4-vuotias sankari

Viime viikko meni juhlahumussa, olihan meillä täällä kotona 4-vuotta täyttävä sankari. Valo odotti ensimmäistä kertaa elämässään selvästi innokkaana omia juhliaan. Juhlapäivänä Valo ei edes suostunut päiväunille kun vieraiden tulo jännitti. Odottelu kostautui ja Valo sammui kesken juhlinnan, mutta ehti onneksi myös nauttia lahjojen avaamisesta - sekä juhlien odotetuimmasta ohjelmanumerosta, kakun syömisestä. :) Näkemisen arvoinen oli myös Valon ilme synttäripäivän aamuna kun perhe kokoontui sängyn ympärille onnittelulaulua laulamaan. Neljävuotiaan hymy oli korvasta korvaan.

Viimeisin vuosi on ollut Valolle tietyllä tapaa itsenäistymisen aikaa. Päiväkodissa on ollut pakko pärjätä ilman vakitulkkia nimeltä äiti. Molempien puolien isovanhempiinkin Valo on kehittänyt vuoden aikana läheiset suhteet ja nauttii heidän seurastaan. Kommunikointi sujuu hienosti ja käytössä oleva kommunikointikansio on - ainakin minun silmääni - jo aika laaja.
Olen Valon kommunikointitaidoista tosi ylpeä. On ollut hienoa huomata, kuinka skarppi jätkä Valon pään sisällä asustaa ja kuinka monenlaisista jutuista voimme keskustella. Kommunikointi on tärkeä avain oman elämänsä hallitsemiseen, etenkin kun lisänä ei ole mahdollisuutta itsenäiseen liikkumiseen. Siksi toivonkin, että Valo saisi elämässään kohdata ihmisiä, jotka ymmärtävät, kuinka arvokas asia ihmisen kyky vaikuttaa elämäänsä on, ja ennen kaikkea toivon, että heillä olisi aikaa antaa Valolle tämä mahdollisuus.

Valon lempiasiat elämässä ovat kenties syöminen ja musiikki. Ruoka on Valon ehdoton rakkaus. Jos Valolta kysyy, mitä hän haluaa tehdä, vastaus on "mennään keittämään puuroa". Jos Valolta kysyy, mitä hän haluaisi syödä, vastaus on "puuroa" tai "välipalaa". Päiväkodissa tarjotaan kuulemma toisinaan niin surkealaatuista ruokaa, että Valo suuttuu, mutta muutoin Valo on aikalailla kaikkiruokainen. Valo pitää riisistä ja kastikkeista, perunamuusista ja kaikenlaisista keitoista. Valon onnenpäivä on se, kun saa syödä hieman jotain sokerisia herkkuja, silloin silmiin syttyy aivan erityinen valo (kuulemma samansuuntainen kuin meikäläisellä siinä vaiheessa kun alan miettimään suklaata :) ).
Musiikin kuuntelu on Valon lempipuuhia ja hän valitsee sen usein. Erityisesti silloin kun sairaudet vaivaavat Valoa, hän pyytää saada istua sylissä ja kuunnella musiikkia. Saatamme istua tunninkin vain kuuntelemassa. Kun Valo kuulee mielestään erityisen hyvän biisin, hän alkaa tanssimaan: polkee vuorotellen jaloillaan saaden koko vartalonsa heilumaan puolelta toiselle. :) Valo osaa myös laulaa ja on innokas laulaja.
Valo pitää saduista. Iltasadun hän kuuntelee joka ilta tarkkaavaisena, ja vaikka uni jo kutsuisi, taistelee viimeiseen asti hereillä kuullakseen sadun loppuun. Myös vaarin auto on Valolle tärkeä. Valo on päässyt ajamaan autoa vaarin kanssa autotallista pihatielle ja on erittäin ylpeä aina kun tuota hetkeä muistellaan.

Ihailen Valon kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta. Toki Valo on persoona, joka tuntee vahvasti, eikä pelkää osoittaa sitä, mutta Valolla on uskomaton kyky odottaa esimerkiksi tuolissaan istuen silloin kun kukaan ei ehdi touhuta hänen kanssaan. Myöskään huoltojoukkojen loputon toilailu apuvälineiden säätöjen ja Valon asentojen kanssa ei saa Valoa hermostumaan, vaan Valo odottelee lunkisti, että hommat saadaan hoidettua.

Vaikka kirjoitan usein siitä, kuinka rankkaa ja väliin matalentoistakin elämä Valon kanssa on, toivon, että jokainen lukija ymmärtää, että olen loppupeleissä vain äärettömän kiitollinen siitä, että saan olla Valon äiti. Valo opettaa joka päivä jotain. Paljon onnea rakas, jo aika iso Valo poikani!