Internet yhteyden ääressä jälleen. Konetta ei ole, mutta ystävä lainasi tablettia. Hengittäminen siis edelleen Valon kanssa, sillä mikäs pahan tappaisi jne... ;) Kesäloma tuli ja meni, arkea on ehditty taivaltaa jo useampi viikko. Ja niin, se muutto... Pakkasin tavarani ja lähdin. Saa kutsua perheen rikkojaksi. Ja lupausten. Päätös ei ollut helppo. Kipuilin sen kanssa pitkään ja paljon. Lopulta tulin siihen tulokseen, että oman elämän suhteen on tarpeen ja ehkä lupasin olla joskus itsekäs.
Erityislapsiperheet eroavat usein. Olen miettinyt sitä paljon. Olisiko toisin ilman Valoa? Olisiko ollut enemmän aikaa parisuhteelle, olisiko haavoja tullut vähemmän? Vaikeavammaisen lapsen saaminen ja kasvattaminen kysyy paljon. Siinä mitataan niitä kuuluisia lupauksia myötä ja -vastamäistä. Mutta rehellisesti sanottuna en usko, että parisuhde olisi toiminut tai kestänyt ilman Valoakaan, sillä sen kipupisteet olivat muualla.
Omasta puolestani voin sanoa, että tuntuu kuin suurin osa eroon liittyvästä kipuilusta olisi tehty jo viime kesän asumuserossa. Olen tuntenut muuton jälkeen lähinnä iloa ja helpotusta. Pitkään mietitty asia on realisoitunut. Pitkästä aikaa on hyvä olla juuri tässä hetkessä. En kaipaa mitään, mihinkään ei ole kiire. En pelkää tulevaisuutta, vaan odotan sitä. Uskon ja tiedän, että siellä on hyviä asioita. Kun iltaisin työ- ja omaishoitajapäivän jälkeen istun sohvalle teekuppi kädessä ja kirja kainalossa, tunnen sydämessäni iloa siitä että olen uskaltanut tehdä siirtoihin ja ratkaisuni.
Onko väärin tuntea itsensä onnelliseksi heti eron jälkeen, en tiedä. Eikä oikeastaan edes kiinnosta. Valokin voi todella hyvin kun äidillä on hyvä olla. Hän nauraa lähes päivittäin, hymyilee ja on positiivisella mielellä sekä usein juttutuulella.
Valon vointi ja ongelmat ovat pysyneet vakaina. Hän jatkaa kasvuaan hurjaa tahtiaan ja painaa nyt noin puolet omasta ruumiinpainostani. Valon fysioterapeutti heitti ilmoille kysymyksen siitä, voisiko Valon tasaisen nopea kasvu liittyä perussairauteen. En ole koskaan miettinyt asiaa siitä näkökulmasta, mutta se on kiinnostava ajatus. Ongelmana on se, ettei Valon pituutta ole vuosiin enää mitattu tarkasti, koska se on jalkojen jäykkyyden vuoksi hankalaa makuuasennossakin. Eksaktia dataa ei siis ole. Olisi mielenkiintoista kuulla hoidosta vastaavan tahon ajatukset asian tiimoilta.
Toisinaan tulevaisuus Valon kanssa mietityttää, varsinkin nyt kun nostoapua ei ole. Kuin ihmeen kaupalla poika nousee vielä kevyesti ja liikuttaminen tuntuu helpolta. Mutta jos vielä vuosi sitten nostelin Valo sylissäni jaloillani tavaroita lattialta, niin enää en siihen kykene. Välillä aamuisin joutuu heräilemään hetken, että kroppa toimii tarpeeksi skarpisti, jotta saan Valon ylös sängystään.
Toisaalta en murehdi tätäkään niin paljon kuin ennen. Ajatukseen ulkopuolisen avun tarpeesta ennemmin tai myöhemmin kai kasvaa ja tottuu pikkuhiljaa, vaikkei se mukava ajatus edelleenkään ole.
Elämme siis päivän kerrallaan. Uusi koti alkaa tuntua kodilta. Tavarat löytävät paikkansa ja asuinalueessa on juuri tarpeeksi särmää, jotta viihdyn täällä. Mikä parasta, kesäkin näyttää vielä sulojaan. Tämä hetki on hyvä.
Kaikkea hyvää ja kaunista teille �� Noora
VastaaPoistaKiitos!
PoistaMeillä vaikeasti monivammainen, täysin avustettava, lähes 40kg neiti. Liikuttelun ongelmia alkoi tulla noin 30kg kohdalla. Nyt apuna nostolaite, jota käytetään liiiian vähän.. Työergonomiaan olemme kiinnittäneet huomiota, siinä apuna korkeussäädettävä hoitosänky, korkeussäädettävä hänen istumatuoli ja itsellämme syöttötuolina satulatuoli. Lisäksi suosittelen lämpimästi tutustumaan kinestetiikkaan, toimintamalliin josta hyötyy sekä avustettava että avustaja, kinestetiikka.fi. AnneMaarit
VastaaPoistaValollakin on sähköistänyt, jonka korkeus on vapaasti säädettävissä. Tällä hetkellä koen kuitenkin miellyttävämmäksi pukemisen ym. Omassa sylissä. Korkeussäädettävä istuinkin löytyy. Kinestetiikasta olen kuullut aiemminkin, mutta nyt on ehkä hyvä aika perehtyä siihen tarkemmin. Kiitos linkistä ja vinkistä!
PoistaHyvä että olet löytänyt rauhan. Joskus on tehtävä vaikeita ja kipeitä ratkaisuja, mutta nyt tuntuu että se kannatti. Tuli vain mieleen, että ehdittiinkö sitä kylppäriremppaa tehdä? Muutot kun ovat varmaan yksi iso syy miksi niitä ei haluta kustantaa ja tässä tapauksessa se meni/olisi mennyt hukkaan. En kirjoita tätä pahalla, mutta kun rahoja on vähän niin pakkohan se on miettiä mistä on eniten hyötyä pitkällä ajalla. Kaikkea hyvää teille ja Valolle tasaisen hyvää vointia!
VastaaPoistaKylpyhuoneremontti tehtiin, kyllä ja se valmistui viime maaliskuussa. Olen kyllä tämän asian tiimoilta tuntenut huonoa omaatuntoa, älä huoli.
PoistaMitä sillä on väliä, onko kylppäriremppa tehty? Jos se on Valon toinen koti, saa siellä olla asianmukaiset järjestelyt ja juu, kelan kustantamana!
VastaaPoistaNo kyllä sillä varmaan sen verran on väliä, että jos se on jo tehty, sitä tuskin tehdään enää Valon nykyiseen asuntoon. Ja ymmärsin että Valo muutti äitinsä (ja omaishoitajansa) mukana jolloin suurin tarve hyvälle kylppärille lienee siellä missä pääasiallisesti asutaan. Ja saattaahan isäkin olla muuttanut. En tarvitse näitä tietoja tästä perheestä, mutta kyllä se minusta on harmillista jos se ehdittiin tehdä ja nyt siitä ei saada kaikkea hyötyä irti. Valon perhe ei myöskään varmasti ole ainut joka remontin tarvitsisi ja kuten olemme saanet lukea sen saaminen ei ole mikään itsestäänselvyys eikä nopea homma.
PoistaKiitos näistä huomioista, jatkan edellistä kommenttiani tähän alle.
PoistaValon isähän siis jäi asumaan omistusasuntoomme. Ja yllä, olen Valon omaishoitaja ja hän asuu pääasiallisesti kanssani. Kuitenkin näitä kylpyhuoneremontteja itseasiassa myönnetään mm. erotilanteissa myös etävanhemmille. Lapsella on oikeus asua molempien vanhempiensa luona ja tarvittaessa molempiin koteihin tehdään tarvittavat muutostyöt. Sikäli en näe, että rahaa olisi mennyt hukkaan tai tässä olisi jotenkin kaupunkia huijattu.
Lisäksi olen tietysti valinnut nykyisen asuntoni niin, että sinne ei kylpyhuoneremonttia tarvitse tehdä. Kas kun edellinen asunto oli ostettu ennen Valon syntymää, jolloin esteettömyysasioita ei tietenkään tullut otettua huomioon.
Kipeät ja vaikeatkin päätökset voivat tehdä olon onnelliseksi eikä se ole väärin. Toivottavasti kuitenkin välit säilyvät hyvinä entiseen mieheesi ja saat häneltä apua Valon hoidossa tarvittaessa. Sinulla on täysi oikeus nauttia olostasi ja helpotuksestasi, vaikka erosta ei pitkää aikaa ole. Elämä joskus vaan menee niin.
VastaaPoistaUskon, että yhdessä eletyt lähes kymmenen vuotta takaavat jonkinlaisen pohjan sille, että yhteydessä pystytään olemaan ja asioista sopimaan jatkossakin. Vaikka nyt saattaa olla vähän hankalaa, niin uskon, että ajan kuluessa asiat löytävät uomansa.
PoistaOnnea uudenlaiseen arkeen! Ehkä se surutyö tuli käytyä läpi silloin viime vuonna? Nyt kun annoit suhteelle vielä yhden mahdollisuuden, eikä se toiminut, voit varmaan vain todeta tehneesi kaiken ja yrittää olla onnellinen uudessa elämäntilanteessa? Kiva lukea teidän kuulumisia ja että Valo voi suht tasaisesti. Voikaa hyvin!
VastaaPoistaKiitos Mari! Viime kesänä tuli tehtyä paljon ajatustyötä sen suhteen, mitä yksin eläminen tarkoittaa ja mistä kaikesta luovun, jos luovun kyseisestä parisuhteesta. Nyt siis tavallaan tiesin, mihin ryhdyn. Lisäksi pohdin eroa niin pitkään, että moni asia tuli käsiteltyä myös talven ja kevään aikana.
PoistaSain vihdoin oman koneen ja olen kovasti yrittänyt päivittää tietojani teidän kuulumisista blogisi kautta. :) Mukavaa arkea teillekin!
Ilman muuta eron jälkeen saa tuntea helpotusta ja onnea, sehän kertoo vain siitä että ratkaisu on ollut oikea. Kirjoitat kauniisti ja olen jäänyt blogiisi koukkuun, vaikka omia lapsia ei vielä olekaan. Kaikkea hyvää teille!
VastaaPoistaKiitos! Eiköhän tämä blogikin lähde tästä taas rullaamaan kun on muu arki järjestyksessä ja ns. pelit ja vehkeet kunnossa. :)
Poista