keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Esteetöntä liikkumista

Juna-asemalla on kolme hissiä. Kauppakeskuksen päässä kaksi, toisessa päässä yksi. Ensimmäisessä kauppakeskuksen hississä on ovessa lappu, jossa ilmoitetaan hissin olevan rikki. Viereiseen hissiin pääsee sisälle, mutta ovi ei mene kiinni.

Kierrän viisi minuuttia aseman toiselle puolelle. Hissin oveen on liimattu "rikki".
Liuskoja ei ole, eikä niitä oikein Valon kanssa uskalla käyttääkään, hätätapauksessa kyllä voi pyytää kannatteluapua ja sillä tavalla selviää. Liukuportaistakin ehkä pääsisi avun kanssa, mutta nekin ovat pakkasessa hyytyneet.

Suunta läheiselle bussipysäkille. Neljän minuutin matkaan menee kaksikymmentä. Onneksi sentään asumme hyvien kulkuyhteyksien äärellä!

Seuraavalla viikolla lunta pyryttää. Junavuoroja on harvennettu. Arvelen, että harvennuksen vuoksi kaikki vuorot voidaan ajaa matalalattiajunilla. 
Odotan parkuvan Valon kanssa asemalla kaksikymmentä minuuttia todetakseni junan olevan korkeaa mallia. Olen luopunut yrityksistä pyytää nostoapua junaan ja junasta, kun ihmisten habat eivät aina ihan vakuuta ja vaaratilanteita syntyy... Kiroan junat maanrakoon ja kävelen mielenosoituksellisesti läheiselle bussipysäkille.

Kun nousemme pois bussista, totean, ettei määränpäässä ole lainkaan aurattu. Kävelen umpihangessa selkä menosuuntaan vetäen Valolla kuormitettuja apuvälinerattaita perässäni kilometrin matkan. Puolivälissä aisa hajoaa, sitä ei ehkä ole tarkoitettu kestämään suomalaista talvea. Saatuani Valon päiväkotiin olen umpiväsynyt. Otan taksin töihin ja olen myöhässä vain vartin.

Iltapäivän kotimatkalla ehtisimme asemalle kiitävään matalalattiajunaan. Jos hissi toimisi.

Toivon, että kevät koittaa pian. Esim. huomenna.

16 kommenttia:

  1. Sama toive mullakin, vaikka en joudu kamppailemaan samanlaisten vastuksien kanssa kuin sinä. Hiki tuli jo lukiessa! Sääliksi käy rattaiden ja vaunujen kanssa liikkuvia, eikä ole kyllä ikävä sitä aikaa. Ja se, että kaikki toimisi; jos hissi on rikki, se on korjattava välittömästi. Jotta junaan pääsisivät esteettömästi kaikki, myös vaikeakulkuiset, on junan oltava matalalattiainen jne jne. Omasta mielestänikin nämä ovat maalaisjärjellä selvitettäviä asioita, mutta kun ei.. Kulkeminen hankaloituu tai tulee jopa mahdottomaksi.

    Kevääseen päin mennään kuitenkin, varmasti päivä kerrallaan :)

    Anu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, päivä on koko ajan pitempi, kohta sen jo oikeasti huomaakin. :)
      Kai sekin on ymmärrettävää, että välillä hissit hyytyy ja että köyhällä Suomella ei ole varaa ostaa tarpeeksi uutta junakalustoa, niin, että ne kaikki vuorot olisivat matalalattialla ajettuja.. kai? Onneksi suurin osa päivittäisestä liikkumisesta sujuu kohtuullisen joustavasti.

      Poista
  2. En voi muuta kuin toivottaa tsemppiä ! Itse olisin vastaavassa tilanteessa pyhän raivon vallassa ;-)
    Parempia kelejä toivotellen .... ja sitä kevättä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo, saatan minä hetken sisäisesti kiehua, mutta vuosien varrella pinna on kasvanut aika pitkäksi. :)

      Poista
  3. Eikö Valolla ole oikeutta minkäänlaiseen kuljetuspalveluun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valolla olisi oikeus kuljetukseen päiväkotiin ja takaisin kotiin, mutta emme ole käyttäneet sitä. On helpompaa joustaa omissa töissä työajoissa ym., kun ei ole sidottu taksikuljetuksen aikatauluihin. Varmaan ensi elokuussa kun Valo aloittaa koulun, niin hän aloittaa myös taksikyyditykset.

      Poista
  4. Tätä mietin itsekin,oikeus kuljetuspalveluun ja kulkeminen maksaisi suunnilleen saman kuin busseissa tai olisi jopa halvempaa, koska maksu menisi Valon eikä aikuisen mukaan. Saattaja saa aina tulla mukaan ja hän matkustaa ilmaiseksi. Mutta taitaa olla kiinni siitä, että kuljetuspalvelua on ensisijaisesti pyörätuolin käyttäjille vai olenko oikeassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväkoti- ja koulukyydit ovat itseasiassa ilmaisia. :) Eikä kuljetuspalvelu myöskään edellytä minkäänlaisen apuvälineen käyttöä, vaikkapa kävelevä vammainenkin sellaisen saisi.

      Poista
  5. Paitsi, että toissapäivänä osoitteessa svenska.yle.fi/huvudstadsregionen julkaistussa, aiheeseenliittyvässä artikkelissa otsikolla "Synskadade får vänta 40 minuter på skjuts," eli Näkövammaiset saavat odottaa kyytiä 40 minuuttia, sanoi toinen Hastateltavista Kuljetuspalvelunkäyttäjistä, että olivat sanoneet hänelle Sosiaalitoimessa suoraan, ettei tässä oteta kenenkään erilaisia elämäntilanteita huomioon, vaan kaikki käyttävät nyt tätä Helsingin Matkapalvelukeskusta, Vammaispalvelupäällikön näkemys taas oli, ettei tuota pidä edes verrata taksiin, vaan julkiseen liikenteeseen, tottakai, pitää myös nöyryyttää itseään selittämällä koko taksilliselle Väkeä, minnekä sitä ollaan menossa jne ja Vammaispalvelupäällikkö, oli vain surullinen, jos on sanottu Käyttäjälle, ettei oteta kenenkään elämäntilanteita huomioon, mutta kehui, että Hesallahan on paras Kuljetuspalvelujärjestelmä koko maassa, tässä vain pääkohtia Artikkelista. Oikein paras, jos vaikka molemmat vanhemmat ovat näkövammaisia, työssäkäyviä, joilla on 3-vuotias Lastentarhassakäyvä, näkevä lapsi, jos kyyti sitten jossakin päässä myöhästyy, saa 3-vuotias päähänpiston karata ajankulukseen siinä autoa odotellessa jne, varmasti Lapsiasiakas keksii hypellä autossa, kun aika käy pitkäksi ja odotetaankohan yleensä julkista kulkuvälinetä 40 minuuttia, kun puhutaan Pääkaupunkiseudusta, pohtii eräs, joka nauttii talvesta ja -lumessarämpimisestä, eli aloitetta Sipilän Hallitukselle, että porot vetämään apuvälinerattaita myös keskellä Hesaa ja Valtio maksaa jäkäläsäkit, joita se "vedettävä/avustettava," voi syöttää porolle kiitokseksi sillee suusta suuhun-tekniikalla, eli kourallinen jäkälää suuhun, josta poro sen sitten palapalalta iloisesti nappaa, sillä se on mielenkiintoista hommaa, jota harrastin joulun aikaan Kolilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Matti Honkanen päivääni piristäneestä kommentista - tuo ehdotuksesi porovaljakoista oli kerrassaan mainio!

      Epäiemättä kuljetuspalvelujen kanssa on ongelman ydin siinä, etteivät palvelun suunnittelijat ole missään kosketuksissa sen kanssa, millaista liikkuminen on silloin kun siihen liittyy erityisiä haasteita apuvälineiden tai aistipuutosten vuoksi. Palvelun käyttäjät pitäisi ehdottomasti saada mukaan sitä suunnittelemaan!

      Poista
  6. Kevättä kohden mennään täällä Enontekiölläkin. ;)

    VastaaPoista
  7. Tai ei olisi edes ongelman ydintä, kunhan eivät Suunnittelijat edes "viisaudessaan" olisi miettineetkään tuollaisen Keskuksen perustamista kalliine Henkilöstöpalkkoineen jne, vaan olisivat antaneet Asiakkaiden tilata se Tuttu Takwsi vaikka suoraan Kuskilta itseltään, kulkipa se sitten jäkälän, tai polttoaineen voimin, eli kaikki vammaiset vain maaseudulle, sillä siellä ei ole stressiä, vaan tulevaisuus, kunhan sitä tuetaan! Ja ei Honkanen, vaan Hokkanen, mutta inhimillinen kirjoitus virhe annetaan anteeksi nyt ja aina ja -iänkaikkisesti aamen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Matti ja anteeksi väärinkirjoitus. Joskin vieritän syyt automaattisen tekstinsyötön niskoille.
      Ehkäpä päättäjien olisi joskus työryhmien sijaan hyvä kysyä palvelua käyttävien asiakkaiden mielipiteitä jo suunnitteluvaiheessa...

      Poista
  8. Mutkia ollut matkassa. Tuo on etenkin huono, että hissit ovat epäkunnossa. Kun miettii, että kyseessä on henkilö joka on vaikkapa yksin ja liikkuminen on rajoitettua. Mitähän siinä tilanteessa itse tekisi. Meillä myös on tässä lähialueella kauppakeskuksessa tulossa eteen hissin peruskorjaus, se nimittäin on hieman epäilyttävästi käyttäytynyt ja on jo aikakin huoltaa.

    VastaaPoista
  9. Kaikki tällaiset tapahtumat tuntuvat aina tapahtuvan samaan aikaan. Toivottavasti hissi oli kunnossa. Meidän taloyhtiöön on tulossa hissihuolto. En tiedä, kauanko se tulee kestämään. Vaikka mutkia olikin matkassa, hyvä että teillä on kuitenkin kulkuyhteydet jotka voivat helpottaa arkea. https://espoonhissi.fi/palvelut/huolto/

    VastaaPoista