lauantai 2. elokuuta 2014

Nokka kohti arkea

Vaikka viimeiset kuusi viikkoa ovat olleet ehkä elämäni pisimmät, niin on silti todettava, että kesäloma on lusittu ja on aika suunnata ajatuksia maanantaina alkavaan arkeen. Edessä odottaa monella lailla uutta. Pyysin itselleni keväällä toisenlaisia työtehtäviä jaksaakseni ylipäätään työkykyisenä ja palaankin lomilta hieman erilaiseen työnkuvaan. Varmasti haastetta riittää nytkin, mutta erilaisella tavalla kuin aiemmassa työssäni. 


Viimeinen kesälomaviikko sisälsi mukavia ystäviä ja kesäsäästä nauttimista. Alkuviikosta kävimme uimastadionilla ja sitä voi kyllä suositella retkikohteena. Esikoinen pääsi uimaan ja touhuamaan ja minä sain Valon kanssa loikoilla nurmikolla. Rattaiden kanssa kulkeminen oli helppoa ja esteettömyys oli otettu stadikalla hyvin huomioon.

Valonkin vointi on parantunut sitä mukaa, kun kesäloma on edennyt. Turvotuksia tulee huomattavasti vähemmän, itkuisuus on vähentynyt ja hymyt lisääntyneet. Toki peruselementit - epi ja yrjöt - ovat tiiviisti matkassa mukana, mutta en enää edes villeimmissä kuvitelmissani usko, että niistä päästäisiin eroon, joten ne kuuluvat vähän niin kuin pakettiin. Hiukkasen pelottaa, kuinka paljon päiväkotielämä Valoa rupeaa rasittamaan ja lähteekö vointi taas luisumaan huonompaan.

Kaiken kaikkiaan tuntuu, että olen valmis siirtymään laitumilta takaisin oravanpyörään. Jos sitä jotenkin osaisi rakentaa arkea niin, että jokaisessa päivässä olisi niitä voimauttavia hetkiä. Saisi sytytettyä sisäiselle taivaalleen tarpeeksi tähtiä. Että marraskuun pimeys ei ihan onnistuisi nujertamaan, vaikka se joka vuosi kaikkensa yrittääkin. 


8 kommenttia:

  1. Lähetän täältä Enkkuloista kauheasti voimauttavia haleja teidän arkeen ja uusiin tuuliin! Olen varma, että alun kompastelun jälkeen arki ja sen tasapaino kyllä löytyvät, vaikka helppoa se ei välttämättä tulekaan olemaan. Olet ajatuksissani! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mieltä lämmittävästä kommentista! :) Eka työpäivä takana ja kaikki sujui varsin mukiinmenevästi, jos siis herääminen herätyskellon soidessa 5.30 voidaan laskea sellaiseksi... :)

      Poista
  2. Aurinkoista arkea myös meiltä :)
    Anu

    VastaaPoista
  3. täällä pidellään peukkuja, että vointi ei kauheasti lähtisi alamäkeen päiväkodin aloituksen myötä. Roppakaupalla tsemppiä uudenlaiseen arkeen! Perästä tullaan (iik, apua, iik, apua…)

    VastaaPoista