samanlaisilla lomapäivillä kuin minua.

Vaan rutiinillahan tämä jo menee. Se ei niin ahdista, jos sitä ei ajattele liikaa. On ihanaa päästä viettämään aikaa esikoisen kanssa, kun arki-iltoina se jää niin vähäiseksi. Vakaana aikomuksena on myös piristää seuraelämää näkemällä sopiva määrä rakkaita ystäviä. 

Lisäksi ajatuksena on paneutua Valon kuntoutusjuttuihin "nyt kun aikaa kerrankin on". (Jaa mikä burnout? :) ) Olen opetellut kinesioteippausta ja lomalla olisi tarkoitus kokeilla teippauksia vähentämään kuolausta sekä hampaiden narskuttelua. Varsinkin viimeisestä on tullut varsinainen vitsaus! Valo narskuttaa ihan järkyttävän paljon ja siitä lähtevä ääni ei ole varsinaisesti korvia hivelevä. Hermoja raastava lienee kuvaavampi termi. Kirjahyllyssä odottaa lomalukemisena haptiiseja esittelevä kirja. Niin ja niitä satuleikkejäkin täytyisi vissiin vähän opiskella. (Tämän postauksen saa kaivaa ja linkittää esille siinä vaiheessa kun valitan, etten ehtinyt rentoutua lomalla laisinkaan.)

Valo on voinut viime viikot todella hyvin. *kopkop* Ei kivuliaita epilepsiakohtauksia, perinteisiä säpsyjä vain. Ei mahan tyhjentäviä suihkuyrjöjä, ainoastaan nieleskelyä ja pieniä pulautuksia. Valo on hymyillyt ja osallistunut innokkaasti leikkeihin ja kaikenlaisiin rientoihin. Nukuttukin on, halleluuja! 

Joulukuun ajan tärkeimpiin asioihin on Valon mielestä kuulunut päivittäinen joulukalenterin luukun avaaminen. Superäidin laiskuudesta johtuen kalenteri on klassinen lähimarketin suklaakalenteri, jonka ainoa tuunaus erityistarpeisiin on möntti sinitarraa. Valon tehtävä on päivittäin etsiä kalenterista tuo sinitarra, joka on luonnollisesti juuri siinä kohdassa, josta päivän luukku avataan. Nerokasta!

Jouluvalmisteluja on suoritettu sopivasti. En ole onnistunut kehitämään itselleni niistä stressiä. Hysteerinen tavaranhankintashow ei voisi vähempää kiinnostaa. Jouluaterialla päätimme tänä vuonna kapinoida, heittää hyvästit lanttusoseelle ja harkita treffejä uudelleen ensi vuonna. Vaihtoehtoaterian eteen olen tehnyt lähinnä läjäpäin ajatustyötä, mutta uskon vakaasti, että vatsat täyttyvät myös aattona. :) Ja miksi kukaan haluaisi siivota hullun lailla jouluksi, kun voi sammuttaa valot ja sytyttää kynttilöitä?

Oikein rentoa, positiivista ja rakkauden täyteistä joulua juuri sinulle!