Kliseitä

"Onhan tää rankkaa, mutta päivääkään en vaihtais." No lasta en vaihtais, mutta todella monta päivää vaihtaisin kyllä iloisempiin, reippaampiin ja terveempiin päiviin.


"Vamma on osa lasta, en pysty kuvittelemaan, millainen hän olisi terveenä." Pystyn kuvittelemaan Valon niin elävästi terveenä, että sattuu.


Ärsyttää tommoset kliseet. Ainoa, minkä suostun allekirjoittamaan on: "Ei oo väliä onko tyttö vai poika, kunhan on terve." 
Mulla on toisinaan kova vauvakuume, mutta samalla tiedän, ettei nyt vaan voi mennä sellaisella syteen tai saveen -asenteella. Ja välillä mä mietin omia motiivejani vauvakuumeeseen, haluanko mä jotenkin paremman version Valosta, todistaa itselleni, että pystyn saamaan terveenkin lapsen. Jutellessani erään äidin kanssa, jonka lapsista 2/4 oli kehitysvammaisia, hän sanoi, että olisi todella suuri menetys heille, jos he eivät olisi uskaltaneet tehdä lisää lapsia ja jos heillä ei olisi terveitä lapsiaan. Valon asiat on vielä liian auki, mua pelottaa vielä ihan liikaa. Jos Valolla tosiaan on joku aivojen aineenvaihduntaan liittyvä sairaus, niin ne on lähes poikkeuksetta perinnöllisiä. 

Mies sanoi kerran, että onneksi en sentään ajattele, että Valon sairaudet olisi jotenkin mun vikoja. En kehdannut sanoa, että oonhan mä ajatellut juuri niin ja pyöritellyt asiaa mielessäni. Raskauteen ja lapsen kantamiseen sisällään, lapsen rakentamiseen, liittyy ihan valtava vastuu. Vastuu, joka on osittain omissa käsissä ja osittain niiden ulottumattomissa, vaikka antaisi kaikkensa ja tekisi kaiken "oikein", niin siltikään tulos ei ole taattu. 
Miten niitä terveitä lapsia saadaan, miksi se on niin helppoa ja yksinkertaista niin monille, lähes itsestäänselvyys suurimmalle osalle? Kun mietitään puolison kanssa, että tehdäänkö lapsi, niin kuinka moni miettii sitä vaihtoehtoa, että sieltä voi tulla myös vammainen tai muuten vaikeasti sairas lapsi ja että hänetkin täytyy ottaa vastaan ja rakastaa? Että se lapsi ei välttämättä ikinä täytä niitä toiveita tai haaveita, mitä itse kullakin on vanhemmuudesta. Mennään alkuraskauden seuloihin, joissa seulotaan joku pari yleisintä kehitysvammaa aiheuttavaa syndroomaa ja jos tulee jotain epäilyttävää, niin ollaan valmiit heti keskeyttämään ettei oma maailma romahda. Ja jos tulee "puhdas seula", niin tuuletetaan, että terve lapsi on tulossa.
Oon miettinyt, että mitä mä oikeasti tekisin, jos jollain tavalla olisi mahdollista saada raskauden aikana selville, että lapsella on sama tauti kuin Valolla on. Tuntuu, että keskeytyshän olisi kannanotto sen puolesta, ettei Valollakaan ole oikeutta elää täällä eikä ihmisarvoa. Voiko oman elämän helppous / helpottaminen tai omat pelot erilaisuutta kohtaan olla moraalisesti kestävä peruste keskeyttää raskaus? Niin kauan kun en tiedä, mitä ajatella noista kysymyksistä, en taida olla valmis saamaan lisää lapsiakaan.