Viime lauantaina sain kaivattua vapaata kun vanhempani tulivat hoitamaan Valoa. Käytin vapaapäivästäni puolet ystävän luona nukkumiseen. Se oli ihanaa, vaikkakin täytyy myöntää, että olen tuntenut sen jälkeen itseni vain entistä väsyneemmäksi. Saattaa olla niin, että univelkapatouma lähtee purkautumaan jos unta tulee yhtään kriittisen rajan yli...
Joka tapauksessa lauantai-iltana kotiutuessani olin siinä määrin virkeä, että päätin tehdä jotain minulle harvinaista ja painaa tv:n päälle. Ajauduin katsomaan ohjelmaa, jossa henkilö X toteutti "100 asiaa, jotka haluan tehdä ennen kuolemaani" -listaansa. Aloin pohtimaan, mitä oma listani sisältäisi. Pää löi hämmentävän kauan tyhjää. Olen ennenkin törmännyt siihen, etten oikein uskalla ajatella elämääni omaishoidon ulkopuolella. Valon hoito täyttää kaiken vapaa-ajan niin tehokkaasti, että olen luopunut turhasta unelmoinnista.
Toissakesänä päätohtorin juttusilla ollessani hän kysyi minulta, mistä asioista saan elämässäni voimaa. Pää löi silloinkin tyhjää. Se oli pysäyttävä hetki, mutta onneksi asiantilaa pystyi muuttamaan. Nyt osaan jo vastata tuohon kysymykseen. Niinpä aloin oikopäätä työstämään omaa sadan asian listaani. Sinne on löytänyt tiensä jo kaiken kokoisia unelmia.
Listalla ei ole ainakaan vielä mitään Valoon liittyvää tai edes viittaavaa. En oikein tiedä, onko se kamalaa tai jälleen uusi kauhistuttava merkki moraalikadostani.(?) Esikoisen kanssa tehtäviä juttuja listalta kyllä löytyy muutama.
Ehkä kaikki kietoutuu sen tosiasian ympärille, että Valon kanssa kaiken tekeminen on ainakin viisi kertaa hankalampaa kuin ilman Valoa. Ja sen, että kun Valon kanssa tekee jotain, niin hän on mukana joko riippakivenä, jonka joutuu jatkuvasti huomioimaan tai sitten homma hoidetaan niin, että Valo saa siitä irti, mutta itse jää täysin avustajan rooliin. Joten ehkä on edes jossain määrin inhimillistä ja ymmärrettävää, etten varsinaisesti unelmoi jakavani kokemuksiani Valon kanssa? (Onko?!)
(kuva: BBC)
Viime viikolla törmäsin kansainvälisellä uutissivustolla kuvaan, joka pysäytti minut pitkäksi aikaa ja jota katsomaan olen palannut useamman kerran uudestaan (kuvassa on tyttö Lagosista juhlimassa Nigerin itsenäisyyden 55-vuotispäivää). Tytön silmistä ja koko olemuksesta huokuu puhdas ja viaton lapsen ilo, elämän ihme. Ajattelen, että juuri tästä syystä lapset ovat niin tärkeitä ja ehkä juuri tämä lasten kyky viattomaan ja ylitseläikkyvään iloon ja onneen saa meidät perustamaan perheitä ja hankkimaan (lisää) lapsia.
Juuri tämä ilo Valossa jää usein puuttumaan, varsinkin silloin kun hän voi huonosti (kuten aika usein on asianlaita). Juuri tämän ilon puuttuminen on ehkä se, mikä tekee kaikesta niin raskasta. Äidin sydämeni itkee, kun näen ettei lapseni koe, että kaikki tässä maailmassa on hyvin ja että hän pystyy mihin vain.
Omastakin elämästään voi tällaisen myötä niin helposti kadottaa ilon. Voimauttavat asiat unohtuvat. Satasen listat pysyvät tyhjinä. Itseään täytyy muistuttaa siitä, että ilo on jossain tallessa. Se täytyy nähdä ympärillään. Kaikki tässä maailmassa ei ehkä aina ole hyvin - se on aikuisten maailman realiteetti - mutta ehkä on hyvä silti ajatella, että minä pystyn mihin vain.
"Aloita tekemällä se, mikä on tarpeen,
jatka tekemällä se, mikä on mahdollista
ja pian teet mahdottomia."
(Franciscus Assisialainen)
Blogisi teksteissä ja toiminnassa on aina välittynyt myötätunto. Se onkin ollut yksi piirre, jonka takia arvostan blogiasi ja sen kirjoituksia. Itseasiassa Sarasvuo käsitteli juuri myötätunnon teemaa Ylepuheella. Puhe käsitteli mm. myötätuntoa ja myötätuntouupumusta. Itse sairaan, vammaisen ja kuolemaan johtavan lapseni omaishoitajana sain teemasta runsaasti ajattelemisen aihetta.
VastaaPoistaAihetta googlettaessani sain enimmäkseen tietoa ja ohjeistuksia ammattihenkilöiden myötätuntouupumuksesta. Mitkä ovatkaan ohjeistukset ja missä löytyvät koulutukset, kun tilanteessa yhdistyvät työ omaishoitajana, perhe ja vapaa-aika sekä suurimmista suurin rakkaus?
Jatka satasen listaasi, minäkin aloitan omani :-)
Onkohan YLE puheen ohjelmia jossain kuunneltavina? En tosin oo varma, pystynkö kuuntelemaan Sarasvuota.. 8) (Anteeksi ennakkoluuloisuuteni) Aihe kuulostaa mielenkiintoiselta ja sitähän voisi kuunnella vaikka Valoa syöttäessä - siinä kun vierähtää tovi jos toinenkin päivän aikana.
PoistaOmaishoitajat on oikeasti jätetty ihan omilleen verrattuna siihen, minkä panoksen he yhteiskunnalle antavat ja kuinka paljon rahaa heidän avullaan säästyy. Olisi yhteiskunnalta tosi viisasta kouluttaa heitä, ylläpitää heille verkostoja, järjestää työssäohjausta ja tukea työssä jaksamista. Vaan kun omainen hoitaa joka tapauksessa ja antaa kaikkensa, niin mitäpä heihin turhia rahaa uhraamaan... Omaishoitajista puhutaan kauniisti, mutta en ole vielä nähnyt yhtään konkreettista parannusta?
Kyllä kai ne ohjelmien puheet on kuunneltavissa Ylepuheen sivuilla. No joo, Sarasvuolla on oma tyylinsä. Jos Sarasvuo ei nappaa, löysin artikkelin aiheesta omaishoitajien lähellä-lehdestä. Hienoa, että aiheesta oli kirjoitettu, mutta aika heppoiseksi sisältö mielestäni jäi. Mielestäni pelkkä tunteiden tunnistaminen ei auta, vaan tarvitaan työvälineitä ja tapoja ehkäisemiseen. Kunnon ennakoivaa tukea antaakseen on uskallettava pureutua aiheeseen syvemmin ja käytännönläheisin ottein.
PoistaNo, Sarasvuo -kommenttini oli osittain vitsi. :) Mutta ei ehkä silti lempipuhujiani.
PoistaEhkä ohut pureutuminen liittyy myös siihen, että tutkittua ym. tietoa on varmaan niukasti tarjolla. Ja lisäksi kun tunnustetaan jonkun tuen tarve, tulee paineita oikeasti järjestää apu- ja tukijärjestelmiä. :)
En tiedä liityykö tämä mitenkään tähän, mutta olen usein ihmetelly miksei omaishoitajille ole työnohjausta? Ihan kaikenikäisille omaishoitajille riippumatta hoidettavan iästä. On vertaistukitapaamisia, retkiä, joululounaista, mutta ei ole työnohjausta. Kaikille hoitoalan ihmisille on.
VastaaPoistaMainitsinkin juuri työnohjauksen tuossa ylemmässä kommentissani. :) Omaishoitajia ei pidetä oikeasti työsuhteessa olevina työntekijöinä, vaikka he sellaisia ovatkin. Itselleenkin rajan veto äitiyden ja omaishoitajuuden välillä on vaikeaa, lähes mahdotonta.
Poista