Tuhkaa hiuksiin

Viikko oli vauhdikas. Omaishoitajan työn ja oman palkkatyön yhteensovittaminen on ollut tänä syksynä jossain määrin vaikeampaa kuin ennen kesälomia. Uusi esimies näkee modernin työntekijän ihmisenä, joka joustaa työajoissaan sen mukaan miten työtä ja asiakkaita riittää. Tekee pidempiä päiviä kun tarvitaan ja pysyy poissa työpaikalta ollessaan turhan panttina. Varmasti ideaalia ihmiselle, jolla ei ole lapsia tai hirveästi muutakaan rytmittävää tekijää elämässään. Yritä nyt sitten vääntää rautalangasta (kestohymy naamalla), että minä en selviä arjesta ellen tee säännöllistä työaikaa ja lyhennettyä työpäivää, koska minulla on tämä omaishoitajan pesti myös. Tällä viikolla tein lähes yhden työpäivän verran ylitöitä (jota ei esimieheni mukaan lasketa ylitöiksi). Pyykkivuori kiemurteli ulos pyykkikorista ensin kannen päälle ja lopulta wc:n lattialle. Kelan kuntoutuslomakkeet jäivät täyttämättä ja kaikki liitteet niihin etsimättä ja kopioimatta. Söimme liian monta kertaa jonkun muun tekemää ruokaa, yök. Hiekka kerääntyi eteiseen ja kohtasi jossain vaiheessa keittiöstä vaeltamaan lähteneet ruoan murut. Kylpyhuoneen lavuaariin syntyi hammastahnakuorrutus. Terapian ohjauskäynti piti perua. Lapset ruokittiin illalla nopeasti ja laitettiin sänkyyn seuraavaa aikaista herätystä varten.

Myönnetään, torstai-illan kiireisyys oli itseaiheutettua. Kävimme miehen kanssa kuuntelemassa lakimies Jukka Kumpuvuorta. On tullut huomattua, että Valon kanssa vammaisoikeudellisten seikkojen tuntemisesta on hyötyä. Harmi, että tilaisuus alkoi hitaasti ja jouduimme jättämään loppuluennon väliin ehtiäksemme kotiin jonkinlaiseen järkevään aikaan. Kesäloman voikin sitten kuluttaa vaikka avoimessa yliopistossa lukemassa neurologiaa, vai mitä?

Viikon keskivaiheilla sain mielenkiintoisen puhelun. Sairaanhoitaja soitti epilepsiavastaanotolta: 

"Lääkäri olikin soitellut sinulle näistä uusista kokeista, yksi verikoe ja kolme ulostenäytettä kolmena eri päivänä. Lastenklinikalla."

"Ööööö... Lääkäri ei ole puhunut minulle mitään näistä asioista. Oletko varma, että olet soittanut oikean lapsen huoltajalle?"

"Juu. Valon asioita. Laitan nämä kokeet ensi viikolle, saatte ulostenäytepussit kun käytte Lastenklinikalla verikokeissa."

Repliikit eivät ehkä menneet sanatarkkaan noin, tietenkään. Mutta sisältö vastaa totuutta. Minä oikeasti nauroin hermoromahduksen partaalla sinne puhelimeen. Sellaista ahdistuneen hysteeristä naurua. Puhelun jälkeen teki mieli ripotella tuhkaa hiuksiin, nostaa kädet kohti taivasta ja huutaa, että nyt luovutan. Jaa miksi? Lähinnä kai siksi, että Valon käynnit erilaisissa terveyden- ja sairaanhoidon toimipisteissä ovat loputtomia. Kun edellisestä selviää, seuraava häämöttää. Ja niiden järjestely työajan keskelle on, suoraan sanottuna, helvetillistä. Lastenklinikka sijaitsee ihan eri suunnalla kaupunkia kuin Valon päiväkoti tai meidän oma koti. Ja aina niiden kaikkien näytteiden pitää olla niin spesiaaleja, että niitä ei voi ottaa missään muualla kuin Lastenklinikalla.
Parin päivän päästä sain kotiin epikriisin taannoisesta epivastaanotonkäynnistä (jonka ainoa anti oli se, että lääkitystä pitäisi taas nostaa, so. epivastaanoton neurologien lääke joka vaivaan). Epikriisin takapuolelle oli rustattu nämä hoitajan ilmoittamat uudet laboratoriokokeet. Selvisi, että ulosteista on tarkoitus etsiä verta. Manasin miehelle, että tämä on varmaan se sama koe, jonka suolistovastaanoton lääkäri reilu kuukausi taaksepäin päätti jättää ottamatta, koska Valon ulosteessa on usein verta kun hänen vatsansa on niin kova. Ja tästä johtuen laboratorionäyte on joka tapauksessa positiivinen eikä sillä saada selville yhtään mitään.
Mutta ei huolta, minullahan on nyt tuntikaupalla ylitöitä. Tai anteeksi, ei YLItöitä, mutta jotain määrittelemättömiä töitä, joita voin käyttää siihen, että kiikutan Valon paskaa sisältäviä pusseja Lastenklinikalle. Tai parhaassa tapauksessa johonkin muuhun Huslabin toimipisteeseen, jos he pystyvät ottamaan ne vastaan. Kukapa sitä nyt haaveilisi siitä, että voisi esimerkiksi lähteä töistä jo lounasaikaan ja leventää ahteriaan syömällä jossain ihan rauhassa nauttien kiireettömyydestä. Tai hypistellä ihania maustepusseja aasialaisissa marketeissa, erityisesti niissä, joihin ei rattaiden kanssa mahdu.

Viikonlopun kiireettömyydestä on pitänyt huolta Valo, jonka kuume huitelee 39 asteen tienoilla runsaasta kuumelääkityksestä huolimatta. Vatsa palauttaa ruoan ja juoman expresspakettina takaisin. Pinna kiristyy ajoittain ja uni pätkii itse kullakin, mutta eipähän ainakaan tarvi mennä mihinkään. Tuhkaisista ajatuksista huolimatta tyydyin tänään ainoastaan pesemään hiukset afrikkalaisella mustasaippualla, jonka valmistuksessa käytetään kaakaokuoren tuhkaa. ;)