sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kuntoutuspainajainen osa 578203720

Onkohan Valon kuntoutusasioiden kohdalla ikinä käynyt sellaista mäihää, että hakemukset olisivat menneet KELAan ja tulleet sieltä ilman sitä, että täytyy ruinata papereita sairaalasta tai miljoonaa puhelua sinne sun tänne?! Enpä ainakaan itse muista sellaista ihmettä tapahtuneen! Puhumattakaan siitä, että hakemuksia ei edes käsitellä KELAssa säällisessä ajassa (siinä ajassa, jonka he ovat luvanneet), ilman, että soittelee itse perään ja vaatii kiireellisyysmerkintöjä.

Valohan sai lisää puheterapiakertoja alkukesällä sairaalasta kauhean taistelun jälkeen. Minä iloisena kiikutin KELAan hakemuksen kaikkine lippulappuliitteineen kesäkuussa (heti, kun sairaalasta oli lähetetty tarvittavat dokumentit). Jonotin päästäkseni virkailijan puheille, jotta hän voisi huolellisesti tarkistaa, että mitään ei puutu, ettei tarvitse yllättyä ikävästi keskellä heinäkuuta. Virkailijan oli hyvin vaikea ymmärtää, että haemme muutosta vuoden alussa tehtyyn, voimassa olevaan kuntoutussuunnitelmaan, mutta lopulta hän nyökkäsi ja totesi kaiken olevan kunnossa. Hän löi kouraani numeron, johon pitää tasaisin väliajoin soittaa ja kysellä hakemuksen perään, että päätös on valmis elokuussa, jolloin puheterapian on tarkoitus jatkua.

Nyt, heinäkuun loppupuolella, KELA-täti soittaa minulle kotiin ja toteaa, että koko hakemusta ei voi käsitellä koska siitä puuttuu lääkärin siunaus kuntoutussuunnitelman muuttamiselle. Voi venus sentään!!!!! Minulle vakuutettiin, että sellaista ei tarvita kun lääkäri on jo tehnyt vuoden vaihteessa kuntoutussuunnitelman, jota nyt vain muutetaan. Kaiken piti olla kunnossa. 

Epilepsiaosastolla on tietenkin kesäsulku. KELA-täti arveli, että päivystävä lääkäri voisi kirjoittaa kuntoutussuunitelmaan muutoksen. Hah-hah! Ottaen huomioon, kuinka helvetin vaikeaa kuntoutusasiat on ylipäätään Lastenlinnan kanssa järjestää, niin tuskinpa päivystävä lääkäri lähtee Valon kuntoutusasioita setvimään. Onneksi kohta on elokuu ja voin alkaa pommittamaan sairaalan puheterapeuttia ja neurologia. Siis huom: puhelimella. Vakuutan olevani vakaumuksellinen pasifisti. ;)

6 kommenttia:

  1. Tähän en kyllä (taaskaan) osaa muuta todeta kuin EI VOI OLLA TOTTA!!!! Joskus sitä ihmetyttää millä perusteilla Kelaan valitaan työntekijöitä. Sen toki ymmärrän, ettei heillä ole kosketusta vammaisen perheen arkeen, mutta kai heidän sentään pitäisi tietää mitä liitteitä ja lausuntoja niihin hakemuksiin tulee. Kun joskus löytyy itselle aikaa täyttää se hakemus ja raahautua Kelaan jonottamaan, niin tuollaisessa tilanteessa voisi taipua ihan mihin tahansa - pasifistikin! ;)
    Lähetän täältä voimahalauksen! <3 Ja elokuuhun ei ole enää montaa yötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tuntuu olevan uskomattoman huono tuuri näiden kuntoutusasioiden kanssa... Ikävää on se, että puheterapian piti alkaa elokuussa, nyt se ei millään onnistu. Mutta vielä jaksan toivoa, että asia järjestyy nopeasti. Vaikka epäilenkin, että lomalta palaavan neurologin 'to do' -listalla on paljon muutakin kuin Valon kuntouslausunnon kirjoittaminen...

      Poista
  2. No voi aargh!

    Ymmärtäisin, jos kyseessä olisi perähikiän arvauskeskuksen lekuri, joka raapustaa muutaman kuntoutuslausunnon vuodessa. Mutta tässä tapauksessa lääkärin olisi pitänyt tietää Kelan systeemit, että lausunto kuuntoutussunnitelman muutoksesta on perusvaatimus.

    Ja apua ... tästä tulikin mieleen, että Kelasta ei ole tullut päätöstä oman lapsen kuntoutusten jatkoista, elokuuhan alkaa ihan just..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä hakannut omaakin päätä seinään - miksi, oi miksi, menin ikinä uskomaan, että lääkärinlausuntoa ei tässä tapauksessa tarvita. No, oppia ikä kaikki, enää en tee samaa virhettä.
      Lastenlinnan epivastaanotto on iloisesti kesäsulussa vielä tämän viikon, joten asia ei etene vielä mitenkään...

      Mutta hei, etkö muka ole käyttänyt kesääsi Kelaan soittelemiseen?! Hyi sinua! ;) Nyt nopeasti Kelan kuntoutuslinjalle jonottamaan!

      Poista
    2. Olen tosiaan luopio-äiti, joka on lomalla iloisesti unohtanut Kelan byrokratian ;) Mutta tämä on varmaan onnistuneen loman merkki :D

      Poista
    3. Juuri sitä se on! Ihanaa, että olet saanut ajatukset pois erityisyysympyröistä!

      Poista