Toka kerta

Magneettikuvaus nro 2 on nyt ohi. Kuvaus sujui hienosti, koko päivästä jäi hyvä fiilis. Olin etukäteen jännittänyt paljon, miten aamupäiväpaasto sujuu. Kuvaus oli vasta yhdeltä iltapäivällä ja mitään ei saanut syödä eikä juoda aamu seitsemän jälkeen. Heräsimme siis vetämään navat täyteen jo aamun ensi tunteina. Onneksi Valo jaksoi hyvin.

Meillä oli kuvausta varten vuodepaikka epilepsiaosastolla Lastenlinnan puolella, vaikka itse kuvaus tapahtuikin Lastenklinikalla. Ensimmäistä kertaa epilepsiaosastolla hoitajat ja lääkäri muistivat Valon näkövamman ja osasivat ottaa sen huomioon. Tuntui hyvältä, että läksyt oli kerrankin tehty siellä päässä. 

Jännitin paastoasioiden lisäksi myös kanyylin laittoa. Se kun on ollut kohtuullisen hankalaa monesti, kauheimmillaan kanyylia on yritetty pistellä puolitoista tuntia. Kerran kanyylia yritettiin saada paikoilleen ultran avulla, kun verisuonia ei muuten löytynyt. Nyt kanyyli saatiin kuitenkin asetettua epilepsiaosastolla toisella kokeilukerralla. Äidiltä pääsi helpotuksen huokaus!
Magneettikuvaan kuljimme sairaalan alla olevan tunnelin kautta, Valo köllötteli sairaalasängyssä kuskattavana ja ihmetteli kaikuvia ääniä. Magneettisalin odotushuoneessa piti kuitenkin päästä syliin ja Valo lampsi saliin reippaana äidin kyydissä ja leveä hymy huulilla. Ei paljon operaatio jännittänyt, vaikka olin parhaani mukaan yrittänyt sen kulkua selittää. 

Kuvauksen jälkeen Valo heräsi nopeasti ja sai kauheat raivarit, kun herätessä vierellä oli äidin sijasta jotain epäilyttäviä vieraita ihmisiä. Ja siitäkös vasta poru syntyi kun äiti ei voinut nostaa tippaan laitettua lasta sängystä heti, vaan piti jaksaa odottaa pitkä tunneli ja monet hissit ennen kuin pääsimme takaisin epilepsiaosastolle ja sylittely oli mahdollista. 
Jäppisellä taisi siinä vaiheessa olla vähän nälkäkin, sillä sapuska maistui kahden jogurttipurkin verran ja maitoakin meni useampi desi. Se on paljon, jos tietää, että normaalisti Valolle on suuri saavutus juoda aterian aikana edes desi. Tankkauksen jälkeen kiukkukin katosi ja Valo tyytyi ihmettelemään vierustoverin kiukuttelua. :)

Päivän aikana oli tarkoitus miettiä myös kohtaustilannetta ja mahdollisia lääkitysmuutoksia. Meille sattui tosi kiva erikoistuva lääkäri, jota emme olleet aiemmin tavanneet. Annoin jo heti aamupäivästä hänelle dokumenttia Valon kohtaustilanteesta viime marraskuusta lähtien. Operaation jälkeen lääkäri tuli ehdottelemaan uuden lääkkeen aloitusta, mutta kumma kyllä kuunteli tarkasti mitä sanoin ja miten perustelin sen, etten halua aloittaa uutta lääkepöhnää Valolle juuri nyt, kun hän voi niin hyvin ja kohtaukset haittaavat häntä niin vähän. Lääkäri totesi, että ymmärtää hyvin, mitä ajan takaa ja että oikeita ja vääriä vaihtoehtoja ei tässä tilanteessa ole. Tämä on sanatarkka lainaus, hän ihan oikeasti myönsi, että he eivät siellä tiedä yhtään sen paremmin, onko uuden lääkkeen aloittaminen loppupelissä järkevää vai tyhmää. Tuli olo, että minua kerrankin ihan oikeasti kuunneltiin ja arvostettiin mielipidettäni sekä annettiin arvoa sille, että tunnen oman lapseni.
Lääkeasia jäi nyt siis muhimaan ja odottavalle kannalle. Ajattelen, että sen aloittaminen on ajankohtaista, jos kohtaukset lähtevät pysyvään nousuun jossain vaiheessa.

Magneettikuvauksen tuloksia lupailtiin ensi viikoksi. Viimeksi lupaukset tosin menivät rikki ja tuloksia odoteltiin viikko kaupalla. Viivästys johtui siitä, että kuvista haluttiin useamman konkarin mielipide.
Vaikka edelliseen tekstiini kirjoitin, että en oikein usko magneettikuvista löytyvän mitään, niin tällä hetkellä mietityttää todella paljon. Odotan ensi viikkoa sekavin tuntein ja olen miettinyt ja prosessoinut paljon kaikkia mahdollisia ja mahdottomia tuloksia. Nyt on todella jännät paikat. Koen, että jollain tapaa jopa ratkaisun hetket.