Meidän fysioterapeutti antoi mulle luettavaksi opinnäytetyönsä (opiskelee AMK:ssa) pienten näkövammaisten lasten kuntoutuksesta. Oon kahlannut sitä läpi mielenkiinnolla enkä vissiin raaski edes palauttaa sitä, ennen kun oon lukenut sen useampaan otteeseen. Lukiessa iskee kyllä monesti aikamoinen epätoivo Valon kuntoutuksesta. Kun pelkästään näkövamma ilman mitään neurologista häikkää on lapsen kehitykselle suuri haaste ja aiheuttaa väistämättä kehitysviivettä, niin miten syvässä suossa tässä Valon kanssa ollaankaan! Näkövamman päälle on epilepsia, joka vie aivoilta kapasiteettia oppia uutta ja sitten on vielä aivojen rakenteelliset muutokset. Oppiakseen aivojen täytyy tehdä paljon enemmän töitä. Onneksi aivot on niin plastiset!
Olen muutenkin kokenut hirveän raskaana sen, että Valon kuntoutus ja kuntoutuminen on niin paljon mun vastuulla. Ja tätä ajatusta opinnäytetyökin on vahvistanut. Pienen näkövammaisen lapsen kuntoutuminen on täysin riippuvaista vanhempien kiinnostuksesta kuntouttaa lastaan. Avainsana on loputtomat toistot. Lasta ei voi käsitellä niin kuin se tuntuu itsestä helpoimmalta. Pitää ohjata ja antaa keholle viesti siitä, miten se itsenäisesti liikkeen tekisi. Kun nostetaan istuma-asentoon, niin ei vaan nosteta istuma-asentoon, vaan nostetaan niin kuin lapsi itse nousisi istuma-asentoon. On aika turhauttavaa toistaa noita juttuja kuukaudesta toiseen, kun tuntuu, ettei oikein mitään isoa ja ratkaisevaa tapahdu. Iloitseminen onnistumisista on harvassa. Lisäksi mä tunnen ihan liian usein huonoa omaatuntoa siitä, etten tee tarpeeksi ja että pitäis tehdä enemmän. Ei pitäis jämähtää aina niihin samojen juttujen harjoitteluun, vaan tarpeeksi monipuolisesti antaa Valolle kokemusta erilaisista liikemalleista. Ja ettei vaan tyrkkäis lelua sen nenän eteen tunnusteltavaksi ja leikittäväksi, vaan muistais aina itse ottaa jonkun kuntouttavan jujun siihen mukaan. Mietin, että toisaalta Valollakin on kyllä oikeus joskus vaan olla ilman armotonta kuntoutushäsellystä. Mitenköhän se itse kokee kaiken kuntoutuksen? Toivottavasti leikkinä vaan. Vaikka kyllähän jumppaaminen väsyttää sitä selvästi. Mä haluan tuntea, että oon tehnyt kaikkeni Valon eteen. Ettei Valolta jää jotain potentiaalisia taitoja käyttämättä, koska mä oon ollut laiska.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti