Arvasin sen kyllä. Kesäloman mukanaan tuoma tilanteen tasoittuminen ja Valon hyvävointisuus eivät olleet sattumaa. Valon on hyvä olla kotona, äidin hoidossa. Harmi vaan, että minulla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia olla kotona Valon kanssa. Toisinaan olen kyllä leikitellyt sellaisella ajatuksella, että rupeaisin sosiaalipummiksi. Olenhan jo valmiiksi lomakkeiden täytön ja puhelinaikoina jonotuksen mestari!
Luulen, että suurin osa Valon ongelmista päiväkodissa ovat mentaalipuolella. Syömättömyys on aika klassinen keino ilmaista mieltään kun muita keinoja ei ole. Stressi ja paha olo ilmenevät helposti kropassa. Valon viesti on minun mielestäni aika selvä. Ei se ole ihme. Kotona hoidan Valoa ihan erilaisella tyylillä kuin päiväkodissa hoidetaan. Uskallan myös väittää, että toimintani pohjaa aivan erilaiseen näkemykseen ja arvoihin kuin päiväkodissa. Kyllä Valo kuulemma hymyileekin hoitopäivien aikana ja on hyväntuulinen ja nauttii elämästä. Kovasti toivon, että jatkossakin päiväkotielämään mahtuu enemmän hyviä kuin huonoja hetkiä.
Kun Valolla on ollut surkea päivä, tulee henkilökuntaa kohtaan helposti vähän katkera olo. Jokainen vanhempi tietää sen. Kun omalla lapsella on ollut huono olla jonkun muun hoidossa, niin ensimmäinen ajatus on, että hoitajat on olleet paskoja. Varsinkin, kun niitä huonoja päiviä alkaa olla enemmän. Ja varsinkin kun jättää hoitoon niin erityisen lapsen kuin Valo, jonka kyvyt oman puolensa pitämiseen ovat rajalliset. Ja jonka viestit voi halutessaan jättää huomiotta.
Onneksi ensimmäisestä ajatuksesta pääsee halutessaan pitemmällekin. Että ehkä kyse ei ole ryhmässä työskentelevistä ihmisistä ja heidän toimintatavoistaan, vaan ylipäätään tilanteesta, jossa Valo joutuu olemaan ja olosuhteista, joihin ei voi vaikuttaa. Ja että oikea osoite ei ole silloin katkeroitua henkilökunnalle, joka kuitenkin varmaan saamiensa resurssien ja koulutuksen puitteissa yrittää parhaansa. Tärkeintä on se, että voin turvallisin mielin jättää Valon joka aamu päiväkotiin.
Katkeran ajatuksen voi siirtää samaan "sinulla ei ole oikeutta katkeroitua ja syyttää tästä ketään" -koriin lukemattomien muiden vaikeiden ajatusten ja tunteiden kanssa. Jostain syystä niitä on tässä matkan varrella kertynyt aika läjä. Vaikeita tosiasioita ja tunteita, jotka eivät ole kenenkään syytä, eivätkä vikaa, mutta jotka sattuvat välillä ihan hemmetin paljon ja välillä vähän vähemmän. Ne täytyy vaan hyväksyä, sitä kautta niistä saattaa päästä yli.
Vähän samanlaisissa fiiliksissä painitaan täälläkin...
VastaaPoistaToivon kovasti Valolle hyviä päiviä päiväkodissa ja äidille paljon voimia! <3
Tsemppiä hallinto-oikeuteen! Kyllä joskus tehdään oman lapsen terveydestä huolehtimisesta aivan erityisen hankalaa... :(
PoistaTällä viikolla on päiväkodissa sujunut paremmin fiiliksin! Voimia myös teille. <3
ymmärrän niin hyvin noi fiilikset, että ei pidetä tarpeeksi hyvää huolta. Vaikka meillä poitsuilla ollut älyttömän hyvä päiväkotiryhmä, niin väistämättä ne ajatukset hiipii välillä mieleen. Tai se, että koulussa ei katsota, että pojat oikeasti syö. Juu, ja tuttu ajatus myös se, että olisko niiden parempi olla kotona. Juu, ehkä. Tai sitten ei. Mutta äidin ei taatulla olisi parempi olla lasten kanssa yötä päivää kotona :D Ja onhan se raha siinä työnkäynnissä plussaa. Voimia arkeen! Toivottavasti Valon oireilu on "arjen alkushokkia" ja tilanteet tasoittuvat. Vaikka; eiköhän sitä kokemuksesta valitettavasti tiedetä, että se tasaantuminen tapahtuu ensi kesälomalla. Ainahan sitä voi kuitenkin toivoa jotain muuta :)
VastaaPoistaToi pointti, että jaksaisinko olla Valon kanssa kotona kuinka pitkään (jo ihan fyysisestikin se on kokoajan hankalampaa), on aika olennainen. Mulla on vielä tällä hetkellä todella mieluinen työnkuva, joten töissä käyminen on jopa toisinaan ihan hauskaa! :)
PoistaVoinnin tasaantumisia tulee ja menee. Siihenkin tottuu. Jollain tapaa huonoille kausille osaa vähän kovettaakin itseään. Mutta oman lapsen huonovointisuutta on silti vaikea katsella vierestä.
Moi! FB-kaveri linkitti tähän kirjoitukseen.
VastaaPoistaNiin, mikä sua OIKEASTI estää jäämästä kotiin lapsen kanssa?
Jos hetkeksi suhtautuisit siihen käytännön ongelmana etkä esim. arvo- tai ylpeyskysymyksenä, niin mitä pitäisi tapahtua, että voisit jäädä kotiin lapsen kanssa? Tai pitää lapsen kotona kanssasi (vaikka itse siinä sivussa tekisit töitä)?
Muutin juuri itse mieltäni 1,5-vuotiaan ihan terveen lapsen päiväkotiin laiton suhteen. Hoitajat ovat meillä ihan fantastisia (tuttuja jo 3,5-vuotiaana päiväkotiin menneen esikoisen ekalta vuodelta), mutta äidinvaisto sanoi että juuri tämän lapsen on parempi olla ainakin tämä talvi kotona, vaikka se on taloudellisesti vielä aika haastavaa ja tarkoittaa ettei äidillä ole edelleenkään lainkaan ns. omaa aikaa.
Kauhean usein meille ihmisille käy niin, että mielemme vedättää meitä uskomaan, että "saavutetuista eduista ei voi luopua", jolloin emme huomaa mistä kaikesta voisimme vielä tinkiä jonkin meille tärkeämmän asian takia.
Tai sitten uskottelee että on jokin universaali sääntökirja joka sanoo että sun pitää jaksaa ja kestää hampaat irvessä ja itku kurkussa koska on häpeällistä antaa yhteiskunnan kantaa.
Henk. koht. en pitäisi sua sosiaalipummina vaikka jäisit kotiin vielä hetkeksi lapsen kanssa, koska et ole siellä todellakaan sylkemässä kattoon vaan hoitamassa hirvittävän tärkeää tehtävää erityistarpeisen lapsesi hoitajana.
Samalla päiväkodissa hoitajien voimavarat vapautuisivat ehkä jonkun toisen lapsen hoitamiseen joka hyötyisi päiväkodista enemmän (näin mä asian järkeilin omalla kohdallani).
Kyllä sulla on varmasti vielä edessä työvuosia jolloin ehdit maksaa "velkasi yhteiskunnalle" takaisin (HAH!). Kuten viisas tätini totesi sen jälkeen kun kerroin ettei kuopus jatkakaan päiväkodissa: "kaikki muu voi odottaa, mutta lapset eivät".
Tällä en tarkoita sitä että sun kannattaisi nyt tuntea huonoa omaatuntoa siitä jos ET jää lapsen kanssa kotiin, vaan ehkä tukea sitä mieleesi juolahtanutta ajatusta kotiin jäämisestä. Mitä jos se onkin sun sisäinen viisautesi, joka sanoo niin?
Teitpä niin tai näin, tiedän että teet aina parhaasi. Voimia!
Moikka ja kiitos kommentista!
PoistaToki voisin jäädä pois työelämästä ja jättäytyä sosiaalitukien varaan. Koska ylinkään omaishoidontuki (jota en edes saa, vaan kuulun alempaan maksuluokkaan, koska Valon hoito ei täytä ylimmän luokan kriteereitä) ei riittäisi kattamaan edes vuokraani, ja koska minulla sattuu olemaan tällä hetkellä myös asuntolainaa ja lisäksi sairas lapsi, joka syö paljon lääkkeitä ynnä ruokittavana itseni lisäksi kaksi kasvuikäistä lasta, tulojen väheneminen ei hirveästi houkuttele.
Lisäksi, jos tuntisit minut, tietäisit, että minua ei paljon kiinnosta, mihin lokeroon ihmiset minut leimaavat. Sosiaalipummius ei ole minulle mikään häpeän aihe tai syy tuntea itsensä alemmaksi kuin muut ihmiset, joten minua ei pidättele sosiaalinen paine. Uskallan myöskin väittää, että olen keskivertosuomalaiseen verrattuna kohtuullisen antimaterialistinen ihminen. Eikä minulla ole kalliita harrastuksia, hesaristakin on jo luovuttu. Hittovie, en edes röökaa tai juo alkoholia, joten niistäkään ei voi nipistää! :) Tämän kerron havainnollistaakseni sitä, että kulutan todella vähän rahaa (ja olen siinä mielessä talouspoliitikkojen painajainen) ja materiaalisessa mielessä niukka elämäntyyli ei ole mikään kauhistus, koska monessa mielessä koen eläväni niin jo nyt.
Olin Valon kanssa kotona kolme vuotta, vaikka olisin voinut palata työelämään aiemminkin. Se oli minun päätökseni ja minulle hyvin tärkeä asia, vaikka aika oli myös todella raskasta. Tiesin, että nuo kolme vuotta ovat hyvin tärkeät kuntoutuksen kannalta ja niihin kannattaa panostaa ja että esim. syömis- ja kommunikaatiotaitoja kannattaa hioa kotona mahdollisimman pitkään, jotta päiväkodissa on helpompaa. Koen myös, että olen tehnyt Valon eteen paljon asioita ja edelleen panostan paljon Valon kuntoutukseen ja hyvinvointiin. Olen luopunut monista asioista Valon vuoksi ja elämä on usein tasapainottelua sen suhteen, mistä kaikista asioista voin luopua ilman että se rasittaa minua ihmisenä liikaa.
Kuten kirjoitin ylempään kommenttiin, minä myös saan tällä hetkellä töissä käymisestä irti hyviä fiiliksiä. Toki töissäkäyminen myös kuluttaa voimia ja lisäksi on ajoittainen morkkis Valon päiväkotiin viemisestä. Tällä hetkellä ja tässä elämäntilanteessa kotiin jääminen on mielestäni epärealistinen ajatus. Mutta ehkä tulevaisuudessa asiaintilat muuttuvat, sitä ei voi tietää ja siihen vaikuttaa moni asia.
Hyvä vastaus sinulta. Erityislapsen vanhemmille, jostain kumman syystä äidille, ehdotetaan helpostikin kotiinjäämistä ajattelematta sitä, että silloinhan pitäisi irtisanoutua töistä ( jos lapsi on yli 3-vuotias). Ei ole itsekästä laittaa lasta hoitoon, oli sitten terveen tai sairaan lapsen vanhempi. Paremmin sitä jaksaa, jos on mahdollisuutta tehdä muutakin kuin olla hoitaja 24/7.
PoistaKotihoito vastaan työssäkäynti on monipiippuinen juttu, jossa ei varmaan ole vääriä tai oikeita päätöksiä, vaan esim. Valon kaltaisten lasten kohdalla kyse on monesta tekijästä, joiden välillä tasapainotellaan ja mietitään ratkaisuja. Varmasti, jos Valon kunto heikkenee, niin ns. saattohoito järjestetään kotona ja toivon, että voin sillloin hoitaa Valoa itse ja kulkea hänen vierellään loppuun saakka. Mutta niin kauan kun mietitään arkea ja sen pyörittämistä, työssäkäyminen on ainakin tällä hetkellä ratkaisuni.
PoistaHei!
VastaaPoistaUnohdin sanoa, että ihana tuo sun ja Valon uusi kuva! :)
Ja piti sanoa, että kaikista vastoinkäymisistä huolimatta olet jaksanut hienosti! :)
Terv. Elina
Kiitos Elina! :)
PoistaOnnea vielä sinne!
Voi kun olisi valtaa ja voimaa ja taikasauva, jotta voisin tehdä jotain. Tuo on kurja tilanne, että Valon olo tulee arjen keskellä huonoksi. Kumpa löytäisitte jonkun ratkaisun tilanteeseen.
VastaaPoistaOnhan päiväkoti varmasti Valolle tärkeä, kun siellä on vastapainoa kotona ololle ja ohjelmaa. Mutta selvästi pienen miehen olisi tarpeen saada olla myös kotona. Tukisiko yhteiskunta sellaista järjestelyä esim. kotitalousvähennyksen muodossa, jos Valolla olisi puolipäiväinen hoitaja kotona? Mutta mistä löytyisi riittävän ammattitaitoinen? Erityislapsille kun ei voi ketä tahansa ystävällistä naapurin mummoa järkätä hoitajaksi.
Itse olen aikoinaan ollut naapurin mummolla hoidossa, mut eipä onnistuisi oman pojan kanssa.
Voimia arkeenne!
t. Nina
Kyllä Valolla on selvästi myös kivoja päiviä päiväkodissa ja hän jää sinne useimmiten mielellään. Joten varmasti Valo saa myös päiväkodista jotain positiivista irti.
PoistaTuo pätevän hoitajan löytäminen on kyllä todella vaikeaa. Varsinkin, kun pitää päästää joku ventovieras kotiinsa ja vaan luottaa, että kaikki toimii. Kotihoitajista olen kuullut ehkä liikaa kauhutarinoita, mutta onneksi silloin tällöin niitä onnistumisiakin tapahtuu ja löytyy joku mahtava tyyppi.
Voimia sinnekin ja ollaan yhteyksissä!