Valolla alkoi vihdoin Lastelinnan puheterapeutin suosittelema taktiilisten(=keho)viittomien ohjaus (suositus annettiin jo tammikuussa). Ohjauksen antaa meille viittomakielen tulkki, joka käy kotona kerran viikossa. Alku on ollut ihan mielenkiintoinen, vaikkakin kovasti olen pohtinut sitä, kuinka paljon hyötyä tällaisesta tulkkauspalvelusta on Valolle. Ero puheterapiaan on se, ettei kyseisellä tulkilla ole ammatillista osaamista ottaa huomioon Valon neurologisten ongelmien asettamia rajoituksia oppimiselle. Ja se on mielestäni aika iso kompastuskivi. Ensimmäisellä kerralla harjoiteltavaksi Valon kanssa tuli yli 10 viittomaa. Se olisi aika paljon kenelle tahansa yksivuotiaalle.
Meillähän on jo ennen tulkkaustakin ollut käytössä Valon kanssa muutamia kehoviittomia: pois, loppua ja haluta. En ole aktiivisesti mallittanut Valoa käyttämään niitä, vaan lähinnä olen omaa puhettani selventämään niitä käyttänyt. Nyt on kuitenkin käynyt selväksi, että Valo ymmärtää hirmuisesti puhetta ja osaa jo pelkällä osoittamisella vastata monenlaisiin kysymyksiin. Esimerkiksi kun leikimme lelulla, jossa on painikkeita, joiden painamiseen Valo tarvitsee apua, hän osaa kysyttäessä näyttää, mitä painiketta milloinkin haluaa painaa. Tai jos lelu tippuu kädestä ja kysyn, huomasiko Valo mihin se putosi, niin jos Valo huomasi, hän näyttää kädellä, mihin lelu putosi. Tietenkin se, ettei näe, asettaa valtavat esteet osoittamisella kommunikointiin.
Nyt olenkin miettinyt, mitä viittomia lähtisin Valolle mallittamaan niin, että hän voisi niitä itse alkaa käyttämään. Viittomakielen tulkin antama ekan kerran repertuaari sisälsi mm. viittomat äiti, isä, poika, ulos, iloinen, surullinen, kiukkuinen ja tippua. Itse ajattelen, että Valon kommunikoinnin kannalta olennaista olisi ehkä että hän pystyisi ilmaisemaan haluaako tai eikö halua jotain sekä sen että hän haluaa lisää esim. leikkimistä. Joten taidamme lähteä harjoittelemaan noita kahta viittomaa "lisää" ja "haluta". Toki voin ottaa itse käyttöön muitakin viittomia ja tehdä niitä siten Valolle tutuksi, mutta en kuitenkaan mallittaa niitä Valon omilla käsillä. Jos Valo lähtee itse taktiilisia viittomia käyttämään, niin sittenhän niitä voi pikkuhiljaa tiputella lisää mielin määrin. Se vasta olisi jotain, jos Valo osaisi viittoa, millä lelulla hän haluaa leikkiä. Valinta kahden tai kolmen lelun kesken on kuitenkin aika aikuisjohtoista eikä mukana ole välttämättä edes sitä lelua, millä Valo oikeasti haluaisi leikkiä.
Oman haasteensa viittomien harjoitteluun tuo Valon käsien motoriikka, joka on vielä karkeaa ja sormien motoriikka on täysin eriytymätöntä. Niinpä on mun mielestä tärkeää, ettei samankaltaisia viittomia tule samalla kertaa opetteluun useita. Jos esim. suurin osa tunneviittomista viitotaan rintaan, niin on vaikea kuvitella että Valo tällä hetkellä pystyisi sormien liikkeillä eriyttämään onko hän iloinen, surullinen vai kiukkuinen. Tai jos sekä "syödä" että "ulos" viitotaan suun eteen, niin miten Valo voi ilmoittaa haluaako ulos vai syödä. Viittomia täytyy siis varmaan jonkin verran myös muokata, vaikka viittomakielen tulkki haluaisikin opettaa täysin puhtaita ja oikeaoppisia viittomia.
Tällaiset asiat ovat surranneet päässäni viimeisen viikon ajan. Toivottavasti tulkkipalvelusta on kuitenkin enemmän hyötyä kuin haittaa. Toivottavasti siitä ei tule viikottaista pakkopullaa.
Valon isolla veljellä on tänään ekan luokan viimeinen koulupäivä ja sitten alkaa kesäloma. Jospa vaikka jaksaisin yrittää vähän enemmän lomafiilistellä hänen kanssaan kuin viime kesänä, jolloin Valon ongelmat veivät kokonaan voimat...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti